Eija-Riitta Korhola Suomalaisen energian päivässä: EU:n ilmastopolitiikka kärsii koordinaation puutteesta

5.9.2005

"Jos direktiivien vaikutusta toisiinsa ei oteta huomioon, luodaan teollisuudelle ja asiakkaille kaksoistaakkoja", sanoi MEP Eija-Riitta Korhola esitelmässään EU:n ilmastopolitiikasta Suomalaisen energian päivässä Helsingissä 6.syyskuuta "Esimerkkinä ovat vaikkapa päästökauppa ja energiaverotus, jolla oli tarkoitus sisällyttää päästöt hintaan. Tai vesipuitedirektiivin negatiivinen vaikutus päästöttömän vesivoiman käyttöön, tai se ettei päästökaupan vaikutuksia sähkön ja lämmön yhteistuotantoon mietitty." Korholan mukaan […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen koskien Bulgarian ydinvoimaloiden sulkemista unioniin liittymisen ehtona

28.8.2005

Euroopan komission väite, jonka mukaan voimaloiden tason parantaminen ei ole taloudellista, on osoittautunut vääräksi Korholan kysymys: Bulgarian liittyminen Euroopan unioniin Euroopan komissio velvoitti Euroopan unionin puolesta vuonna 1999 Bulgarian sulkemaan neljä sen kuudesta ydinvoimalasta maan unioniin liittymistä koskevien keskustelujen ehtona. Komissio väitti, että näiden yksiköiden tason parantaminen ei olisi taloudellista. Kaksi yksikköä on suljettu sopimuksen […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen koskien Burman ihmisoikeusloukkauksia

28.8.2005

Kansainvälinen yhteisö ei voi hyväksyä Burman toimimista ASEANin puheenjohtajavaltiona Korholan kysymys: Burman ihmisoikeusloukkaukset ja ehdotus Burman toimimisesta ASEANin puheenjohtajavaltiona Kun otetaan huomioon Burman jatkuvat törkeät ihmisoikeusloukkaukset, kuten raiskausten ja pakkomuuttojen järjestelmällinen ja laajamittainen harjoittaminen, pakkotyövoiman käyttö, kylien, viljelykasvien ja karjan hävittäminen, ihmisten käyttö miinanraivaajina, pakolla värvättyjen lapsisotilaiden käyttö ja ihmisten laiton vangitseminen ja tappaminen, jotka […]

Lue lisää

Kioto sai kovan kilpailijan (Hämeen Sanomat)

6.8.2005

Kun viime viikolla Yhdysvallat, Kiina, Intia, Australia, Etelä-Korea ja Japani ilmoittivat yllättäen yhteisestä energia- ja ilmastosopimuksesta, osapuolet korostivat, ettei tarkoitus ole korvata vaan täydentää Kioton YK:n ilmastosopimusta. Kuuden maan kumppanuushanke on teknologiayhteistyöhön perustuva ohjelma kasvihuonepäästöjen kasvun leikkaamiseksi. Allekirjoittajien mukaan tarkoituksena on edistää energiatehokkuutta ja puhdasta teknologiaa sekä uusiutuvien ja päästöttömien energiamuotojen kuten vetyvoiman ja ydinvoiman […]

Lue lisää

Kioto sai kovan kilpailijan, joka voi kuitenkin pelastaa sen Lehdistötiedote

4.8.2005

Lehdistötiedote 5.8.08, julkaisuvapaa heti MEP Eija-Riitta Korhola Kioto sai kovan kilpailijan, joka voi kuitenkin pelastaa sen – Kuuden maan ilmastosopimus voi saattaa EU:n ilmastopolitiikan kriisiin ”Kioton sopimus sai kuuden maan ilmastosopimuksesta kovan kilpailijan, mutta sitä ei pitäisi suoralta kädeltä tyrmätä”, sanoo MEP Eija-Riitta Korhola Yhdysvaltain ja viiden muun maan viime viikolla Laosissa julkistamasta energia- ja […]

