Suomi on täynnä tarinoita siitä, kuinka velkakierteeseen joutunut on velkaantunut toivottomasti. Syy ei ole aina edes heikossa hapessa otetuissa pikavipeissä; niitä jokaisen järkevän ihmisen tulisi varoa. Velkakierteeseen on saatettu joutua myös asiallisista syistä, esimerkiksi äkillisen sairastumisen seurauksena terveyskeskusmaksujen vuoksi. Monet kunnat ovat ulkoistaneet maksamattomien laskujen perinnän perintätoimistoille, joita vielä jokin aika sitten ei rajoittanut mikään kohtuus. Perintäkulut saattoivat olla suhteettoman suuret verrattuna itse laskuun, ja kun ne sai lisätä velkapääomaan ja periä lisää, kierre velan nopeaan moninkertaistumiseen oli valmis. Kyse oli suoranaisesta saalistamisesta, oikeasta riistokapitalismista.
Monet perintäfirmat ovat ulkomaisessa omistuksessa; ne eivät maksa veroja Suomeen. Ja kun ihmisiä syrjäytyi tällä tavoin kuntien hallintoratkaisujen edesauttamana, voi sanoa, että häviäjänä on yhteiskunta itse. Tilanne ei antanut velkakierteeseen pudonneelle kannustinta ottaa vastaan työtä, sillä mahdottomaksi kasvanut lasku tulisi ulosmitattavaksi palkasta. Ja vaikka velkoja olisi jo todennut velallisen varattomaksi, nämä perintätoimistot jatkoivat kuin ikiliikkuja. Etenkin nuorilla aikuisilla maksuhäiriöiden määrä on huomattava.
Tällaista on vaikea hyväksyä. Oli siis syytä tehdä jotakin. Ja juuri siihen politiikkaa tarvitaankin, että härski saalistaminen estetään. Ei ole mitään järkeä siinä, että yhteiskunnan toinen käsi tönii ihmisiä epätoivoiseen asemaan ja toinen käsi yrittää korjata sitä sosiaaliturvalla. Meille riittäisi pienempikin julkinen sektori, jos poliitikot pitäisivät huolta siitä, ettei ryöstelystä tehdä laillista.
Ongelmat ovat liittyneet myös pikavippivelkoihin. Niihin liittyviä suuria perintä- ja oikeudenkäyntikuluja on kritisoitu, ja ennen lainsäädäntöuudistusta perintätoimistojen kulut vaihtelivat 5 – 92 euron välillä. Toinen pikavippeihin liittyvä ongelma on, että Suomessa toimii useita konserneja, joihin kuuluu pikavippiyritys ja niiden saatavia perivä perintätoimisto. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sama yritys toimii sekä velkojana että perintätoimistona.
Perintätoimistot ovat myös harrastaneet tosiallista huijausta velkomisessa: ne ovat mm. lähettäneet jo kauan sitten erääntyneitä laskuja niiden kerryttämisen jälkeen, koska niiden alkuperäiset summat ovat olleet ”liian pieniä”. Perintätoimistot ovat myös käyttäneet hyväkseen epäselvää osoitetilannetta. Ongelma on ollut esillä myös täällä Euroopassa: nuori liikkuva sukupolvi saa usein vanhoihin asuntoihinsa vuosienkin jälkeen laskuja, jotka kasvattavat korkoa velkojien eduksi.
Tässä suhteessa on jossain määrin hyviäkin uutisia. Ongelmia on yritetty korjata Suomessa kahdella lainsäädäntöuudistuksella. Ensimmäinen velallista helpottava uudistus tapahtui syyskuussa 2012, kun velka-asioiden oikeudenkäyntikuluja pienennettiin 50 – 80 euroon. Uusi perintälaki eli laki saatavien perinnästä astui voimaan 16.3.2013, ja se leikkasi samalla perintäkulujen enimmäismäärää. Esitys perustuu EU-direktiiviin (2011/7/EU) kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta. Parlamentti hyväksyi direktiiviehdotuksen vuonna 2010. Uusi direktiivi saatettiin voimaan, jotta EU:ssa suuria ongelmia aiheuttaneita maksuviivästyksiä voitaisiin torjua paremmin.
Uuden lainsäädännön myötä erityisesti pienten velkojen enimmäisperintäkulut muuttuvat: enintään sadan euron velan ns. kokonaisvastuu voi olla enintään 60 euroa; enintään tuhannen euron enimmäismäärä on 120 euroa; näitä suurempien velkojen maksimisumma on nykyään 210 euroa. Suoraan ulosottokelpoisista veloista (esim. terveyskeskuslaskut) saa vaatia enintään 51 euroa, vaikka perintä olisikin ollut erityisen vaikeaa.
Velan perintä etenee neljällä tasolla: 1) maksumuistutus (vapaaehtoinen perintä), 2) maksuvaatimus (vapaaehtoinen perintä), 3) käräjäoikeus (oikeudellinen perintä), ja 4) ulosotto (oikeudellinen perintä). Kun maksaa laskun sen erääntymisen jälkeen ennen perintäkirjeen saapumista kotiosoitteeseen, on perintäkulut maksettava, jos velkoja on jo tehnyt perintätoimet ennen maksun maksamista. Laki asettaa enimmäismäärät sekä perintäkuluille että viivästyskorolle, ja velkoja saa ylittää enimmäismäärät vain, jos perintä vaatii tavanomaista suurempaa vaivaa.
