Katumusta unessa

16.4.2004

Lauantaipäivä suuntautui Jyväskylään. Matkalle lähtö oli oma hässäkkänsä. Aamuviiden jälkeen olin päättänyt perua koko keikan päänsäryn takia, enkä siis lähtenyt aamuseitsemän junalle. Nukkuessa näin kuitenkin unta, että joku oli nähnyt lehdessä ilmoituksen mukanaolostani, tuli minua tapaamaan kadulle ja pettyi. Unessa aloin miettiä lähtöä uudelleen ja etsin lentoreittejä Jyväskylään. Herätessä kova päänsärky oli poissa ja päätin […]

Lue lisää

”EU voisi tukea YK:n ilmastomuutospolitiikkaa tutkimuskeskuksella”

16.4.2004

“Suomen tulisi ryhtyä ajamaan EU:ssa monikansallisen, poikkitieteellisen ilmastonmuutoskeskuksen perustamista”, ehdottaa lauantaina Jyväskylässä puhunut Euroopan parlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola. “Keskuksen toiminnan tulisi tukea YK:n ilmastomuutossopimuksia, ja sen tulisi taata riittävä rahoitus ja virkoja alan tutkimukselle ja tieteellisille arvioinneille sekä koordinaatiolle”, Korhola sanoo. “Euroopan unionin on vahvistettava johtavaa asemaansa ilmastonmuutoksen torjunnassa luotettavimpien saatavilla olevien tietojen pohjalta. Euroopan […]

Lue lisää

Korhola keräsi europarlamentissa lähes 70 nimeä reilun kaupan tuotteiden puolesta

15.4.2004

Euroopan parlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola (kok) on kerännyt lähes 70 euroedustajan nimen eli yli 10 % kollegoistaan vaatimukseen saada reilun kaupan tuotteita Euroopan parlamentin kahviloista ja ravintoloista. "Reilun kaupan ongelma monessa maassa edelleen on liian pieni myyntivolyymi. Tässä julkiset laitokset kuten Euroopan parlamentti voivat hyvin näyttää esimerkkiä", Korhola huomauttaa. "Parlamentti on useaan otteeseen ottanut poliittisesti […]

Lue lisää

Reilua ja epäreilua kauppaa

14.4.2004

Heräsin jo kolmelta enkä saanut unta – kyseessä on klassinen varhaislennon stressi. Kun nukkumaan käydessä tietää aamuherätyksen tulevan viiden jälkeen, eikä koneesta ole varaa myöhästyä, koko yö menee kevyemmillä unilla. Saman ilmiön piiriin on laskettava konepainajaiset: varhaislennolla herään usein siihen, että unessa luulen nukkuneeni pommiin tai nukahtaneeni taksiin ja myöhästyneeni lennolta. Sydän lyö pari lyöntiä […]

Lue lisää

Maneerit

13.4.2004

Tuntematon meppi Hans-Peter Martin tuli toissa viikolla kuuluisaksi moittimalla meppien tapaa nostaa päivärahoja ja kadota paikalta. Martinista tiedetään vain, ettei hänen tiedetä koskaan tehneen mitään. Ei puheita, ei mietintöjä, ei muutosesityksiä direktiiveihin. Läsnäoloa ja tarkkailua sitäkin enemmän. Itse en tiedä miten muut mepit ovat toimineet, mitä tehneet ja missä olleet, sillä aika ei riitä muiden […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen EU:n Kiotopäätöksistä

12.4.2004

KIRJALLINEN KYSYMYS P-0110/04 esittäjä(t): Eija-Riitta Korhola (PPE-DE) komissiolle Aihe: Eräiden EU-päätösten laillisuus Kioton sopimuksen kaatuessa EU:n päästökauppadirektiivin 2003/87/EY1 johdanto-osan kappaleet (4, 22 ja 26) osoittavat, että direktiivi on tehty Kioton sopimusta varten, ja sopimuksen oletetaan toteutuvan. Kansallisia rajoja päästöille ei aseteta, mutta 9artiklassa viitataan liitteen III jakosuunnitelmia koskeviin määräyksiin: liitteen ensimmäisessä kohdassa mainitaan maakohtaiseksi enimmäismääräksi […]

Lue lisää

Nuotiot tuleen(Nykypäivä)

7.4.2004

Yksikään puolue ei menesty ellei se kykene välittämään tunnetta, että sen toiminnassa on kyse osallisuudesta johonkin moraaliseen hyvään. Puolueet tarvitsevat ikään kuin oman nuotion, jonka ääressä lämmitellään ja sytytään aatteelle. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on vakuuttaa joukot nuotion olemassaolosta ja tehdä se näkyväksi. Olen kysellyt viime aikoina pitkän linjan kokoomuslaisilta, milloin Kokoomuksesta tuli pahojen puolue. Eihän […]

Lue lisää

Palindrominero vieraili Brysselissä

6.4.2004

MEP Korholan palindromikilpailun vuoden 2003 voittaja Juha Kotonen kävi palkintomatkallaan Brysselissä tutustumassa europarlamentin työhön 5.-7.huhtikuuta. Kotonen oli näkemästään kaikin puolin vaikutettu. ”Tollot”, hän sanoi tavattuaan Korholan avustajineen, ”kreisi ERK”, ja jatkoi: ”EU: tajua vau ja tue!” Maisemiakin ihasteltiin: ”EU – laaja alue!” Tuliaisinaan Haminasta kotoisin olevalla Mensan jäsenellä ja älykkyystestien valvoja Kotosella oli sievä Ella-nalle. […]

Lue lisää

Paras anti olisi uusiutuviin liittyvän teknologian kysynnän globaali lisäys

31.3.2004

Arvoisa puhemies,Näyttää realistisesti siltä, että Kioton pöytäkirja ei tule voimaan, tällaisen johtopäätöksen joudun tekemään oltuani asiassa aktiivinen useita vuosia ja seurattuani esimerkiksi joulukuista Milanon COP-kokousta. Silti kansainvälisen oikeuden mukaan Kioton pöytäkirja sitoo allekirjoittajia useita vuosia. Tänä aikana sitä ei voida muuttaa, jolloin Kioto-prosessi jää aivan liian staattiseksi.Ilmastomuutos on kuitenkin todellinen uhka, ja siksi sen vastustamistoimet […]

Lue lisää

Maailmalla ei ole varaa jäykkään jätestrategiaan

31.3.2004

Arvoisa puhemies,Jätteen syntymistä on ehkäistävä sekä määrällisesti että laadullisesti ja samanaikaisesti lisättävä mahdollisuuksia jätteeksi määritellyn materiaalin hyödyntämiseen niin, että hävitettäväksi joutuvan jätteen määrä on mahdollisimman pieni. Jätettä koskevassa yhteisön lähestymistavassa tähän on pyritty jo pitkään, ja tämä on ollut myös esittelijämme, kollega Florenzin ansiokkaan mietinnön johtolanka. Jätteen synnyn ennaltaehkäisemisen ja jätteen tehokkaan käsittelyn sekä hyödyntämisen […]

Lue lisää