Yksi vaalien pääteemoista on ollut talouskriisi ja Kreikan tulevaisuus rahaliitossa. Tämä blogi sisältää pienen kertauksen siitä, mitä olen vuodesta 2010 aiheesta kirjoittanut, ihan läpinäkyvyyden kunniaksi. Lopussa kertaan, mitä itse ajattelen ja miten olen äänestänyt rahaliiton syventämisestä yhteisvastuullisuuden suuntaan. Kuten tunnettua, EPP-ryhmä on tässä asiassa jakaantunut, ja itse kuulun niihin, jotka eivät tahdo syvempää yhteisvastuullisuutta.
Kun tieto Kreikan talouden todellisesta tilanteesta oli paljastunut, aloitin kommentoinnin neutraalisti kertomalla komission suunnitelmista pelastuspaketin suhteen: Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon.
Sitten kerron pari päivää myöhemmin toukokuussa 2010, miksi heräsin yöllä huoleen: tälle tielle ei pitäisi mennä: Rakennammeko hiekalle?
Kirjoitin samasta asiasta kolumnin myös Kokoomuksen Nykypäivään; olin tuolloin puolueen varapuheenjohtaja: Hengen ja aineen kriisi.
Muillakin oli hankalaa. Syyskuussa 2010 kirjoitin kotisivujeni blogiin kiinnostavasta aamiaistilaisuudesta, jossa Slovakian ministeri kertoi, mikseivät he rientäneet Kreikan avuksi: Miksei Slovakia riennä pelastamaan Kreikkaa. Puheeseen vastasi Kreikan entinen ministeri, ja nykytapahtumien valossa tarina on hieman vitsikäskin.
“Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Joulukuussa 2010 tunnustin pelkääväni, että se koskee myös meitä: Politiikkaa sielun näkökulmasta.
Kesäkuussa 2011 pohdin tekemistä uudelle hallitukselle, johon kaipailin kolmea suurinta, ja esitin idean kaksoisvaluuttajärjestelmästä. Luottoriskijohdannaisten ja hedgerahastojen sijaan peräänkuulutin talouden pelisääntöjen tervehdyttämistä, yksinkertaisesti terveempää ja inhimillisempää kapitalismia, jossa keskeinen arvontuottaminen perustuu työntekoon. Toisin sanoen, paljastin idealistisuuteni blogissa Palataan lähtöruutuun.
Samassa kuussa jatkoin siteeraamalla Nouriel Roubinin analyysiä tilanteesta: Onko Kreikkaa pakko rahoittaa. Nouriel kuului niihin, jotka eivät olisi pitäneet velkajärjestelyä katastrofina.
Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa Hankalia totuuksia elokuussa 2011 ihmettelin, saako vain oppositiossa esittää hankalia totuuksia, kun entinen keskustalainen pääministerimme ehdotti yllättäen Kreikan ulosmenoa eurosta.
Syyskuussa 2011 kerroin blogissa Vastuutonta pelleilyä, millä oikeudella Suomi voisi vaatia vakuuksia. ”Eihän Kreikka-pelleilyssä sinänsä ole mitään järkeä. Haluan vain muistuttaa, että pelleilyä on harjoitettu iät ja ajat. Kalliisti.”
Toukokuussa 2012 toistin ajatukseni kaksoisvaluutasta sisäisen devalvaation mahdollistajana: Pelkään kaaosta.
Talousasioihin ja velkakriisiin otin kantaa myös katsauksessani puoluekokouksessa Rovaniemellä kesäkuussa 2012: ”Keskuspankin hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että korkoja nostettaessa kuluttajien käytettävissä olevat tulot kasvavat Saksassa suurten talletusten johdosta, kun taas Espanjassa ne laskevat suurten velkojen takia. Samaan aikaan on vaikea hillitä ja tukea talouskasvua.”
Toukokuussa 2013 kirjoitin Kokoomuksen Nykypäivään kolumnin Epämukavia totuuksia, jossa tunnustan, että euron pelastaminen nykytilanteessa lisää väkisinkin yhteisvastuuta ja vastikkeettomia tulonsiirtoja muualle. Ainoa vaihtoehto, joka ei käytännössä sisällä kasvavaa yhteisvastuullisuutta, on euroalueen jonkinasteinen hajoaminen. Tunnustan myös, että itse pidän muiden velkojen maksamista mahdottomana: siitä seuraa moraalikato.
Heinäkuussa 2013 otin kantaa Kreikan tilanteeseen kysymällä, mitä me vielä odotamme, jumalallista väliintuloako.
Mielestäni jokaisen europarlamentaarikon velvollisuus on ottaa kantaa talouskysymyksiin, vaikkei istuisikaan alan valiokunnissa. En väitä olevani oikeassa mutta haluan esittää kysymyksiä, jotka minua vaivaavat; siihen minua oikeuttaa filosofin koulutukseni. Siksi kirjoitin taannoin myös blogin Pari kysymystä Kreikasta, jossa tunnustan duubioni siitä, että maa olisi oikeasti tervehtymisen tiellä.
Äänestyskäyttäytymisessäni eurobondien eli yhteisten joukkovelkakirjojen suhteen olen noudattanut Suomen yleistä linjaa: näitä on vastustettu.
Europarlamentissa ensimmäinen selkeä äänestys eurobondeista oli vuonna 2011 EKP:n vuosikertomusta koskevassa oma-aloitemietinnössä. Kyse ei ollut lakia säätävästä äänestyksestä vaan parlamentin päätöslauselmasta. EPP oli jakautunut saksalaisten voimakkaan vastustuksen vuoksi. EPP päätyikin kompromissiin, jossa heitetään komissiolle pallo: toivotaan komission tarkkaa lisäselvitystä mahdollisista vaihtoehdoista, ennen kuin voidaan sanoa yhtään mitään. Tälle loppulausumalle äänestin kyllä, ja mietinnön sisällä äänestin eurobondeja vastaan. Ehdotusta/arviointia ei ole tähän mennessä tullut komissiolta, mutta sen odotetaan tulevan ensi kauden alussa.
Toinen äänestys oli 2012, niinikään oma-aloitepäätöslauselma vakausjoukkolainojen käyttöönoton toteutettavuudesta. Sekin vaati lisäselvityksiä. Vastaan äänestivät Essayah, Sarvamaa, Korhola, Terho, Jäätteenmäki, Takkula ja Manner, puolesta Jaakonsaari, Repo, Hassi, Cronberg, Pietikäinen, Torvalds. Oma kantani on edelleen kielteinen. Tämä tulee olemaan yksi suurimmista kysymyksistä seuraavan kauden alussa, ja haluan siihen osallistua aktiivisesti, jos minut valitaan.
