Ulkonäkörasismia?

3.10.2008

Tänään Helsingin Sanomat kuvasi erästä poliitikkoa erikoisin sanakääntein: ”Debatissa ei menty kovin syvälle missään asiakohdassa, mikä antoi X:lle mahdollisuuden laukoa hyvin testattuja ja opeteltuja lauseita.”

Ilta-Sanomissa julkaistiin puolestaan Reutersin uutinen, jossa siteerattiin kilpailevan leirin naispuolista vaalistrategia. Tämä analysoi samaa debattia: ”Se joka preppasi X:n vaaliväittelyä varten, teki todella loistavaa työtä.” X:n saamat kehut olivat murhaavassa muodossa: ”Hän oli hyvä. Hän olisi voinut olla hemmetin paljon huonompi.”

Henkilö X ei ole kokematon, vaikka hän onkin pyrkimässä uusiin tehtäviin. Aktiivipolitiikasta hänellä on kokemusta 16 vuoden ajalta, ja hän on tehnyt historiaa tultaan valituksi osavaltionsa nuorimmaksi kuvernööriksi. Sitä ennen hän toimi pormestarina. Yliopistotutkinto hänellä on journalismista.

Luulen, että kenestäkään miehestä, oli tämä sitten kuinka kokematon, ei kirjoitettaisi tuolla tavoin. Luultavasti näin ei uskallettaisi tölviä myöskään rumaa naista. Raivostuneiden feministien lauma hyökkäisi muuten kriitikoiden kimppuun ja syyttäisi heitä sovinismista.

Mutta ongelma on, että X on poikkeuksellisen kaunis nainen. Hän on tehnyt hyvän uran ja hankkinut samalla viisi lasta. Lisäksi hän on epäsolidaarisesti jättänyt rupsahtamatta heidät saatuaan. Siinä vasta on luvallinen kohde sukupuoli- ja ulkonäkörasismin vapaalle harjoittamiselle. Oikeuden moitteisiin antavat nimenomaan naiset itse; he ruoskivat sieviä kanssasisariaan varsin julmin tavoin – siksi miehetkin uskaltavat tehdä sen. Ja kaikki ovat ikiaikaisen vakuuttuneita siitä, että fyysinen kauneus nimenomaan naisen kohdalla deletoi mahdollisen älyn ja taidon. Mahdollisuudeksi jäävät vain ulkoläksyt.

En ole Sarah Palinin poliittinen ihailija, vaikken häntä väitäkään vielä tuntevani. Ajattelen esimerkiksi abortista eri lailla, etenkin raiskauksen uhrien kohdalla. Minua on myös kauhistuttanut se seikka, että Palin näyttää sallivan, mahdollisesti jopa toivovan, alaikäisen tyttärensä avioitumista tämän raskauden vuoksi. Äitinä toimisin päinvastoin: kiirehtisin vakuuttamaan tyttärelleni, ettei hänen tarvitse pelastaa vahinkoa ja lunastaa yhteisön moraalisia odotuksia elämänsä tärkeimmän ratkaisun, elämänkumppanin valinnan, kustannuksella. Suojelisin tytärtäni, etenkin oman maineeni varjelun paineilta.

Tämä hämmästys ja kauhu ei kuitenkaan estä minua havaitsemasta, että Palin vaikuttaa lahjakkaalta ihmiseltä ja taitavalta kommunikoijalta, jolla on vankka tietomäärä, joka oppii ja omaksuu asioita nopeasti, yrittämättä kuitenkaan esiintyä asiantuntijana siellä, missä sitä ei vielä ole.

Varapresidentille kaikki tervetulleita ominaisuuksia.

(Julkaistu MTV3 Helmi/ Naisten Vaalit-sivustolla.)

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *