Pelkään kaaosta

24.5.2012

Kreikan tilanne on nyt niin vakava ja sen velka niin toivoton, että eurojohtajat ovat viimein myöntäneet tosiasiat. Letkuruokinnan on loputtava, Kreikan lähtö rahaliitosta on yhä todennäköisempi.

Jo kaksi vuotta sitten vastustin velka-avun antamista Kreikalle rahaliiton sääntöjen vastaisena. Katsoin moraalisen opetuksen olevan kansalaisille turhauttava ja väärä. (Blogit Rakennammeko hiekalle, Politiikkaa sielun näkökulmasta ) Ranskan ja Saksan olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan ihan itse eikä levittää ongelmaa euromaiden kesken. Pankitkin saivat väärän signaalin: EU:ssa pappa betalar och mamma maksaa. Huoleton luototus kiihtyi.

Ranskan ja Kreikan vaalitulokset kertovat nyt sen, että ’talouskasvu’ on sanana paljon mukavampi kuin ’talouskuri’. Kasvu kuulostaa porkkanalta, kuri kepiltä. Kun vielä vähän aikaa sitten talouskasvu oli porvarien sana, jota vihervasemmistoleirissä halveksittiin ja tarjottiin tilalle degrowthia ja downshiftausta, nyt kasvu on vasemmiston iskusana. Monelta jää siinä innostuksessa huomaamatta, että käsite on täysin poikkeuksellisessa käytössä. Sosialistien puheessa kasvu on eufemismi elvytykselle. Se panee miettimään, onko tämäkin jonkinlaista orwellilaista uuskieltä. Halutaan siis elää etukenoon, lainata tulevilta polvilta, ottaa lisää velkaa, jotta pidettäisiin yllä yhä isompaa julkista taloutta ja keinotekoisia työpaikkoja.

Aitoa kasvua se ei ole. Kuten viime päivinä moni on todennut: jos julkisen talouden suuruus ratkaisisi, Zimbabwe olisi maailman kilpailukykyisin valtio.

Tavallinen kreikkalainen ei liene syypää siihen, että maa on suistunut velkakriisiin ja ihmisiltä on katoamassa työpaikat ja tulevaisuus. Vaarana on, että viha, tuohtumus ja turhautuminen johtavat väkivaltaan.

Joudun toteamaan, etten poliittisen urani aikana ole koskaan kokenut tilanteen olevan yhtä vakava Euroopan vakauden ja rauhan kannalta. Rehellisesti sanoen, olen peloissani. Tämä voi merkitä erään aikakauden loppua. Sanommeko näkemiin Euroopalle, jonka tunnemme?

Siksi palaan uudelleen vuoden takaiseen ehdotukseeni kaksois- tai rinnakkaisvaluutasta (Blogi Palataan lähtöruutuun ). En kuvittele sen ratkaisevan vakavia rakenteellisia ongelmia mutta se voisi antaa toivoa pahimpaan paniikkiin.

Viime kesäkuussa kirjoitin: “Ratkaisu rahaliiton ongelmiin ei ole kriisimaiden eroaminen eurosta tai parempikuntoisten pohjoisten maiden pelastautuminen omaksi alueekseen – menetelmän haittapuoli on sen hitaus ja arvaamattomuus. Pitäisikö sen sijaan harkita kansallista rinnakkaisvaluuttaa euron seuraksi, joka toimisi suhdannepoliittisena vastavoimana ja elvyttäjänä? Ratkaisu on epäortodoksinen, mutta sillä on tietyt hyödyt.

Oli kansallinen rinnakkaisvaluutta sitten laskennallinen järjestelmä tai Kreikan tapauksessa konkreettinen drakman seteli, se elvyttää paikallista taloutta ja työllisyyttä, ja estää hintojen nousupainetta. Tavallinen kreikkalainen työtätekevä voi ostaa päivittäistavaroita ja selvitä vaikeimman yli drakmoilla. Samalla Kreikan talous palaa sinne, missä sen luontainen kilpailuetu on. Kreikan taloudesta 15 % tulee matkailuelinkeinosta, ja tälle alueelle saataisiin rinnakkaisvaluutan avulla järkevä devalvoituminen aikaiseksi. Edelleen maatalous ja kauppamerenkulku hyötyvät välillisesti. Näin maa voi maksaa luottojaan takaisin EU-maille ja pankeille, samalla kun välttää sisäisen sekasorron – joka sekin on nyt todellinen vaihtoehto. Kun kriisi on ohi, tyylikäs paluu yksiselitteiseen euroon on mahdollinen.”

Tämän vuoden huhtikuussa uutisoitiin kreikkalaisesta Voloksen kaupungista, jossa rinnakkaisvaluuttaa todella kokeiltiin. Kaupungin pormestarin mukaan tilanne on luonut uutta optimismia. Kahden rahajärjestelmän rinnakkaiselo on osoittautunut mahdolliseksi, eikä kyse ole harmaasta taloudesta, sillä vaihdannaistaloudesta pidetään kirjaa keskustietokoneella. Kokeilun on todettu tarjonneen monille ulospääsyn syvästä taloudellisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Käytännössähän kaksoisvaluuttajärjestelmässä on kyse hallitusti toteutetusta sisäisestä devalvaatiosta. Sillä voidaan ehkä myös turvata työn mielekkyyden moraali ja rauhan säilyttäminen. Rakenteemme eivät ole lainkaan niin vahvoja kun kuvittelemme. Jugoslavian hajoamissodissa kuoli vain 20 vuotta sitten 300000 ihmistä.

Kun tilanne on niin vakava kuin se on, miksei koetettaisi kaikkia keinoja, niitä vähemmän sovinnaisiakin? Hallittu kaaos on aina parempi kuin hallitsematon.