Ohut elämä

3.3.2009

Aamulehti uutisoi eilen, että poliitikot tyrkyttävät yksityiselämäänsä lehdille, ja minutkin vedettiin esimerkiksi – vaikka lienen niukemman pään naisia. Tyrkyttämistä saattaa Suomessa tapahtua, mutta ei läheskään niin usein kuin politiikan tutkijat olettavat. Nämä tutkijat eivät sitä paitsi koskaan saa tietää, kuinka monesta jutusta olemme kieltäytyneet, ja minkälaisen sitkeän vänkäämisen jälkeen.

Lue lisää

Kunnon ilmastosopimusta ei näillä eväillä ole tiedossa

2.3.2009

Eilen EU:n ympäristöneuvosto julkisti EU:n ympäristöministerien odotuksia ja tahtotilaa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen liittyen: yhä edelleen lähdetään siitä, että Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 saadaan uusi ilmastosopimus, jossa kaikki teollisuusmaat sitoutuvat päästöleikkauksiin. Tämä merkitsisi, että EU:n itselleen asettama tavoite leikata yksipuolisesti päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä tiukentuisi kansainvälisen sopimuksen myötä kolmeenkymmeneen prosenttiin. Tavoite olisi meille varsin tiukka, ottaen […]

Lue lisää

Ilta-Sanomat ja Wittgenstein

1.3.2009

Hilpeätä! Ilta-Sanomat ilkamoi uutisissaan, että olen löytänyt yhteyden Äiti Teresan ja filosofi Ludwig Wittgensteinin välillä. Sitten toimittaja – kuka liekin – näkee vaivaa osoittaakseen, kuinka ristiriitainen havaintoni on: Wittgensteinhän oli homoseksuaali, jonka mielestä Jumalasta ei voi edes puhua ja Äiti Teresa oli roomalaiskatolilainen nunna. No mutta. Ilta-Sanomat osoittaa ilmeisen filosofisen sivistymättömyytensä, sillä Wittgenstein on siitä […]

Lue lisää

Maahanmuuttokeskustelussa on tunnistettava mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa – ja mitä ei

19.2.2009

Jyrki Katainen tiivisti eilisessä Kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa hyvin sen, mikä maahanmuutto- ja rasismikeskusteluamme vaivaa. ”Oikein ei ole se, että ihmiset, jotka kokevat tai näkevät myös maahanmuuton kriittisiä seurauksia, vaiennetaan tai heidät lytätään automaattisesti syrjään ja leimataan rasisteiksi. ” Ilmiselvästi tämä on koskenut myös osaa Perussuomalaisia, kuten Soinia itseään.

Lue lisää

Vaihtoehdottomuus on kokonaisvaltainen kytkös

18.2.2009

Voiko valta turmella myös Pohjolassa? Viime viikon uutisiin kuului Zimbabwen presidentti Robert Mugaben ökyisät 85-vuotisjuhlasuunnitelmat: rutiköyhän maan presidentin ruokalistalla on The Times -lehden mukaan 2 000 pulloa samppanjaa, 8 000 hummeria ja 4 000 annosta kaviaaria. Kutsussa onnittelijoita kehotetaan myös tekemään 35 000–43 000 euron arvoisia lahjoituksia päivänsankarille. Tietolähteen arvioidaan olleen luotettava. Maassa on nälänhätää […]

Lue lisää

Ydinvoima-argumenttien listalle kuuluu myös Peking

16.2.2009

Tänään Helsingin Sanomat teki pääuutisensa ydinvoiman kasvavasta imusta Euroopassa. Olen itsekin vuosia ennakoinut samaa linjanmuutosta, ja näyttää siltä että pian Itävalta on jäämässä yksin vastustajien kerhoon. Jopa tuulivoimaan massiivisesti satsannut Saksa on joutunut turvaamaan yhtä massiiviseen hiilivoiman lisärakentamiseen, mistä syystä sielläkin moni kysyy, oliko järkevää päättää ydinvoiman alasajosta juuri kun ilmastonmuutos aletaan ottaa tosissaan. Ydinvoimaan […]

Lue lisää

Blame management

10.2.2009

Rauha on maassa. Katainen ja Virkkunen ovat pyytäneet anteeksi sanavalintojaan, ja oppositio lienee antanut anteeksi – olkoonkin, että hauskempaa olisi piehtaroida sanamuodoissa hieman kauemmin, ja vielä tiristää niistä kaikki mehut irti. Eilisessä Iltalehdessä Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Ilkka Suominen sen sanoi: mitäs tuosta, on paljon pahempaakin kuultu– ja oli tietenkin oikeassa. Taannoinen demaripääministeri käytti värikästä, jopa […]

Lue lisää

Suomelle merkittävä torjuntavoitto rahapelikysymyksessä

10.2.2009

Suomelle merkittävä torjuntavoitto rahapelikysymyksessä – sisämarkkinavaliokunta hylkäsi kaavailut unioninlaajuisesta rahapelipolitiikasta Europarlamentin Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta (IMCO) äänesti tänään online-rahapelien integriteettiä käsittelevästä mietinnöstä, jossa sisämarkkinavaliokunnan varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola (kok) on toiminut ryhmänsä EPP-ED:n raportöörinä. Korhola on erittäin tyytyväinen äänestystulokseen, jonka hän katsoo Suomen kannalta loistotulokseksi. Tulos on Suomelle merkittävä, sillä sen alkuasetelma haastoi jälleen kerran kansallisen oikeuden […]

Lue lisää

Miksi jopa demari menee Kokoomukseen?

8.2.2009

He eivät ole kaunaisia tai kateellisia. He eivät haise pahalta. He eivät ole rumia. Ongelma on, että heidän politiikassaan on liikaa laastia ja betonia. Poliittinen keskustelukulttuuri on juuri nyt räjähdysherkässä tilassa. Koska Kokoomus samaan aikaan sekä menestyy että korostaa puheenjohtajansa suulla nöyryyden ja jatkuvan uudistumisen tarvetta, se on poliittisille kilpailijoille hankala, liikkuva maali, joka karkaa […]

Lue lisää

Turvatoimet pettivät?

6.2.2009

Suomessa hämmästellään turvatoimien pettämistä, kun osa valtiopäivien avajaiskonsertin yleisöstä pääsi keskiviikkona sisään Finlandia-taloon esittämättä edes konserttilippua, ja koolla oli sentaan Suomen valtiojohtoa, kansanedustajia, diplomaatteja ja armeijan paallystoa. Pääsylippu pyydettiin näyttämään vasta yläkerran konserttisalin ovella. Minun on vaikea kuvitella, etta kyseessä olisi suuren luokan turvallisuusmoka, sillä eduskunnan turvallisuusjohtajan mukaan paikalla oli riittävästi turvallisuusväkeä tekemässä havaintoja ja […]

Lue lisää