Lue lisää

Kioto sai kovan kilpailijan, joka voi kuitenkin pelastaa sen- Kuuden maan ilmastosopimus voi saattaa EU:n ilmastopolitiikan kriisiin

4.8.2005

Lehdistötiedote 5.8.08, julkaisuvapaa heti ”Kioton sopimus sai kuuden maan ilmastosopimuksesta kovan kilpailijan, mutta sitä ei pitäisi suoralta kädeltä tyrmätä”, sanoo MEP Eija-Riitta Korhola Yhdysvaltain ja viiden muun maan viime viikolla Laosissa julkistamasta energia- ja ilmastosopimuksesta. Kuuden maan sopimus ei ole vaatimaton hanke 140 maan ratifioiman Kiotonkaan rinnalla: sen allekirjoittajajoukko kattaa noin puolet maailman BKT:sta, väestöstä, […]

Lue lisää

Pipi

4.8.2005

Lomailu on ollut periaatteessa ihanaa. Lepoa, mansikkakakkuja, leffojen katselua yöllä ja lasten tarkkailusta nauttimista. Ensimmäisen lomaviikon purjehdin, ja eksoottisin paikka oli Jurmon saari ulkosaaristossa. Tuo karunkaunis saari muistutti hämmästyttävän paljon tunturimaisemaa. Toinen lomaviikko kului Kreikassa jokavuotiseen tapaan. Tällä kertaa oli vähän murheita, pieni liikenneonnettomuus. Lensimme Aten kanssa skootterin selästä tielle. Atte katkoi kylkiluita, minä satutin […]

Lue lisää

Tehoton vastaan tuntematon (Nykypäivä)

4.8.2005

Viime viikolla Yhdysvallat, Kiina, Intia, Australia, Etelä-Korea ja Japani ilmoittivat kumppanuudestaan, jonka avulla ne aikovat kamppailla ilmaston lämpenemistä vastaan teknologisen yhteistyön avulla. Yllätyksenä tullut sopimus ei tuottanut maailmalla pelkkiä ilonpurkauksia – ympäristöjärjestöt moittivat välittömästi USA:ta yrityksestä heikentää Kiotoa. Pakko todeta, että kyseessä on oharit. USA on toistuvasti kritisoinut Kiotossa luotua lähtökohtaa, ja onnistui vihdoin luomaan […]

Lue lisää

Arkinen faksi (Askel)

30.7.2005

Arkinen faksi Työhöni EU-parlamentissa kuuluvat myös ihmisoikeusasiat; se merkitsee niihin liittyviä tapaamisia lähes joka viikko. Kyseessä voi olla vaikkapa muslimimaan naisasialiikkeen aktiivi, sisällissotaa käyvän maan tai demokratialiikkeen edustaja, kastittomien dalitien ongelmiin erikoistuneen kansalaisjärjestön tai uskonsa vuoksi vainottujen järjestön edustaja. Tavoitteeni on, että saisin muutettua jokaisen tapaamisen jonkunlaiseksi teoksi, vaikka edes pieneksi. Se voi olla kirje, […]

Lue lisää

Korholan jatkokysymys komission vastauksiin E-2711/04 ja E-0215/05 päästökaupasta

28.7.2005

Komission vastaus ympäripyöreä ja epäkonkreettinen Korholan kysymys: Jatkokysymys komission vastauksiin E-2711/04 ja E-0215/05 päästökaupasta Päästökauppadirektiivin (2003/87/EY ) mukaan komission tuli lähettää kysely jäsenvaltioille direktiivin toimeenpanosta vuoden 2004 loppuun mennessä ja jäsenmaiden pitäisi palauttaa vastaukset kesäkuun 2005 loppuun mennessä. Tämä on mainittu 21 artiklassa. 22 artiklan mukaan komissio voi muuttaa liitettä III kaudelle 2008–2012 edellä mainittuun […]

Lue lisää