Jatkan hieman päästökauppaäänestyksen jälkipyykistä. Hetkittäin tapahtumien käänteet ovat saaneet pohtimaan, olemmeko nyt kuitenkaan Brysselissä vai Hollywoodissa. Monet ovat todenneet, ettei milloinkaan ole koettu tilannetta, jossa ryhmän nimittämä raportööri näin täysin ottaisi etäisyyden ryhmäänsä ja toimisi sen näkemystä vastaan. Muutamat sosialistit ovat todenneet, että jos heillä tapahtuisi vastaavaa, raportööri olisi jo heitetty ryhmästä ulos.
Doylen ryhmästä erottamisvaatimuksia en ole kuullut, mutta useat jäsenemme vaativat sen sijaan eilen ryhmäkokouksessa, että päästökaupparaportöörin tehtävät pitäisi nyt ottaa häneltä pois. Etenkin, kun kävi ilmi, että Doyle oli puolestaan ehdottanut sähköpostiviestissä, (jonka vastaanottaja oli ilmeisesti vuotanut), että jonkun neutraalin tahon pitäisi vaatia Florenzin erottamista ilmastoraportöörin tehtävistä hänen arvolleen raportöörinä se ei sopisi. Doyle suutahti, kun Florenz oli päästökauppaäänestystä koskevassa tiedotteessaan harmitellut sitä, ettei raportööri ollut lojaali omalle ryhmälleen.
Näitä käänteitä seuratessani olen pohtinut, miten valta ja merkittävät tehtävät harvoin tekevät hyvää ihmiselle. Jos ei pidä varaansa, turhamaisuus vaanii luonteenlaatua. Nyt tämä kaikki tapahtui suorastaan pikakelauksena.
Enpä kuitenkaan usko, että Doyle ohjattaisiin tehtävästään sivuun. Eikä se olekaan olennaista.
Sen sijaan on kiinnostavaa, mitä tapahtuu koko direktiiville – ja ennen kaikkea sen sisällölle. Eilen ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Miroslav Ouzky arveli tiedotustilaisuudessa neuvoston kannan olevan vielä niin hajallaan ja kaukana parlamentin kannasta, että ensimmäisen lukemisen sovusta lienee turha haaveilla. Se merkitsisi että puheenjohtajamaa Ranska ei saisi kirjata tätä saavutuksiinsa. Tietenkin voi kysyä mahtoiko tsekkipuheenjohtajamme puhua siinä oman maansa laskuun, mutta luultavasti hän esitti ihan realistisen arvion. Sopua ei synny ennen joulua. Ouzky ennusti, että juttu menisi toiseen lukemiseen. Minä pitäisin sitä terveenä ilmiönä. Kyseessä on kautemme tärkein direktiivi, ja kiire jolla tätä on tehty, ei lupaa hyvää. En näe mitään kunnioitettavaa siinä, että porukka valiokunnissa ei tuntenut niitä kompromisseja, joista se äänesti.
Kaikkihan on tähdännyt siihen, että EU:lla olisi ilmasto- ja energiapaketti valmiina ennen joulukuun 2009 Kööpenhaminan ilmastokokousta. Kööpenhaminassa tähdätään siihen, että saataisiin aikaan uusi kansainvälinen ja kattava ilmastosopimus. Olen aivan vakuuttunut siitä, että jos ilmastosopu jää saamatta, ei se kaadu meidän keskeneräiseen direktiiviimme. Eivät USA, Kiina tai Intia tarvitse sitä yhtään mihinkään. Varsinkin kun USA:n molemmat presidenttileirit ovat ilmaisseet, ettei niillä ole minkäänlaista ruokahalua eurooppalaiseen päästökauppamalliin.
Siksi toista lukemista voisi pitää ihan hyvänä ratkaisuna, demokratiavajeen paikkaamisena. Se merkitsisi sitäkin, että voisimme vielä jatkaa taistelua ja viedä vaihtoehtoisen pakettimme täysistuntoon kollegojen arvioitavaksi. Ja jos emme saisi valmista vielä keväällä, viimeistään ensi syksynä uusi parlamentti veisi toisen lukemisen läpi.
Ps. Viikon höpsöin sitaatti tuli niin ikään raportöörimme suusta: hän vihjaili, että Florenz ja minä olisimme poliittisia petikavereita. Ei sille voinut kuin nauraa.
