Moni on kysynyt minulta mitä ajattelen EU:n talouskriisista, velkapaketeista ja vakausrahastoista. Laitan uusintana tähän linkkejä viime vuodelta – parempi niin , jotta kyse ei olisi pelkästä jälkiviisaudesta.
Luin viimeksi viime viikon Economistista varsin kriittisen näkökulman vakautusmekanismiimme, ja olen aika samoilla linjoilla – mutta myönnän etten ole ekspertti tällä alueella. Olisin enemmän kuin onnellinen, jos pelkoni osoittautuisivat turhiksi – niin huolestunut olen esimerkiksi Kreikan tilanteesta. Se voi johtaa vakaviin levottomuuksiin.
Tässä siis katsaus kirjoituksiini: Politiikkaa sielun näkökulmasta on joulukuulta 2010. Kerron, kuinka toukokuussa heräsin keskellä yötä tunteeseen: ei tämä näin voi mennä!
Uusin kirjoitus Onko Kreikkaa pakko rahoittaa
Blogissa Miksei Slovakia riennä pelastamaan Kreikkaa kerron Slovakian talousministerin Ivan Miklosin perustelut miksei rahaliiton jäsen Slovakia lähtenyt mukaan tukipakettiin pelastamaan Kreikkaa. Hän kuvasi maansa kovaa taistelua päästäkseen eurokuntoon sosialismin jäljiltä. ”Me korjasimme tilannetta tiukalla kuurilla päästäksemme eurokuntoon”, Miklos sanoi. Julkisia menoja leikattiin ja velkaa pienennettiin. Haluttiin luoda talouspolitiikkaa, jossa on sekä joustoa että vastuullisuutta. Ei sellaisen urakan jälkeen voinut sanoa kansalle, että velkaantukaapa Kreikan vuoksi.
Kun toukokuussa kriisi aktulaisoitui, kirjoitin kaksi blogia: 4.5. kerroin kuuliaisesti faktat tukipaketista blogissa Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon?
Kaksi vuorokautta myöhemmin olin jo selvästi huolestuneeempi ja kysyin, Rakennammeko hiekalle.
Samoja teemoja pyörittelin kolumnissa Hengen ja aineen kriisi.
Uusin blogi 2.6. Palataan lähtöruutuun