Tuntematon meppi Hans-Peter Martin tuli toissa viikolla kuuluisaksi moittimalla meppien tapaa nostaa päivärahoja ja kadota paikalta. Martinista tiedetään vain, ettei hänen tiedetä koskaan tehneen mitään. Ei puheita, ei mietintöjä, ei muutosesityksiä direktiiveihin. Läsnäoloa ja tarkkailua sitäkin enemmän. Itse en tiedä miten muut mepit ovat toimineet, mitä tehneet ja missä olleet, sillä aika ei riitä muiden kuikuiluun. Mutta toivon kovasti, että joku huomaisi senkin, miten kauan ja paljon paikalla ollaan. Parlamentin autokuskit ainakin tietävät, että lähden aina viimeisenä töistä. Ja useinhan käy niinkin, että tulee noustua viiden jälkeen aamulla lähteäkseen seitsemän koneella Strasbourgiin, ja päivä on valmis vasta puolen yön jälkeen, kun puhe täysistunnossa on pidetty.
Jos sitten jonakin päivänä lähdetään kotimatkalle puolilta päivin, se on ihan kohtuullista. Keskiviikkona lähdin, sillä osallistuin Tuusulassa Kokoomuksen Uudenmaanpiirin kevätkokoukseen illalla. Paikalle oli tullut muutama meppiehdokas sekä pj-kandidaatit Katainen ja Vilen. Marjon poissaolo hämmästytti yleisöä jälleen. Me saimme kukin pari minuttia aikaa – itse valitettavasti olen hyvin taitamaton kahden minuutin käyttäjä. Luulen, että Vilen selviytyi tällä kertaa parhaiten osuudestaan, ja sitä paitsi hän antoi minulle hyödyllisen neuvon yhden kartettavan maneerin muodossa. Taidan tosiaan rakastaa auttavaisia poliitikkoja, jotka neuvovat toisiaan maneeripuolella. Jari kiinnitti huomiota, että siirryin jalalta toiselle koko ajan. Sellainen vaikuttaa levottomalta.
Ensi kerralla sitten huomio jalkoihin, tarvittaessa karhuntarrat ensi alkuun. Oma elämäni on ollut yhtä maneerien poisoppimista, mutta ruumiinkielen krääsää tuntuu todella riittävän.
Mutta ne todella ärsyttävät, ja olisi ihmisystävällistä hankkiutua maneereista eroon. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki ehti lyhyenä pääministerikautenaan nyökyttää päätään niin, että tämä eläinkunnasta tuttu liikehdintä lähes leimasi hänet. Miten paljon vääryyttä sekin ele teki hänelle, mietin kun tapasin hänet pääsiäismaanantaina piispa Huovisen vastaanotolla. Jäätteenmäki oli levollisen, aidon, sydämellisen oloinen, viehättävä. En katunut sitä, että moitin hänen Irak-puheitaan aikoinaan populistisiksi; mielestäni ne olivat sitä. Enkä sitäkään, että pidin valehtelua ja puheissa kiemurtelua pääministerille sopimattomana. Mutta huomasin aidosti toivovani hänelle hyvää, lohdutuksen aikoja vaikeiden aikojen päälle. Se oli onnellinen havainto. Poliittiset kahnaukset eivät yllä sieluun asti, Luojan kiitos.
