Arvoisa Puhemies,
Suomenlahden ulappa-alueella ja rannikon läheisyydessä ravinnepitoisuuksien on todettu yleisesti kasvavan kohti itää, mikä heijastelee Venäjältä peräisin olevan kuormituksen merkitystä Itämeren ravinnetilassa. Vastikään on kuitenkin kerätty laaja, uudentyyppinen aineisto, joka käsittää kohteita aivan rantaviivan välittömästä läheisyydestä, Itämeren matalista merenlahdekkeista. Tässä aineistossa vastaavaa itää kohti kasvavaa ravinnepitoisuuksien trendiä ei havaita, vaan korkean ravinteisuuden alueet heijastelevat selvästi paikallisia vaikutuksia: maanviljelyä, teollisuutta ja kesämökkiasutusta. Erityisen korkeita ravinnepitoisuuksia ilmenee mereen laskevien jokien läheisyydessä, mikä kertoo pelloilta ja maataloudesta peräisin olevien typpi- ja fosforiyhdisteiden laajamittaisesta kulkeutumisesta maalta merelle. Ravinnekuormitus vaikuttaa rannikon varsin suljetuissa ekosysteemeissä huomattavasti voimakkaammin kuin avoimilla merialueilla. Tästä syystä monet rannan läheiset vesialueet kaipaavat kunnostusta.
Juuri ranta-alueet ovat ihmisen toiminnan ja viihtyvyyden kannalta erityisen strategisia. Tämän vuoksi kaikki toimenpiteet, joilla maataloudesta, asutuksesta ja virkistyskäytöstä aiheutuvia paikallisia päästöjä voidaan merkittävästi vähentää, ovat ensiarvoisen tärkeitä. Itämeren suojelutoimenpiteissä tarvitaan siten jatkuvaa hienosäätöä, pienemmän mittakaavan toimenpiteitä, joista myös nyt käsiteltävinä olevissa Helsingin sopimuksen liitteissä III ja IV on kysymys.
Valmistetussa raportissa ehdotetaan lisäksi, että komissio laatisi analyysin siitä, mitä mahdollisia vaikutuksia muutoksilla on unionin voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lisäksi olisi selvitettävä, voiko valmisteilla oleva lainsäädäntö, kuten Agenda 2000, vaikuttaa unionin toimiin Helsingin yleissopimuksen alaisuudessa.
Arvoisa Puhemies,
Ympäristönäkökohtien, toimivan maatalouden, elinkeinopolitiikan, virkistyskäytön ja mm.
laajentumisen yhteensovittaminen Itämeren kannalta kestävällä tavalla on luonnollisesti suuri
haaste niin hallinnolle kuin politiikallekin. Tarvitaan tietoista pyrkimystä koherenssiin. Ehkä aloite pohjoisesta ulottuvuudesta voisi tarjota sellaisen kokonaisvaltaisen näkökulman Itämerenkin alueeseen, jolla kaikki nämä tärkeät politiikan sektorit voivat olla samanaikaisesti ja keskenään yhteensopivasti käsiteltävinä. Haluan myös uskoa, että toimiessaan hyvin pohjoinen ulottuvuus tarjoaa foorumin, jolle EU:n on luontevaa kutsua myös muita esimerkiksi Itämeren kannalta keskeisiä toimijoita. Muun muassa Pohjoismaiden neuvostolla (PN) on jo erittäin pitkä kokemus ympäristöpolitiikan tekemisestä Pohjolassa ja sen lähialueilla. PN osallistuu parlamentaarisen Itämeri-konferenssin järjestelyyn, jossa mukana ovat kaikki Itämeren maat. EU:n olisi luonnollista aloittaa läheisempi vuoropuhelu näiden maiden kanssa; PN onkin ollut aloitteellinen ja esittänyt toivomuksen tällaisen vuoropuhelun aloittamisesta EU:n kanssa.
Toivon, että alueiden politiikan ekologisesti kestävään ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen saadaan hyvä ja toimiva malli pohjoisesta ulottuvuudesta myös Unionin muita alueita varten.
