Viime joulukuussa Suomen Kuvalehti kuvaili SDP:n Eurooppa-ryhmän kokousta, jossa surtiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudellaan lanseeraaman pohjoisen ulottuvuuden surkeaa kohtaloa. "Monissa puheenvuoroissa pohjoisen ulottuvuuden todetaan olevan henkitoreissaan. 'Se ei ole käynnistänyt yhtään uutta projektia'", lehti siteerasi korkeaa demarivaikuttajaa.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Pohjoisen ulottuvuuden ongelmat nousivat esiin. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hiski Haukkala totesi kolme vuotta aiemmin Aamulehdessä (7.11.01) aloitteen onnistumisen todentamisen vaikeaksi. "Pohjoista ulottuvuutta on rasittanut tietty hahmottomuus eikä se ole oikein kyennyt luomaan itselleen selkeää, muista toimijoista ja toiminnasta erottuvaa profiilia", Haukkala kirjoitti. Samalla hän totesi, ettei hanke sisältänyt alun alkaenkaan ajatusta omasta rahoituksesta, vaan sen tavoitteena on ollut lähinnä jo olemassa olevien yhteistyömuotojen koordinoiminen. Eero Heinäluoma harmitteli viime kesänä nettikolumnissaan, että "pohjoisen ulottuvuuden hyödyntämisessä on ollut kovin hiljaista" ja kaipaili Suomelta uusia aloitteita. Esko Seppänen haukkui alkuvuodesta hanketta "sisällöllisesti tyhjäksi sanapariksi".
EU-rahaa ei pohjoiselle ulottuvuudelle paljon ole myönnetty. Jos sitä verrataan EU:n Välimerirahoihin, kyseessä on kahdeskymmenesviidesosa rahoista, alle 4 prosentin osuus.
Paitsi rahaa, myös huomiota on Brysselissä jaettu niukasti. Kun syksyllä 2003 parlamentti viimeksi keskusteli aiheesta, kaikki keskustelijat yhtä lukuun ottamatta olivat suomalaisia. Ja se ainoa ulkopuolinenkin epäröi sekaantua "lähes yksinomaan suomalaisten keskusteluun".
Tämä lähtökohta oli mielessämme, kun Kokoomuksen meppinelikko ehdotti lokakuussa EU:lle Itämeri-strategiaa. Siihen oli tarkoitus sisällyttää kaikki sekin, mitä pohjoisena ulottuvuutena nykyään tunnetaan. Tai tarkemmin: se mitä pohjoisena ulottuvuutena ei tunneta. Suomen puheenjohtajuuskauden keskeinen innovaatio ei sittenkään saanut riittävää vauhtia alleen. Ehkä yksi syy oli juuri siinä, että se oman budjettilinjan puuttuessa jäi liian teoreettiseksi. Sitä tunnettiin huonosti eikä ollut syytä odottaa, että laajentumisen jälkeen tilanne muuttuisi ainakaan suotuisampaan suuntaan.
Tarkoituksemme olikin paketoida arvokas hanke uudelleen tavalla, jossa hyödynnettäisiin vastatapahtunutta EU:n laajentumista. Uusilla jäsenmailla olisi hyvinkin motivaatiota vahvistaa Itämeren ulottuvuutta – siitähän tuli laajentumisen myötä melkein EU:n sisämeri. Hankkeelle saataisiin lisää poliittista hauista, jos onnistuisimme saamaan muun muassa ärhäkkäinä tunnetut puolalaiset samaan rintamaan Itämeren asialle, pohjoisempiakaan alueita unohtamatta. Toisin sanoen ajattelimme, että pohjoisesta ulottuvuudesta voisi vielä pelastaa sen mikä pelastettavissa on.
Nimivalinta ei tietenkään ollut sattuma. Itämeri on huutavin paikallinen ympäristöhaasteemme. Toisekseen tarvittiin sana, joka symmetriasyistä kolkuttelisi Välimeri-strategiaan tottuneiden omaatuntoa ja oikeustajua.
Ajoituskaan ei ollut sattuma. Oli vajaat kaksi vuotta Suomen uuden puheenjohtajakauden alkuun, joten hyvät ideat on korkea aika löytää, vakiinnuttaa ja paketoida myyntikuntoon.
Kesti melkein puoli vuotta, kunnes meppikollegat jyrähtivät ideallemme. Olimme kuulemma keksimässä ruutia uudelleen. Emme voineet vastustaa kielen viettelystä, kun metafora tuli suorastaan tarjottimella: totesimme, ettemme suinkaan keksineet ruutia, yritimme vain saada sen syttymään. Eikä huonolla menestyksellä: ehdotus on jo saanut tukea balteilta ja puolalaisilta.
Syntynyt kohu hämmästyttää meitä. Kaiken rökityksen keskellä voisi luulla, että olemme olleet hautaamassa elävältä suurenmoista menestystarinaa ja rahasampoa, emmekä kaikkien osapuolten lässähtäneeksi toteamaa projektia. EU-jäsenyytemme alussa saattoi riittää, että vaikutamme verbaaliseen todellisuuteen ja että edes jotkut toistelevat keksimiämme sanoja. Ei enää: kun Unioni laajenee ja kilpailu kiristyy, olisi suotavaa osata muuttaa puheet budjettilinjoiksi, tutkimushankkeiksi ja ympäristönsuojeluksi.
Ei ole takeita, että uusi strategia onnistuu. Toisaalta, voiko jättää yrittämättä, kun tarjolla on valjastamatonta poliittista lihasvoimaa ja historiallisesti otollinen hetki yhteistyölle? Vain yrittänytkö laitetaan, ja aloitteeton selviää ehjin nahoin? Jokainen, joka tutustuu pohjoisen ulottumattomuuden nykytilaan, huomaa että jäljellä on vain voitettavaa.
Sunnuntaivieras-kolumni Hämeen Sanomissa 20.3.2005
