Helsingin Sanomissa toimittaja Matti Tyynysniemi (HS 20.08.11) moittii Suomea vastuuttomasta pelleilystä kysyen, millä oikeudella Suomi vaatii vakuuksia ja samalla toivoo, että muut eivät vaadi. Toimittaja pyysi keksimään perusteluja.
Täältä pesee: sillä samalla oikeudella kuin monet muut maat ovat neuvotelleet itselleen erityiskohtelua esimerkiksi ilmastopolitiikassa jo vuosia.
Aina on ollut kyse siitä, että kun joku saa erityiskohtelua, muut maat joutuvat ottamaan yhteisestä EU-taakasta suuremman osan eli joutuvat sen maksamaan.
On vain harmillista, että lainsäädännön kautta osaksemme tulleita miljardilaskuja eivät tunnu osaavan laskea sen enempää toimittajat kuin poliitikotkaan. Siksi ne jäävät vaille niiden ansaitsemaa huomiota.
Suomi on aina ollut maksajien puolella, eikä koskaan erityiskohdeltujen puolella.
Koko päästökauppajärjestelmä luotiin ottamatta huomioon Suomen varhaisia toimia, ja Suomi joutui käytännössä maksamaan päästövähennyksistä kahteen kertaan, ensin omistaan, sitten muiden. Klassikoksi muodostunut esimerkki on, kun Ruotsi sai Kioto-taakanjaossa +4% – ja samalla selkeän kilpailuedun Suomi-naapuriin verrattuna – olemattomin perustein: alkuperäisenä selityksenä ydinvoimasta luopuminen, joka päätös sittemmin peruttiin. Muita vastaavia oli Tanskan tuontisähkökorjaus Kioton EU-taakanjaossa noin 1997-98. Suomi olisi halunnut saman mutta ei osannut olla neuvotteluissa niin tiukka kuin kokenut jäsemaa Tanska. Räikeä mieleen tuleva tuore esimerkki on päästökauppadirektiivin uusinta vuonna 2008, kun Ruotsi pääsi solidaarisuustukea saavien köyhien maiden joukkoon, joille muiden maiden on määrä luovuttaa osa päästöoikeuksien huutokauppatuloista.
Kun EU:ssa jaetaan ns. kustannustaakkaa, tapana on ollut, että kukin maa pitää puoliaan. Suomikin yrittää nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa ja on melkein onnistumassa. Olisi syytä palauttaa mieliin, missä kaikessa olemme olleet muiden taakan keventäjiä ja maksajia.
Harmi vain, että osa poliitikoistamme on suorastaan omistautunut kasvattamaan taakkaamme ympäristölainsäädännössä aina, kun siihen tulee tilaisuus.
Eihän Kreikka-pelleilyssä sinänsä ole mitään järkeä, sen voin Tyynysniemelle myöntää. Haluan vain muistuttaa, että pelleilyä on harjoitettu iät ja ajat. Kalliisti.
