Tupakka

26.11.2009

Arvoisa puhemies, äänestin puolesta, vaikka olisin halunnut päätöslauselmasta tiukemman. Tupakka on merkittävin yksittäinen syy ennenaikaisille kuolemille Euroopassa. Tupakansavu on ympäristösaaste, joka sisältää toistasataa terveydelle haitallista yhdistettä. Silti osassa Eurooppaa sallitaan, että tupakalle altistetaan käyttäjien lisäksi sivulliset. Passiivinen tupakointi on moraalinen ongelma, sillä kärsijöillä ei ole valinnanvapautta. Aivan erityisesti pitää suojella lapsia. Tutkimusten mukaan lapsi, jonka […]

Lue lisää

Laosin tilanne

25.11.2009

Arvoisa puhemies, Laos on syyskuussa ottanut yhden tärkeän askeleen eteenpäin ihmisoikeuksien parantamisessa ratifioimalla kansalaisten poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Sopimus kattaa muun muassa uskonnon-, yhdistymis- ja sananvapauden sekä antaa yksiöille oikeuden ilmaista poliittisia mielipiteitään. Teoria ja käytäntö ovat välillä kuitenkin kovin kaukana toisistaan ja matka ensimmäisestä jälkimmäiseen voi olla pitkä. Jälleen tarvitaan valtava määrä poliittista tahtoa. […]

Lue lisää

Mustalla listalla?

25.11.2009

Bloggaan nykyään myös Aamulehden puolella, ja siellä eräs lukija valitteli, miksi olen ympäristöjärjestöjen mustalla listalla. Nehän laativat listoja ympäristöystävällisistä mepeistä ja vähemmän ympäristöystävällisistä mepeistä. Tässä oma näkökulmani ja teorianpoikaseni asiaan. (Toistoa näillä sivuilla, mutta olkoon.) Juttuhan menee niin, että syyksi huonojen joukkoon joutumiselle riittää järjestöjen ohjeiden vastainen äänestely. Ne ohjeet taas ovat usein silkkaa kartellikamaa, […]

Lue lisää

Kiinan ihmisoikeustilanteesta

25.11.2009

Arvoisa puhemies, ymmärrän muutamien kollegojen mielipahan siitä, että Kiinaa koskeva päätöslauselmamme ajoittuu juuri Kiina-delegaation vierailun jälkeiseen ajankohtaan ja saattaa näin antaa sattumalta vaikutelman epäonnistuneesta matkasta – vaikka ilmapiiri oli erinomainen. Kaikkien toivomus on, että yhteistyö jatkuu myönteisessä hengessä, tosiasioita kuitenkaan unohtamatta. Diplomatia ei saa ohittaa ihmisoikeuksia – mutta niiden ajamiseen tarvitsemme diplomatiaa ja tilanneviisautta. Minä […]

Lue lisää

Öljy ja totuus nousevat pintaan

24.11.2009

Valtamedia Suomessa on vähätellyt CRU:n murron tuloksena vuotaneen datan merkitystä. Johtava ilmastopoliitikkomme sanoo, ettei vuodossa ilmennyt mitään raskauttavaa. Asianosaiset on päästetty mediaan selittämään, että kyseessä on asiayhteydestään irrotettu kirjeenvaihto ja hakkerointi on tehty ilkeämielisesti Kööpenhaminan kokousta pilaamaan. Lisäksi teko on rikos. Sitä se onkin, eikä kukaan meistä toivoisi joutuvansa hakkerointirikoksen kohteeksi. Jokainen on joskus sanonut […]

Lue lisää

Kööpenhaminan ilmastokokousta koskeva päätöslauselma

23.11.2009

– Arvoisa puhemies, viime viikolla vuoti tieto, että komissio on valmistellut kaikessa hiljaisuudessa muutamien jäsenvaltioiden kanssa aloitetta, jonka mukaan päästöjen 30 prosentin leikkauksiin siirryttäisiin heti. On argumentoitu, että hiilidioksidin hinta voitaisiin pitää järkevällä, eli päästövähennystoimia edistävällä tasolla, jos leikkaus olisi 30 prosenttia. Ahkerasti lobbaavat suuret sähköntuottajat ovat hyvillään suunnitelmasta, joka kasvattaisi pörssisähköyhtiöiden voittoja entuudestaan ja […]

Lue lisää

Nakki ei napsahda ennen ratifiointia

23.11.2009

Parlamentin ympäristövaliokunta piti maanantaina Strasbourgissa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen liittyen ylimääräisen kokouksen, jossa puheenjohtajamaa Ruotsin ministeri oli ennakoimassa tulosta. On toki selvää, että arvioissa on aimo annos virallista optimismia – pitääkin kai olla. Ei siis ollut ihme, että ministeri puhui sopimuksesta aivan kuin se saataisiin Kööpenhaminasta ulos – ja vaikka ei ihan valmista vielä, sillä tietyt tekniset […]

Lue lisää

Kysymys maksupalveludirektiivin voimaansaattamisesta

23.11.2009

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/64/EY (EUVL L 319, 5.12.2007) maksupalveluista sisämarkkinoilla on annettu 13.11.2007. Maksupalveludirektiivin tavoitteena on lisätä kilpailua ja edistää yhdenmukaisia käytäntöjä EU-alueella sekä nopeuttaa maksujen välitystä. Suomessa maksupalveludirektiivi ollaan saattamassa voimaan maksulaitos- ja maksupalvelulaeilla. Pankkimaailmaan rakennettuun direktiiviin perustuvat lait ovat Suomessa uhkaamassa kätevien ja paljon käytettyjen mobiilipalveluiden tulevaisuutta. Suomessa matkaviestimiä voidaan käyttää […]

Lue lisää

Komissio juonii tiukempaa ilmastotavoitetta

21.11.2009

Missä on globaali lämpeneminen, ihmetteli BBC:n uutinen lokakuussa viime aikojen kylmiä säitä. Kun nollakymmen on nyt päättymässä, mitattua faktaa on jo siitä, ettei lämpötilojen nousu olekaan kuluneella vuosikymmenellä seurannut päästöjen kasvua. Vielä viime vuosikymmenellä CO2:n lisääntyminen ilmakehässä oli linjassa lämpötilojen nousun kanssa, ja kasvihuoneteoria sai vahvistusta. Nyt lämpeneminen on pysähtynyt, ja globaalisti on ollut odotettua […]

Lue lisää