Arvokkaita saavutuksia (Nykypäivä)

18.12.2008

Euroopan parlamentti sinetöi viimein ilmastopaketin, jonka sisällöstä jäsenmaat pääsivät sopuun viime viikolla. Heti jäsenmaiden sovun jälkeen ympäristöjärjestöt valittivat tulosta vesitykseksi tai tavoitteista luopumiseksi. Monet toimittajat valitettavasti toistivat uutisen sellaisenaan. Vesitysväitteille ei ole pohjaa. Huippukokous sitoutui maaliskuussa 2007 leikkaamaan päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vaikka ilmastolainsäädännön sisällöstä on taisteltu tulisesti, yksikään jäsenmaa ei ole ehdottanut […]

Lue lisää

Venäjä: ihmisoikeusaktivisteihin kohdistuneet väkivallanteot ja Anna Politkovskajan murhaa koskeva oikeudenkäynti

17.12.2008

Venäjä on Euroopan neuvoston ja Etyj:n jäsenvaltio, joka on, tai ainakin pitäisi jäsenyytensä myötä olla, täysin sitoutunut kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Maan todellinen ihmisoikeustilanne on kuitenkin heikko. Muukalaisviha ja homofobia ovat Moskovan ihmisoikeustoimiston mukaan kasvaneet, ja johtaneet vuonna 2008 yli 100 ihmisen surmaan rodun, kansallisuuden, uskonnon ja sukupuolisen suuntautuneisuuden vuoksi. Lokakuussa Venäjän jesuiittaveljeskunnan johtaja Messmer ja ecuadorilainen […]

Lue lisää

Kiertoajelujen eittämätön hyödyllisyys

16.12.2008

Tänään äänestimme ilmastopaketista ja päästökaupan tulos oli jotakin huikeat 620 ääntä puolesta. En voinut olla hymyilemättä viistoon. Enkä malttanut olla kiittämättä kollegoja siitä että pitkään ajamani benchmark-malli sai sittenkin hyväksynnän – tosin pienen poliittisen kiertoajelun kautta. Mallini hävisi teollisuusvaliokunnassa niukasti, ympäristövaliokunnassa rutkasti, ja parlamentin täysistuntokäsittelyyn se ei koskaan ehtinytkään, koska käytimme poikkeuksellista nopeutettua päätösmenetelmää, joka […]

Lue lisää

Korjataan taas yksi hassismi

15.12.2008

Eräs sivujeni lukija kysyi kantaani Satu Hassin blogikirjoitukseen, jossa hän syytti minun heikentäneen muutosesityksilläni päästökaupan ympäristötavoitetta, itse päästöjen asteittaista vähentämistä. En mielelläni kommentoisi Sadun tekstejä ja tekemisiä, mutta taas on pakko korjata väärää tietoa. Vastaaviin väännöksiin totuttiin seitsemänkymmentäluvulla stallareiden piireissä – ja joskus soisi, että ne ajat olisivat jo ohi.

Lue lisää

Olen ylpeä Sarista

10.12.2008

Aamulla tuli kännykkääni Poznanissa viesti puoluesihteeri Taru Tujuselta. Puoluehallituksen puhelinkokous pidetään päivällä ajankohtaisen poliittisen kysymyksen vuoksi, ja viestissä oli puhelinneuvottelun numero ja salasana. Saatoin vain arvella eri teorioita kokouksen syyksi, mielessä kävi myös mahdollinen ministeriero. Mutta en arvannut alkuunkaan oikein. Opetusministeri Sari Sarkomaan ero oli täydellinen yllätys.

Lue lisää

EU tarvitsee tehokkaampaa ilmastopolitiikkaa (mielipidekirjoitus, Helsingin Sanomat)

9.12.2008

EU:n ilmastopolitiikkaa koskee eräs epämiellyttävä totuus: se on kallis mutta tehoton. EU:n itselleen asettamat tavoitteet ovat kehittymässä yhä kunnianhimoisemmiksi ja samalla riskialttiimmiksi. Nämä tavoitteet, jotka EU toivoo saavuttavansa luomalla hiilimarkkinat väkisin pakollisen päästöhuutokaupan kautta, todennäköisesti kaatuvat joulukuun Eurooppa-neuvoston kokouksessa Italian, Puolan ja muiden maiden vastustukseen.

Lue lisää

Uutisia Poznanista

9.12.2008

Terveisiä Poznanin ilmastokokouksesta. Aika vilakkaa ulkona – nämä kelit eivät kyllä pärjää Balin viimevuotisille kuuluisille rusketusneuvotteluille – talks with a tan. Sain isäntämaalta tuliaislahjaksi karvalakin. Useat kokouslähteet kertovat, että tilanne on vaikea. Virkamiestasolla käydyt neuvottelut eivät ole tuottaneet merkittäviä tuloksia, ja tilanteen on luonnehdittu törmänneen seinään. Yhteistä pohjaa uudelle kansainväliselle sopimukselle ei löydy helposti. Se […]

Lue lisää

Ranska ei vesitä ilmastopakettia

9.12.2008

Torstaina 11.12. luin Poznanissa STT:n uutista, jonka mukaan Ranska ”olisi vesittämässä EU:n ilmastopaketin”. (”Puheenjohtajamaa Ranska on vesittämässä EU:n ilmasto- ja energiapaketin. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Ranska on ehdottamassa merkittäviä lievennyksiä paketin määräyksiin. Ranskan ehdotuksen mukaan raskaan teollisuuden pitäisi vuonna 2020 ostaa päästöoikeuksistaan vain 70 prosenttia aiemmin ehdotetun sadan prosentin sijasta. EU:n ilmasto- ja energiapaketti on […]

Lue lisää

Kalliisti vai halvemmalla

8.12.2008

Pahoittelen taas laiminlyöntejä kotisivujen puolella – selvästi loman tarpeessa! En silti voi moittia, etteikö työ olisi haastavaa ja innostavaa, se on sitä liikaakin. Ja nyt en puhu linnanjuhlimisesta, jota en moiti sitäkään. Paljon kiinnostavampaa vain on saada mahdollisuus katsoa, mitä ilmastopolitiikassa saadaan aikaan vai saadaanko mitään.

Lue lisää

Seuraa minua, tulen takanasi (Hämeen Sanomat)

29.11.2008

YK:n ilmastokokous Puolan Poznanissa alkaa huomenna ja huipentuu kahden viikon päähän, jolloin virkamiesneuvottelut muuttuvat ministeritason kohtaamiseksi. Poznanin kokousta luonnehditaan tärkeäksi välietapiksi, kun varsinainen tähtäin on Kööpenhaminassa vuoden päästä. Siinä kokouksessa maailmalle odotetaan uutta ilmastosopimusta, parempaa ja kattavampaa kuin 2012 umpeutuva Kioton sopimus.

Lue lisää