Puun ja kuoren väliin, Olli?

22.8.2013

Biomassalle suunnitellut kestävyyskriteerit ovat pitkään olleet aihe, joka on herättänyt huolta suomalaistoimijoiden parissa. Sitä on pidetty Suomen ykkösprioriteettina edunvalvonnan kannalta – metsämaalla on paljon pelissä. Nyt asiasta on saatu tietoa, ja valitettavasti pelot ovat toteutumassa. Kestävyyskriteerit ovat vuotaneet alkuviikosta ympäristöviestintään ja konsultaatioon erikoistuneen ENDS:in kautta julkisuuteen. Direktiiviluonnos löytyy ENDSin sivuilta, ja sen tiedetään lähteneen komission […]

Lue lisää

Irtopisteitä

21.7.2013

Eilinen blogini sai liikkeelle myös sellaiset, jotka ajattelevat, ettei kokoomuslainen voi suhtautua kriittisesti eurokriisin hoitoon olematta irtopisteiden keräilijä. Ei tällaiseen voi vastata muuten kuin läpinäkyvyydellä, arvioikaa itse. Kokoan tähän yhteen linkkiin kaiken, mitä olen vuodesta 2010 julkisesti kirjoittanut Kreikasta ja talouskriisistä. Aloitin sen neutraalisti kertomalla komission suunnitelmista pelastuspaketin suhteen:  Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon.  Sitten […]

Lue lisää

Kreikan exit

20.7.2013

Mitähän me oikein odotamme? Ihmettä? Kreikan Antiikin draaman kaaren Deus ex machinaa, jumalallisten voimien puuttumista solmuuntuneen juonen kulkuun? Kreikan tilanteesta ei ole mitään valoisaa kerrottavaa. Perjantain uutinen on, että Kreikan tilastokeskuksen mukaan toukokuussa teollisuuden uusia tilauksia tehtiin 13,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2012. Kansa lakkoilee, ja kadulla osoitetaan mieltä säästökuureja vastaan. Käytännössähän se tarkoittaa, […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen koskien seuraavan sukupolven hätänumero 112-järjestelmää EU:ssa

17.7.2013

Kirjallisesti vastattava kysymys E-006111/2013 komissiolle työjärjestyksen 117 artikla Eija-Riitta Korhola (PPE), Sirpa Pietikäinen (PPE) ja Petri Sarvamaa (PPE) Aihe: Seuraavan sukupolven hätänumero 112 -järjestelmä EU:ssa Parlamentti pyysi 5. heinäkuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa yleispalveluista ja hätänumerosta 112 ”rahoituksen myöntämistä innovatiivisten palvelujen (VoIP-tekniikkaan ja internet-protokollaan perustuva hätänumeron 112 käyttö) testaamista ja täytäntöönpanoa varten, sillä nämä palvelut voidaan […]

Lue lisää

Megaratkaisu megaongelmaan?

17.7.2013

Europarlamentti jää tällä viikolla kesätauolle. Kurvaamme lomille Porin SuomiAreenan eurokeskustelujen jälkeen, sitten levitän aivot lepuutus- ja lannoitusasentoon. Rentoudun melomalla, marjastamalla, maatöillä ja välttelemällä nettiä. Poliitikon kohdalla ei ole takeita, että se onnistuu: keskustelunaiheet ratkaisevat. Siksipä kesämoodini kunniaksi taustoitan päivän Hesarin mielipidekirjoitustani – siltä varalta, että saan taas klassisen kritiikin, että kirjoittaja vain kritisoi ilmastopoltiikkaa mutta […]

Lue lisää

Miksi sallimme tuotannon alasajon? (mielipidekirjoitus)

16.7.2013

Miksi sallimme tuotannon alasajon? Päästökaupassa on kyse Euroopan kurjistamisesta, ei ilmaston- tai ympäristönsuojelusta, kuvasi ympäristöjohtaja Juha Ylimaunu (15.7.) Outokumpu-konsernista terästeollisuuden tunnelmia Kainuun Sanomissa. Lainsäätäjän näkökulmasta voin yhtyä huoleen. Suomen hallitus on valinnut epäreilun linjan puolustaessaan hinnannostoa EU:n kuumimmassa ilmastokiistassa, ns. backloadingissa, jossa päästöoikeuden hintaa pyritään nostamaan ottamalla päästöoikeuksia pois markkinoilta. Keskustelu on tärkeätä, sillä asia […]

Lue lisää

Ilmastoylpeät

8.7.2013

On ihan kätevää tilata aika ajoin kokeeksi Helsingin Sanomia. Siitä näet saa sen hyvän mielen, että kun tuo lehti kirjoittaa taas kerran viistosti tai asiantuntemattomasti, voi katkaista tilauksensa ja ottaa kantaa. Ilmastopolitiikasta HS kirjoittaa pääsääntöisesti vihreän politiikan oppien mukaisesti, vain sen taloussivuilla voi havaita aiheen tiimoilta tervettä järkeä ja hyviä kysymyksiä. Maanantaina Hesari otti pääkirjoituksessaan […]

Lue lisää

Mursiko Egypti Mursin?

8.7.2013

Viime syksynä olin Kairossa keskustelemassa Egyptin ihmisoikeustilanteesta ja ottamassa selvää, mihin suuntaan demokratia on maassa kehittymässä. Norjan entisen pääministerin Kjell-Magne Bondevikin kanssa tapasimme keskeisiä vaikuttajia Arabiliiton johdosta vallankumousneuvoston jäseniin, maan ihmisoikeusaktiiveihin ja poliittiseen johtoon. Johtopäätökset olivat lohduttomia, etenkin tavattuani Muslimiveljeskunnan johtoa. Illallinen sujui hyvissä tunnelmissa, kunnes otimme esiin erityisesti naisten oikeuksissa havaitsemiamme ongelmia. Tunnelma kiristyi […]

Lue lisää

Ilmastoylpeyden hinta tulee kalliiksi (vastine päivän HS pääkirjoitukseen)

8.7.2013

Pääkirjoituksessaan 8.7. 2013 Helsingin Sanomat antoi virheellisen käsityksen niistä syistä, joista päästökauppaesityksen takapainottamisen eli ns. backloadingin vastustaminen nousee. Olen johtanut europarlamentissa vastustajien rintamaa, joten mielestäni olen oikea ihminen tulkitsemaan motiivejamme. Europarlamentti hylkäsi esityksen huhtikuussa, asia tuotiin uudelleen käsittelyyn kesällä, ja se hyväksyttiin nyt niukasti. Parlamentti päättää vielä lopullisen neuvottelutuloksen hyväksymisestä, joten asia ei ole loppuun […]

Lue lisää

Ilmastoylpeät

8.7.2013

On ihan kätevää tilata aika ajoin kokeeksi Helsingin Sanomia. Siitä näet saa sen hyvän mielen, että kun tuo lehti kirjoittaa taas kerran viistosti tai asiantuntemattomasti, voi katkaista tilauksensa ja ottaa kantaa. Ilmastopolitiikasta HS kirjoittaa pääsääntöisesti vihreän politiikan oppien mukaisesti, vain sen taloussivuilla voi havaita aiheen tiimoilta tervettä järkeä ja hyviä kysymyksiä. Maanantaina Hesari otti pääkirjoituksessaan […]

Lue lisää