Velanmaksun ensimmäinen askel, maksumuistutus, saa maksaa enintään 5 euroa muistutusta koti. Ensimmäisen muistutuksen saa lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua laskun eräpäivästä, ja toisen aikaisintaan 14 päivän kuluttua edellisen muistutuksen lähettämisestä.
Maksuvaatimus voidaan lähettää, kun lasku on maksumuistutusten jälkeen yhä maksamatta. Velkoja on tässä tapauksessa voinut delegoida perinnän perintätoimistolle, joka jatkaa prosessia lähettämällä maksuvaatimuksen. Siitä saa vaatia kuluja vain, jos siihen on erityistä aihetta, ja jos perintätoimet ja lähettämisen erityinen syy eritellään. Ensimmäisestä maksuvaatimuksesta saa vaatia 14 euron enimmäismäärän, jos velan pääoma on enintään 100 euroa tai jos velka on suoraan ulosottokelpoinen, kuten kunnan terveyskeskusmaksut. Sadasta eurosta tuhanteen euroon ulottuvat velat voivat saada enintään 14 euron maksuvaatimuksen, ja yli 1000 euron laskusta saa velottaa 50 euron maksuvaatimuksen.
Velallisen maksettavaksi tulevaa määrää rajoitetaan yhä siten, että toisesta maksuvaatimuksesta saa periä enintään puolet ensimmäisen maksuvaatimuksen kulujen enimmäismäärästä. Samalla samaan konserniin kuuluvat perintätoimistot ja velkojat voivat vaatia maksuvaatimuksesta enintään viisi euroa. 60 päivän viivästyksen jälkeen voidaan antaa maksuhäiriömerkintä, mutta velalliselle on lähetettävä 21 päivää ennen maksukehotus, jossa tämä mainitaan.
Uusi laki mahdollistaa velalliselle myös perinnän keskeyttämisen ja asian siirtämisen oikeudelliseen perintään. Lakimuutos korjaa myös saman katon alla toimivien velkojien ja perintätoimistojen ongelmaa: aikaisemmin suurimmillaan 250 euron saatavasta voitiin vaatia 190 euroa ja sitä suuremmista 220 euroa. Jos jossain vaiheessa prosessia velallinen ilmoittaa, että hän ei pysty sillä hetkellä maksamaan, voidaan laatia kirjallinen maksusuunnitelma. Velkoja saa periä enintään kahdesta maksusuunnitelmasta.
Myös perintälainsäädäntöön läheisesti liittyvä pikavippilainsäädäntö on muuttunut hiljattain. Uusi pikavippilaki astui voimaan 1.6.2013. Lainsäädäntöuudistus tarkoittaa käytännössä sitä, että pikavipin tai muun alle 2000 euron pienluoton vuosittainen korko voi olla enintään korkolain määrittämä viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksikköön. Tämänhetkinen viitekorko on yksi prosentti, joten vipin korko saa olla enintään 51 prosenttia. Todellista korkoa määritellessä lasketaan nyt myös toimitus- ja käsittelymaksut sekä muut kertyvät kustannukset. Lisämaksullisia tekstiviestejä ei saa enää käyttää.
Mutta mitä tekevätkään pikavippiyritykset? Jo ennen lainsäädäntöuudistusta ne keksivät tavan kiertää lakia: monet antavat vain 2000 euroa ylittäviä pikavippejä, joiden korkoa ei ole rajoitettu. Kun hakija kuvittelee ottaneensa 100 euron lainan, hän onkin tehnyt sopimuksen 2000 euron lainasta, josta hänelle on tilitetty se satanen. Korko juoksee karmeana.
Määrät ovat siis pienentyneet ja ehdot ovat parantuneet kuluttajan kannalta, mutta eivät missään nimessä dramaattisesti. Väitän, että lainsäädäntö on yhä riittämätöntä.
Myös kaikki säännöt ”tavallista suuremmasta vaivasta” ovat ongelmallisia, ja voivat tarjota porsaanreikiä velkojille, joilla ei ole kannustimia löytää velallisia. Yhdentyneessä Euroopassa pitää olla toinen tapa laskuttaa, kun osoitteet vaihtuvat jatkuvasti. EU-direktiivikin on ns. minimidirektiivi, eli jäsenvaltiot voivat joko noudattaa sitä suoraan tai säätää lakeja, jotka ovat velkojalle edullisempia. Minun logiikkani sanoisi, että voitaisiin säätää kuluttajalle edullisempia lakeja. Uskon siis, että perintäkulu- ja pikavippilainsäädännön päivitykset eivät ole olleet riittävän kuluttajakeskeistä.
Voin tietenkin katsoa peiliin, olinhan mukana tekemässä tätä lainsäädäntöä EU-tasolla. Toisaalta tarvitsemme palautetta kansalaisilta; meppi ei voi pysyä kärryllä kaikesta lainsäädännöstä. Direktiiviä on toki tulevaisuudessa mahdollista muuttaa, vaikka aika tällä vaalikaudella onkin loppumassa kesken. Olen kiitollinen, jos annatte palautetta ja kerrotte tosielämän esimerkkejä kohtuuttomasta velanperinnästä ja koronkiskonnasta.
