Osaako ja saako muuttaa mieltään?(Hämeen Sanomat)

17.5.2008

Fanaatikko on ihminen, joka ei osaa muuttaa mieltään eikä aio muuttaa puheenaihettaan, sanoi Winston Churchill (1874-1965). Churchill teki niin upean uran poliitikkona, pääministerinä ja tuotteliaana aforistikkona, että harva edes muistaa hänen itsensä muuttaneen mieltään puolueestaan, jopa kahdesti. Konservatiivina tunnettu Churchill ehti välillä viettää parikymmentä vuotta liberaalina, kunnes loikkasi takaisin konservatiiveihin. Hän kommentoi tapahtunutta itse: Kuka tahansa voi vaihtaa puoluetta (rat) mutta vaatii tiettyä kekseliäisyyttä vaihtaa puoluetta vielä uudestaan (rerat)".

Churchillin lause on paitsi oikein kelvollinen fanaatikon määritelmä, se kelpaa myös terveelliseksi varoitukseksi. Puheenaiheita olisi hyvä vaihtaa jo sen varmistamiseksi, ettei fanaatikon rooli lankea takakautta, huomaamattaan.

Näinä aikoina, EU:n ilmasto- ja energiapaketin ollessa työn alla, tässä ammatissa ja näissä tehtävissä on mahdotonta olla löytämättä itseään kinastelemasta toistamiseen energiaratkaisuista ja ilmastopolitiikan vioista. Mutta lohduttaudun, että olen todellakin joutunut muuttamaan mieltäni monista asioista. Tieto on lisännyt tuskaa ja pakottanut tarkistamaan käsityksiä.

Yksi mielenmuutokseni koskee kiistanalaisinta energiamuotoa, ydinvoimaa. Sillä on ollut merkillinen rooli politiikassa. Millä muulla primäärienergialla on tehty politiikkaa, järjestetty alasajoaikatauluja, kuten Saksassa ja Belgiassa, tai täyskielto kuten Italiassa? Itävallassa ja Ruotsissa ydinvoimasta on järjestetty jopa kansanäänestys. Itävallassa valmis Zwentendorfin voimalaitos jätettiin käynnistämättä, ja iso taloudellinen satsaus jäi hyödyttömäksi. Ruotsi sitoutui luopumaan ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä; se on tosin kiertänyt päätöstään lähes kolminkertaistamalla olemassa olevien laitostensa kapasiteetin.

Itse kuuluin vielä kymmenkunta vuotta sitten ydinvoiman vastustajiin jäteongelman vuoksi. Tuotekehittely ydinjätteen käytölle ja loppusijoitukselle olisi sietänyt viedä loppuun ennen kuin maailmaan saatettiin ainuttakaan voimalaa. Toisaalta, nyt kun hiilidioksidin haitat tajutaan, voidaan sanoa että ydinvoima on ainoa energiateknologia, joka sentään erottelee ja varastoi jätteensä turvallisesti, ja ainakin Suomessa on jo pysyvä ratkaisu olemassa. Hiilen ja maakaasun kohdalla jäte unohdetaan ilmakehään ellemme saamme kehitettyä hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin tekniikkaa riittävästi.

Ilmastonmuutoksen valossa minusta alkoi näyttää päivänselvältä, etteivät kasvihuonekaasut saa nyt lisääntyä. Eivät hyvistä syistä eikä huonoista syistä. Käytäntö osoittaa, että ydinvoiman alasajo on toistaiseksi aina merkinnyt fossiilisen energian lisääntymistä. Ilmakehällä ei ole moraalisia antureita: ei se tiedä, ovatko päästöt kilttejä kaasuja, jotka on päästetty ilmaan korvaamaan alas ajettua ydinvoimaa, vai tuhmia, jotka tulevat alun alkaenkin lyhytnäköisten energiaratkaisujen vuoksi. Motiiveista riippumatta ne tuottavat vahinkoa. Kyseessä ei ole edes ydinvoimalaonnettomuuden kaltainen hypoteettinen riski vaan väistämätön globaali katastrofi. Siksi minä, joka en pitänyt ydinvoimasta, huomasin, että pidän muista vaihtoehdoista vielä vähemmän.

Samoin kävi James Lovelockille, vihreiden 70-luvun gurulle 2000-luvulle tultaessa. Hänkään ei ollut syntynyt ydinvoimalippua heiluttaen mutta muutti mielensä koska ydinvoimaan verrattuna muut tehokkaat vaihtoehdot olivat huonompia ilmastonmuutoksen valossa. Hiilidioksidi on planeetallemme samanlainen myrkky kuin suola ihmisruumiille. Jos sitä on liikaa, se tappaa. Voin kuvitella, että joskus 2050-luvulla, kun kasvihuoneilmiö alkaa todella purra, ihmiset alkavat katsella taakseen ja kysellä, kenen vika tämä kaikki oli. Ja he osoittavat vihreitä ja sanovat: Jos nuo pahuksen ihmiset eivät olisi pysäyttäneet ydinvoimaloiden rakentamista, me emme olisi tässä pulassa. Ydinvoiman todelliset vaarat ihmiskunnalle ja ekosysteemille ovat lähes mitättömiä, Lovelock totesi haastattelussaan ja sanoi, että ympäristöliike on ydinvoimaa alas ajaessaan edistänyt käytännössä hiilen ja öljyn käyttöä.

Ydinvoima ei suinkaan ole ainoa ratkaisu ilmaston lämpenemiseen. Mutta välttämätön osa ratkaisua se on, sillä aurinkoenergian teknologista läpimurtoa odotellessa se antaisi peliaikaa maailmalle. Sen puhtauden ja päästöttömyyden arvon ilmastotalkoissa on tunnustanut myös YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli ja kasvava joukko ympäristöväkeä. Se on salarakkaan asemassa jopa monille vihreille.

Siitä tulikin mieleeni: Churchillilta tahtoisin kysyä, jos voisin, miksi hän kutsuisi ihmistä, joka ei saa muuttaa mielipidettään. Itsestään hän ainakin tunnusti, että on joutunut syömään koko joukon sanojaan, ja se on ollut täysipainoinen dieetti.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *