Aamulla tuli kännykkääni Poznanissa viesti puoluesihteeri Taru Tujuselta. Puoluehallituksen puhelinkokous pidetään päivällä ajankohtaisen poliittisen kysymyksen vuoksi, ja viestissä oli puhelinneuvottelun numero ja salasana.
Saatoin vain arvella eri teorioita kokouksen syyksi, mielessä kävi myös mahdollinen ministeriero. Mutta en arvannut alkuunkaan oikein. Opetusministeri Sari Sarkomaan ero oli täydellinen yllätys.
Kun kävin sitten puhelinneuvottelun jälkeen Sarin sivuilla lukemassa hänen perustelunsa, ymmärsin ja liikutuin. Vanhemmuuteen kuuluu myös epäitsekkyys ja kyky sekä rohkeus luopua itselleen tärkeistä asioista silloin, kun lapsen etu sitä vaatii. Tämä koskee myös ministerin työtä, Sari Sarkomaa kirjoitti.
Olen varma, että hän tekee yhden elämänsä parhaista valinnoista. Kokemuksesta tiedän, miten järkyttävän lyhyen aikaa lapsi on lapsi. Se on hetkessä ohi, eikä sitä saa milloinkaan takaisin.
Sari Sarkomaa on hyvä ja asiaansa perehtynyt opetusministeri, olen tuntenut usein ylpeyttä hänestä. Mutta koskaan en ole ollut niin ylpeä kuin nyt.
Sari on tehnyt suuria palveluksia maallemme, mutta luulenpa että esimerkillään laittaa lapsen etu omansa edelle hän tekee suomalaisille vähintään yhtä suuren palveluksen. Hän rohkaisee monia äitejä ja isiä, jotka ovat päättäneet tinkiä omasta välittömästä edustaan lastensa hyväksi, ja ovat jääneet päätöksessään valitettavan usein yksin ja vaille rohkaisua.
Olin itse aika monta vuotta kotiäiti ja tein opintoja ja töitä lasten ehdoilla. Jos olisin tiennyt, miten lyhyestä ajasta on kyse, olisin tehnyt sen vieläkin rohkeammin ja iloisemmin. Silloin rohkeuttani nakersi toisinaan se säälittely, jota kohtasin: aina joku katsoi minun hukkaavan elämääni ja lahjojani kotona lasten kanssa oikea elämä alkaisi vasta sitten kun olen virkanainen.
Muutama vuosi sitten Esa Saarinen kirjoitti Helsingin Sanomissa yliön lastenkasvatuksesta, jota on ollut vaikea unohtaa, koska se osui herkkään kohtaan. Rakkaus, joka ei tiedä vastuutaan, on yhteiskunnan mikrotason järisyttävin tuhovoima, Saarinen julisti. Maailman paras koululaitoskaan ei poista kotikasvatuksen välttämättömyyttä. Oikea ja väärä, konkreettinen hyvä ja paha, eivät avaudu itsestään.
Saarinen kysyi, voiko vanhempi jatkaa kaikissa tärkeissä "luottamustehtävissään" ja harrastaa entiseen tapaan, kun perheessä on pienet lapset? Siihen hän ei uskonut. Vanhemmuuden arkinen rakkaus edellyttää välittämistä, sitä että asettaa lapsen koulutyön tukemisen oman elokuvaillan edelle. Vaikka viettelys vetäisi toisaalle, vanhemman ensimmäinen velvollisuus on kertoa joka päivä lapselleen sanoin ja teoin, että hän on rakas. Se edellyttää epäitsekkyyden ja pitkäjänteisyyden arvomaailmaa, joka on vähättelyn aihe oman aikamme työelämässä.
Aloitin eurotyöt, kun kuopukseni oli kahdeksan. Jos voisin tehdä uuden valinnan, olisin lykännyt muutamalla vuodella pakko myöntää. Olla poissa puolet viikosta on aika paljon, siitäkin huolimatta että perheen isä hoiti hommat hyvin. Mutta kun sanon näin, haluan korostaa että puhun vain omasta kokemuksestani. Toisen puolesta ei kukaan voi tietää: siksi Kokoomus korostaa mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Lapset ovat ihmeellisintä, mitä olen elämältä saanut rakkainta ja kauneinta. Pelottavinta myös, koska vanhempana tajuaa niin usein lastensa edessä, ettei täytä mittaa ja omia ihanteitaan. Pelottavaa myös siksi, että millään muulla vanhempaa ei voisi satuttaa niin paljon kuin satuttamalla tämän lasta.
Francis Bacon sanoikin sen: ne joilla on lapsia, ovat antaneet kohtalolle panttivankeja.
Ps. Henna Virkkuselle toivotan onnea ja voimia sydämen täydeltä. Puolue teki Jyrkin johdolla upean valinnan.
