Kolmen suuren hallituspohjaa on jo ennakkoon arvioitu jännitteiseksi ja hallitusneuvotteluita vaikeiksi. En yhdy tähän kuoroon, vaikka neuvottelut eivät tietysti koskaan helpot olekaan.
Minulla on syyni optimismiin. Tunnustan, että Lipposen ajoista lähtien olen tuntenut sinipunamieltymyksiä, ja vanhasta muistista uskallan yhä luottaa järjen ja realismin valon pilkottavan demareissa. Perussuomalaiset ovat hekin mainettaan parempia, etenkin energiapolitiikassa. Suomi voi saada sinipunaniskahallituksesta (kiitos Lasse Lehtiselle hyvän käsitteen lanseeraamisesta) aivan oivallisen yhdistelmän vaikeita aikoja varten. Itse asiassa se saattaa olla parasta, mitä Suomelle voi juuri nyt tapahtua.
Tunnustetaan faktat. Tilanne on vakava. Periaatteessa kilpailukykyinen ja koulutettu maa on hätätilassa, sillä tänne ei investoida. Teollisuutemme vankimmista tukipilareista Nokiasta ja paperiteollisuudesta uhkaa tulla laskevan auringon toimialoja.
Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on hallituksen tärkein tehtävä. Se on huolehtia, että Suomessa on työpaikkoja. Vain työllä voidaan pitää huolta heikoimmista. Tässä yhdistyvät niin persujen, demareiden kuin kokkareidenkin intressit.
Vaikka tiedämme, että hallituksella on suuret vaikeudet tulla löytämään yhteisymmärrys perinteisessä Eurooppa-politiikassa ja euroalueen talouskriisin hallinnassa, sen ei tulisi estää näkemästä tärkeintä haastetta. Rahaa ei voida jakaa eikä takuita antaa minnekään, jos se loppuu omista kassoistamme.
Ensin kannattaa siis keskittyä siihen, mikä voisi yhdistää kaikki osapuolet. Uskon, että yhteinen tahtotila on helpoimmin löydettävissä energia- ja ilmastopolitiikan puolelta. Tuleva hallituskokoonpano voi antaa historiallisen mahdollisuuden korjata viime vuosien virheitä ja muuttaa kurssia terveempään suuntaan.
Muutos on välttämätön. Viime vuosina syntyneet virheliikkeet on korjattava nopeasti, ja se on mahdollista nyt, kun kahdesta ongelmallisesta hallituskumppanista ilmeisesti päästään irti. Vihreiden byrokraattinen ja talouskasvun vastainen ilmastopuritanismi ja Keskustan energiapoliittinen iltalypsy ovat olleet kallis yhdistelmä. Se on tuottanut järjetöntä ja kallista energiapolitiikkaa. Samalla kun vihreät ja kepulaiset ovat rasittaneet suuria vientiteollisuussektoreita erilaisilla kilpailukykyhaitoilla, he ovat edesauttaneet tehtaiden alasajoa ja työttömyyden lisääntymistä.
Tekstini on rankkaa, mutta ajatkin ovat. Vihreät vastaisivat, että nyt luodaan tilaa uudelle, toisenlaiselle kasvulle. Mutta kummallista kyllä, eipä vaan luoda. Jopa tuulivoimakomponenttien valmistamista, sitä mille tällä kaikella piti antaa mahdollisuus, on siirretty EU:n ulkopuolelle Turkkiin, koska meillä korkea sähkönhinta tekee valmistuksen liian kalliiksi. Kallis sähkönhinta taas oli vihreän politiikan tavoite.
Uuden hallituksen tulee pyrkiä linjanmuutokseen myös eurooppalaisella tasolla; aika on siihen kypsä. Viime vuosina eurooppalaista ilmasto- ja energiapolitiikkaa on leimannut järjenvastaisten ratkaisujen runsaus.
On luotu päästökauppa, joka on keinotekoisesti kasvattanut sähkönhintaa ja nostanut kustannuksia ilman minkäänlaista ilmasto- tai ympäristöhyötyä. On rakennettu tuulivoimaa sinne, missä ei tuule. Syöttötariffeilla on tehty kannattavaa siitä, mikä ei oikeasti koskaan kannattaisi, ja kansalaiset maksavat. On tehty valtava tulonsiirto työpaikkavaltaiselta teollisuudelta pörssisähköä tuottaville yrityksille. Kotitalouksissa nykyinen energiaverotuspolitiikka on merkinnyt tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille. On luotu uusiutuvan energian tavoitteet niin epärealistisella aikataululla, että se johtaa ylihakkuisiin ja vaarantaa kestävän metsätalouden. Suomen itselleen neuvottelema osuus uusiutuvien tavoitteesta oli niin kova, että se saattaa metsäteollisuutemme ahdinkoon ja pilaa saaristomme tehottomalla tuulivoimalla.
Tällaisiin sormiharjoituksiin ei ole varaa enää silloin, kun globaali talous on kriisissä ja euron uskottavuus vaakalaudalla. Nyt Suomen on aika ryhtyä vaatimaan parempaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa.
Ympäristöasiansa perinteisesti hyvin hoitanut Suomi on oikea maa kyseenalaistamaan EU:n tähänastisen politiikan. Me olemme henkihieverissä oleva mallimaa: teemme muun muassa paperia ja terästä vähäisimmillä päästöillä maailmassa ja olemme Euroopan johtava bionenergian hyödyntäjä. Jos EU:n ilmastopolitiikka olisi fiksua, järjestelmän pitäisi palkita parasta. Mutta se on päinvastoin rangaissut meitä, ja olemme joutuneet maksamaan päästöjen vähentämisestä kahteen kertaan.
Päästökauppa, vihreiden lempilapsi, olisi jo aika haudata. Se luotiin alunperin EU:n sisäiseksi harjoitteluksi kansainvälistä päästökauppaa varten, mutta koska sitä ei tullut oletusvuonna 2008 eikä sitä ole näköpiirissäkään, olisi kohtuullista ajaa alas järjestelmä, jossa ei ole mitään yleishyödyllistä elementtiä. Suomen tulisi käynnistää prosessi, jossa yksipuolinen päästökauppa ajetaan hallitusti alas ja se korvataan esimerkiksi hiiliverolla.
Nyt eletään mielenkiintoisia aikoja. Veikkaan, että tulevien aikojen historiantutkijat tiivistävät muutoksen toteamalla, että kymppivuosikymmenen alussa 'poliittisesti korrektin' sisältö koki rajun ja äkillisen murroksen. Syy on selvä: se mikä on hyvinvoinnin kannalta erittäin epäkorrektia, miksi sitä pitäisikään pitää vuodesta toiseen poliittisesti korrektina? Kun on kysymys selvitymisestä, työpaikoista ja ympäristöstä, miksi pitäisikään rittää, että toisella puolella liikutellaan vain symboleja?
