Tähän olen koonnut muutamia kolumneja, artikkeleita ja puheita, joista selvinnee, minkä sortin kokoomuslainen olen. Käy käsiksi!Ja kuka minä suunnilleen olen, selviää tästä.
Tästä löytyy luku kirjastani Olkapäämepin kantapääkausi (WSOY 2002): Tabut toteemeina. Kerron haaveestani olla poliitikko, joka edustaa politiikan ”klassisempaa” rotua. Perustelen myös, miksi liberalismi huutaa arvokeskustelua.
Tässä väitän samanlaisia teemoja pyörittäen, että synkempi ihmiskuva tuottaisi valoisamman Suomen. Kokoomus korostaa kyllä ihmisen kasvua ja kehitystä, mutta kolikon toinen puoli on se, että jollei ihmisen pimeää puolta oteta huomioon, yhteiskunnasta tulee vaarallinen. Kolumni on ilmestynyt Aamulehdessä syksyllä 2003.
Ensimmäisessä kolumnissani Nykypäivässä tammikuussa 2004 paljastan, mitä palautetta Kokoomukseen liittyjä sai ja millaisia henkisiä irtiottoja kaipasin.
Kevään 2004 puheenjohtajavaalin kynnyksellä väitin Nykypäivässä, ettei mikään puolue voi menestyä, ellei se kokene itseään osalliseksi hyvään ja kannustin ehdokkaita kaivamaan tuon hyvän esiin. Pohdin, missä vaiheessa Kokoomukselta vietiin tämä oikeus.
Heti eurovaalien jälkeen kirjoitin tämän kolumnin; olin itselleni ja muille yllätykseksi saanut jatkon tehtävässäni. Totta puhuen olin täysin varautunut häviämään. Eikä muuten viisas politiikko saakaan kuvitella, että maailma on hänelle mitään velkaa.
Kun syksyllä 2004 oli kunnallisvaalit, kävin monessa paikassa puhumassa, vaikken ehdokas ollutkaan. Mutta kutsuja sateli, ja meppi sai taas kahvia juodakseen. Tämän puheen pidin Hämeenlinnan Kokoomuksen juhlassa. Samantapaista puhemyllyä pyöritin muuallakin.
Vuosi 2004 merkitsi käännettä Kokoomuksen kannatusluvuissa, ja muutamat alkoivat ottaa siitä jo hernettä nenään. Erkki Tuomioja oli yksi marinamiehistä.
Mutta olen minäkin joskus kova ottamaan porot sieraimiin. Se tapahtuu etenkin silloin, kun en saa pitää kiinni omien motiivieni tekijänoikeuksista. Siksi syntyi purkaus Raskainta politiikassa.
Ja kun ärsyynnyn oikein paljon, alan muistella Avaimenperää, jota ei saanut olla. Jo alkaa itkettää – ja naurattaa.
Mikään salaisuus ei ole se, että me kokoomusmepit – Alex, Piitu, Ville ja minä – olemme paitsi ystäviä, myös oikea Dream Team. Ideoita satelee ja jälkeä syntyy. Tässä selittelen Hämeen Sanomissa, miksi aiheutimme kohun haastamalla Pohjoisen Ulottumattomuuden.
Tässä puoluehallitukselle osoitetussa esitelmässä Kokoomuksen meppiseminaarissa Brysselissä pohdin liberalismin kriisiä. PP-slidet valitettavasti puuttuvat.
En harrasta vanhoja jakolinjoja, mutta taidanpa olla jotakin sukua Kokoomuksen sosiaalireformisteille: Syökö ahneus lopulta itsensä?
Politiikka ei tee välttämättä hyvää sielulle, ei ainakaan jos ei osaa varoa. Tässä kirjeen muotoon tehdyssä kolumnissa annan kesällä 2005 ohjeita Loka Laitiselle, mutta itse tarvitsen niitä vähintään yhtä kipeästi: ”Minulla olisi pari neuvoa sielullesi. Sen pahin vihollinen on sama kuin meillä kaikilla, jotka olemme äänessä: oma turhamaisuus, joka tukkii sielun huokoset ja samentaa sen pinnan.”
Niinistön presidenttiehdokkuus sai minut todella innostumaan; löin jo marraskuussa kalliisti vetoa, että hän voittaa. Enkä mielestäni erehtynyt paljoakaan. Tässä kannatuspuheeni puoluekokouksessa marraskuussa.
Mitä on oikea ja viisas monikulttuurisuus, pohdin Hämeen sanomien kolumnissa Kun enkeli ja tähti jäävät varastoon.
Arvostan kristillisiä arvoja politiikassa mutta uskontojen fundamentalistinen muoto saa aikaan kylmät väreet. Eikä fundamentalismin aate rajoitu vain uskontoon. Tätä tematiikkaa pohdin kolumnissa Tilaa vievä aate.
Yksi sitkeä kupla, jota haluaisin olla puhkaisemassa, liittyy siihen kenellä on hallussaan viisaus ympärisön hyvästä. Siksi kysyn välillä kolumneissani, saako luvan olla järkevä.
Politiikalla ei ratkaista kaikkea. Vaikka miten parantaisimme yhteiskuntaa, hyvinvoinnin luominen ei auta, jos yhteiskunta vuotaa toisesta, ihmistensä päästä. Sitä vuotoa ei voi korjata kuin sisältä päin, ja sinne sisälle poliitikoilla ei ole mitään asiaa. Siksi syntyi Askel-lehden kolumni Tuonpuoleinen suojelee tämänpuoleista.
Arvostan sosiaalista markkinataloutta ja kapitalismista puhun vain jos sen yhteydessä saa käyttää sanaa tiedostava, selviää kolumnista Uusia megatrendejä.
Totuus on, että kun katson taakseni, huomaan muuttaneeni kantojani monesta asiasta. Tässä siteeraan ihailemaani mielenmuutajaa, Winston Churchillia ja tunnustan yhden takinkääntöni: Osaako ja saako muuttaa mieltään?
Aivan viime päivinä olen ajatellut, että poliittinen keskustelu vaalirahoista on mennyt jo hieman vinksalleen. Tässä blogissa oion pahimpia kupruja.
