Syytös teollisuuden kannan ajamisesta kohtuuton (Helsingin Sanomat)

19.10.2008

Helsingin Sanomat (12.10.08) kirjoittaa niistä näkemyseroista, joita meillä on päästökaupassa Satu Hassin kanssa. Muutamissa kohdin pitkästä keskustelusta tiivistetty artikkeli antoi virheellisen kuvan. Toimittaja pudotti perusteluni pois vastatessani Hassin syytökseen, jonka mukaan olen teollisuuden talutusnuorassa ajaessani vaihtoehtoa päästöoikeuksien huutokaupalle. Vastasin, että syytös ylipäätään mahdoton, sillä esitin kyseistä mallia päästökaupan pohjaksi jo ennen kuin teollisuus oli määrittänyt […]

Lue lisää

Eikö näyttö riitä? (Nykypäivä)

16.10.2008

EU:n ilmasto- ja energiapaketti on nyt kiivaimmassa käsittelyvaiheessa europarlamentissa. Etenkin päästökaupan uudistus puhuttaa, ja sen merkeissä on riidelty ennätysmäisesti. Kyseessä on EU:n tämän lainsäädäntökauden tärkein direktiiviuudistus – ainakin taloudellisten vaikutustensa osalta. Useat teollisuuslaitokset ovat uhanneet siirtyvänsä pois Euroopasta, mikäli komission esitys jää voimaan. Miksi maailman puhtaimman teollisuuden pitäisi joutua tappiolle, ihmetellään. Kysymys ei ole siitä, […]

Lue lisää

First reading agreement

16.10.2008

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Caroline Jackson ilmaisi huolensa ilmasto- ja energiapaketin yhteydessä käytettävästä päätöksentekomallista, joka toteutettiin nopeutettuna menettelynä, viitaten kiireeseen Kööpenhaminan kokousta silmälläpitäen. Yllä artikkeli European Voice -lehdessä 16.10.2008: – Parlamentin työjärjestyksessä ei ole tarkkaa ohjeistusta miten täysistunnon äänestystulosta tulee tulkita, kun kyseessä on ensimmäinen ja ainoa käsittely asialle, joka alunperin laitettiin yhteispäätösmenettelyn alle. – nyt oletetaan, […]

Lue lisää

Lapsekas innokkuus vai setämäinen apatia?

13.10.2008

Eräs päivän uutisista on ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojan eilinen blogi, jossa hän moittii ulkoministeri Alexander Stubbia lapsekkaasta innokkuudesta. Tuomioja nostaa miinuksena esiin myös henkilökohtaisen profiloitumisen tarpeen ja amerikkalaiset silmälasit, joiden läpi Stubb Tuomiojan mukaan katselee maailmaa. Jaa-a, minäpä mietin. Mietin kutsuja, joita ei Tuomiojan aikana Amerikasta kuulunut. Mietin ihmettelyä ulkopoliittisesta linjastamme. Mietin tsunami-onnettomuuden aikaista toiminnallista halvaustilaa […]

Lue lisää

Kuka seurasi ketä?

11.10.2008

Helsingin Sanomat kirjoittaa sunnuntaisivuillaan tänään niistä näkemyseroista, joita meillä on päästökaupassa Satu Hassin kanssa. Meillä molemmilla on ollut direktiivin uudelleentarkastelussa iso rooli: Satu luotsasi ryhmänsä kantaa siitä teollisuusvaliokunnan puolella, kuten minäkin. Taisimme molemmat saada omien poliittisten ryhmiemme täyden tuen linjallemme. Sadun kohdalla se oli luonnollista, minun kohdallani yllätys, sillä oma pääraportöörimme Doyle ympäristövaliokunnan puolella oli […]

Lue lisää

Ryhmä pesee jälkipyykkiä

8.10.2008

Jatkan hieman päästökauppaäänestyksen jälkipyykistä. Hetkittäin tapahtumien käänteet ovat saaneet pohtimaan, olemmeko nyt kuitenkaan Brysselissä – vai Hollywoodissa. Monet ovat todenneet, ettei milloinkaan ole koettu tilannetta, jossa ryhmän nimittämä raportööri näin täysin ottaisi etäisyyden ryhmäänsä ja toimisi sen näkemystä vastaan. Muutamat sosialistit ovat todenneet, että jos heillä tapahtuisi vastaavaa, raportööri olisi jo heitetty ryhmästä ulos. Doylen […]

Lue lisää

Ryhmää petettiin

6.10.2008

Päästökauppaäänestys ympäristövaliokunnassa oli tänään. Takkiin tuli taas. Benchmark-mallini ei voittanut parlamentin valiokuntaäänestyksessä. Mutta ei koskaan tällaista liene tapahtunutkaan parlamentin historiassa. Kerrotaan lyhyesti:

Lue lisää

Ulkonäkörasismia? (MTV3 Helmi-blogi)

3.10.2008

Tänään Helsingin Sanomat kuvasi erästä poliitikkoa erikoisin sanakääntein: ”Debatissa ei menty kovin syvälle missään asiakohdassa, mikä antoi X:lle mahdollisuuden laukoa hyvin testattuja ja opeteltuja lauseita.” Ilta-Sanomissa julkaistiin puolestaan Reutersin uutinen, jossa siteerattiin kilpailevan leirin naispuolista vaalistrategia. Tämä analysoi samaa debattia: ”Se joka preppasi X:n vaaliväittelyä varten, teki todella loistavaa työtä.” X:n saamat kehut olivat murhaavassa […]

Lue lisää

Ulkonäkörasismia?

3.10.2008

Tänään Helsingin Sanomat kuvasi erästä poliitikkoa erikoisin sanakääntein: ”Debatissa ei menty kovin syvälle missään asiakohdassa, mikä antoi X:lle mahdollisuuden laukoa hyvin testattuja ja opeteltuja lauseita.” Ilta-Sanomissa julkaistiin puolestaan Reutersin uutinen, jossa siteerattiin kilpailevan leirin naispuolista vaalistrategia. Tämä analysoi samaa debattia: ”Se joka preppasi X:n vaaliväittelyä varten, teki todella loistavaa työtä.” X:n saamat kehut olivat murhaavassa […]

Lue lisää

Katoavatko fiksut poliitikot

29.9.2008

Poliittisten blogien kulttuuri ei ole pitkä. Omani aloitin keväällä 2004, eikä minulla ollut tuolloin vielä montakaan kilpailijaa. Havaitsin heti blogit sangen hyödyllisiksi: ne kertovat sen välimaaston poliittisessa työssä, joka auttaa ymmärtämään ja taustoittamaan työn sisältöä mutta joka ei ole tiedotteen väärti. Mielestäni ne ovat kerta kaikkiaan hyvää palvelua äänestäjälle. Blogeja kannattaa kirjoittaa, jos pitää kirjoittamisesta. […]

Lue lisää