Neuvoston ensimmäinen raportti ihmisoikeuksista
Ihmisoikeuspolitiikassa olennaista on koordinaatio ja johdonmukaisuus. Nyt unionin tulisikin keskittyä sopimusten tehokkaaseen toimeenpanoon. Toimeenpanon tulisi käsittää kolme tärkeää osa-aluetta: ihmisoikeuksien seuranta, ihmisoikeuksien toteuttaminen ja ihmisoikeuspolitiikan rakenteet.
Pääministeri Matti Vanhanen Euroopan parlamentin täysistunnossa 5. heinäkuuta 2006
Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet, kunnianarvoisat vieraat, Kiitän lämpimästi tilaisuudesta tulla keskustelemaan Euroopan parlamentin kanssa Suomen puheenjohtajakauden painopisteistä ja tärkeimmistä tavoitteista. Puheenjohtajuuden hoitaminen Euroopan unionissa on vaativa urakka, mutta samalla se on suuri kunnia ja etuoikeus, jonka Suomi hoitaa mielellään. Yhteistyömme puheenjohtajavaltiona Euroopan parlamentin kanssa on käynnistynyt hyvin. Haluan kiittää parlamentin puhemiestä ja kaikkia niitä […]
Presidenttivetoja(ote kirjasta Olkapäämepin kantapääkausi WSOY 2002)
Maaliskuussa –98 olin vetänyt Nelosen Ylähuone-ohjelmassa presidenttiaiheista keskustelua. Arvostetut seniorikansalaiset oli pantu pohtimaan vuoden 2000 presidentinvaalien asetelmia. Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimies Unto Hämäläinen ja silloinen viestintäkonsultti Ulpu Iivari alustivat raadille, jossa istuivat Johannes Virolainen, Jutta Zilliacus, Bror Wahlroos, Arvo Salo ja Heikki Tavela. Spekuloimme nimillä Aho, Ahtisaari, Rehn, Uosukainen sekä Musta Hevonen. Tarja Halosta […]
13. Naiset testosteronihuurussa
Työpaikkana europarlamentti on miesvaltainen: edustajista vajaa kolmannes on naisia. Luku on kuitenkin kasvanut tasaisesti, kaksikymmentä vuotta aiemmin parlamentin naisprosentti oli vain 16. Me suomalaiset olemme talon parhaimmistoa paitsi läsnäoloprosentin myös naispitoisuuden suhteen: suomalaisblondit ja -brunetet muodostavat ennätystuloksen, huikeat 43,8 prosenttia. Vain Ruotsi ja Ranska hipovat meitä 40 prosentin tienoilla. Peränpitäjiä ovat Kreikka ja Italia. Italialaisista […]
Leo Mellerin kirje(lähetetty eurovaalikeväänä toukokuuussa 2004)
"Leo Melleriltä vain kerran tällainen kirje Sinulle"Rakas työtoveri, uskottu KristuksessaMenen suoraan asiaan. Kirjeeseeni varattu tila on rajattu. Jokainen sana – kirjainkin – on asetettava Jumalan vaihetuspöydälle. Jos koskaan olet sallinut minun toimivan opettajana Jumalan antamin valtuuksin, pyydän Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, anna tämän olla sellainen tilanne ja hetki. Tutki kaikki Pyhässä Hengessä – mutta uskalla […]
Maisteri
viittaan käymäämme keskusteluun syksyllä -04. Lupasit minulle kirjasi, mutta sitä ei ole näkynyt, mistä päättelen, ettet saanut koskaan viestiäni, jossa oli osoite. Sopiiko, että laitan tähän osoitteeni, jonka jätäthän (JÄTÄTHÄN?) julkaisematta: Pohjolantie 38, 01260 Vantaa?
Huiput
Nimimerkki: tomazSähköposti: tom.aalto@fonet.com Nimimerkki: SimoSähköposti: simo.klem@toy.fi Nimimerkki: SwamiSähköposti: myllyniemi@alli.fi Nimimerkki: Olavi ValoSähköposti: erkki.ensio@turku.fi AntsuSähköposti: antero.karjala@satshp.fi VergiliusSähköposti: aa@nuppo.com kimmo.kolehmainen@pp.nic.fi sailakuu@netti.fi tapani.ryyppo@kolumbus.fi
Viisaat ja tyhmät neitsyet, saarna Tuomasmessussa 18.11.2001
1 "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. 2 Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. 3 Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. 4 Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. 5 Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. 6 […]
Saarna Tuomas-messussa rukouspäivänä 26.1.98
2.Kor.1: 3-7Kohta, joka meille äsken luettiin epistolatekstinä, tuo jossa Paavali mainitsee niin monta kertaa sanan ahdistus ja lohdutus, on kauan hämmästyttänyt minua. Millä huolettomalla varmuudella ja melkein rehvakkuudella hän puhuu kärsimyksestä ja sitä seuraavasta lohdutuksesta! Aivan kuin hän puhuisi luonnonlaista, kuten vaikka gravitaatiosta: jos päästät kappaleen irti, se putoaa maahan. Eli samaan tyyliin: jos sinulla […]