Terveisiä Poznanin ilmastokokouksesta. Aika vilakkaa ulkona nämä kelit eivät kyllä pärjää Balin viimevuotisille kuuluisille rusketusneuvotteluille talks with a tan. Sain isäntämaalta tuliaislahjaksi karvalakin.
Useat kokouslähteet kertovat, että tilanne on vaikea. Virkamiestasolla käydyt neuvottelut eivät ole tuottaneet merkittäviä tuloksia, ja tilanteen on luonnehdittu törmänneen seinään. Yhteistä pohjaa uudelle kansainväliselle sopimukselle ei löydy helposti. Se tarkoittaa, että kun ministerit tulevat huomenna viimeistelemään neuvottelut, jäljellä on poikkeuksellisen paljon töitä ja avoimia kysymyksiä noin 7 asiakokonaisuutta, kerrotaan. EU:n puheenjohtajamaa Ranska on kuuleman mukaan varoittanut ministereitä, että neuvottelut saattavat venyä lauantain puolelle, ja läsnäolo on toivottavaa.
USA:n tulevat linjaukset kiinnostavat tietenkin kaikkia ilmastokokoukseen osallistuvia. Nyt vain on niin, että tuskin kukaan voi sanoa siitä mitään. Bushin hallinnolla ei ole enää valtaa eikä Obamalla vielä varsinaista mandaattia. Greenpeace käyttää tilanteen hyväksi ja markkinoi täällä oheistapahtumaa, jossa luvataan kertoa totuus USA:n ilmastotavoitteista. Se on toki eräänlaista propagandasotaa, kun varsinainen agentti on rampa ankka.
Parlamentin delegaatiolle tänään puhunut amerikkalainen kongressiedustaja kuitenkin otti luulot pois niiltä, jotka olettavat Obaman lähtevän pian eurooppalaisten kelkkaan. Sitovaa lainsäädäntöä tuskin tulee pian. Itsekin olen veikannut samaa: vaikka kuulisimme aiempaa myöntyvämpää retoriikkaa, USA:n hallitus tuskin tulee esittämään mitään sitovaa lainsäädäntöä runsaaseen vuoteen, sillä vuoden 2010 välivaalit ovat lähellä. Sitäkin huhutaan, ettei USA ottaisi lainkaan YK-tason sitoumuksia ja pakotteita vaan käynnistää oman päästökaupan, omilla ehdoillaan.
Kolmas tihkunut huhu koskee EU:n omaa ilmastopakettia. Ranska tahtoo tuoda huippukokouksen tulokset tänne Poznaniin, koska sen uskotaan ja toivotaan antavan vauhtia kansainvälisille neuvotteluille ja kelpaavan jonkinlaiseksi imukupiksi avaamaan syntynyttä neuvottelutukosta.
Kuulostaa hienolta mutta parlamentaarikkona en tietenkään voi ammattini puolesta hihkua. Tämähän tarkoittaa sitä, että neuvosto olisi noin vain ohittamassa parlamentin, sillä me päätämme huippukokouksen tuloksesta hylkäämme tai hyväksymme vasta ensi viikolla.
Käytännössä silti myönnän, että neuvostolla on tarjota parasta, mitä tarjolla on. Parlamentin kanta on huono ja epädemokraattinen, tänä syksynä blogeissani tarkasti selostamistani syistä. Jos jotain toivoa saadaan, se tulee neuvostolta.
Tosin, onhan yritystä ilmassa. Tänään kuulin yllättäen tänne Poznaniin, että EPP-ED on laittanut täysistuntoon ryhmän nimissä minun kompromissipakettini. Se on kova juttu: isoin ryhmä ei tue edelleenkään sen omaa pääraportööriä vaan antaa yhä selvän tuen minun vaihtoehtoiselle mallilleni. En tiedä mitä sille täysistunnossa käy, ja voidaanhan se vetää takaisinkin, jos päätämme että neuvoston tulos miellyttää. Mutta eleenä se joka tapauksessa lämmittää mieltä, sillä syksyn vääntö ei ole ollut ihan helppo. Monille varpaille on näkemyserojen merkeissä astuttu, eikä se ole koskaan nautinto.
Tiukka kantani neuvoston puolesta vaatinee selityksen, jota en aiemmin ehtinyt kirjata ylös. Neuvostoahan eli EU:n jäsenmaita on julkisuudessa moitittu siitä, että ilmastopakettia iltaisiin laimentamassa tai vesittämässä. Jopa HS:n pääkirjoitus esitti maanantaina virheellisen tulkinnan, jonka mukaan Italia ja Puola olisivat tinkimässä vähennystavoitteista taloussyihin vedoten.
Tämä ei ole totta. Yksikään jäsenmaa ei esitä heikennystä päästöjen leikkaustavoitteeseen. Tämä väärinkäsitys perustunee ympäristöjärjestöjen retoriikkaan. Kysymys on keinoista: keskustelu on käyty kokonaan siitä, millaisin metodein vähennykset tehdään: kalliisti huutokaupaten vai edullisemmin benchmarkaten. Vihreät ja ympäristöjärjestöt haluavat kallista mallia, koska kalliin hinnan tehoon uskotaan. Huutokauppa nostaisi päästöoikeuksien hintaa, ja hinnannousu vaikuttaisi kuluttajien käytökseen johtaen ilmastoystävällisempiin valintoihin ehkä kokonaiset hiili-intensiiviset tuotannonalat siirtyisivät taka-alalle. Teoriassa kelpo idea, mutta valitettavasti se ei käytännössä toimi ellei päästökauppaa käydä maailmanlaajuisesti. Muuten kyseessä on maailman puhtaimmalle teollisuudelle määrätty yksipuolinen vero.
Tästä syystä kunnianhimoiset eurooppalaiset tavoitteet eivät olekaan lopulta kunnianhimoisia, jos ne jäävät irrallisiksi. Olennaista olisi saada aikaan tilanne jossa yhtäällä tehtyjen päästövähennysten seurauksena päästöjen kasvua ei tapahdu toisaalla mahdollisimman laajan vähennysrintaman aikaansaaminen on tarpeen ennen kuin Eurooppa ottaa isompia lukuja ja rajumpia metodeja yksipuoliseen käyttöön.
Näinä aikoina hintojen keinotekoinen nostaminen on mielestäni vastuutonta, kun tiedetään että mitään erityistä ympäristöetua siitä ei tule.
