Vaihtoehdottomuus on kokonaisvaltainen kytkös

18.2.2009

Voiko valta turmella myös Pohjolassa?

Viime viikon uutisiin kuului Zimbabwen presidentti Robert Mugaben ökyisät 85-vuotisjuhlasuunnitelmat: rutiköyhän maan presidentin ruokalistalla on The Times -lehden mukaan 2 000 pulloa samppanjaa, 8 000 hummeria ja 4 000 annosta kaviaaria. Kutsussa onnittelijoita kehotetaan myös tekemään 35 000–43 000 euron arvoisia lahjoituksia päivänsankarille. Tietolähteen arvioidaan olleen luotettava.

Maassa on nälänhätää ja koleraa. Kävin Zimbabwessa vaalitarkkailijana 9 vuotta sitten, ja siitä lähtien seurannut tiiviisti maan tilannetta. Keskiviikkona presidentti Mugabe nimitti Zimbabween yhteishallituksen, jonka pääministeriksi tuli hänen poliittinen pääkilpailijansa Morgan Tsvangirai. Mugaben tuntien kyseessä lienee yritys kesyttää maan demokraattiset voimat.

Valta turmeli Mugaben, ja sen pitäisi olla pelottava esimerkki. Entisen itsenäisyystaistelijan ja kansallissankarin taantuminen omaa valtaansa vartioivaksi diktaattoriksi on ollut tavaton. Saatoimme vain äimistellä ihmistä, joka julkesi vuoden 2000 vaalien aikana julistaa, että olkoonpa tulos mikä tahansa, hallitus pysyy. Vaaleja edeltäneet valkoisten tilallisten murhat, hallitsevan puolueen masinoimat väkivallanteot ja sananvapauden rajoittaminen korostivat vaalien erityistä tärkeyttä.

Jo silloin luulin, ettei pahemmaksi voisi mennä, mutta erehdyin. Entinen Afrikan hedelmällinen mallimaa oli silloin kaaostilassa, jäljellä taloutensa rakenteet kadottanut ryysyranta. Yllyttäessään ihmisiä laittomiin maanvaltauksiin – sen sijaan että olisi toteuttanut hallitun maareformin – Mugabe hävitti maasta lainkuuliaisuuden ja sitä myöten tuhosi yhteiskunnan toimivan ytimen.

Pelottelusta huolimatta ihmiset äänestivät. Zimbabwessa se saattoi merkitä paitsi riskinottoa, myös kymmenien kilometrien kävelyä äänestyspaikalle ja tuntien jonottamista. Helppoon äänestämiseen tottuneelle näky oli vaikuttava. Oman äänen esilletuonti merkitsi ihmisille toivoa, ja se tehtiin ylpeydellä. Siksi tuntuu niin katkeralta, ettei muutosta tullut.

Zimbabwen masentavasta esimerkistä huolimatta toivon, että kaikki äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa halveksivat ihmiset näkisivät edes kerran nuo jonot.

Edelleenkään Telluksella ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin demokratia. Filosofi-teologi Niebuhr löysi syyn ihmisolennon kaksinapaisuudesta: kykymme hyvään tekee demokratian mahdolliseksi ja taipumuksemme pahaan tekee sen välttämättömäksi. Demokratia takaa, että vallan turmelemien tilalle saadaan uusia kasvoja ja rotaatio raikastaa rakenteita.

Vai raikastaako? Poliittista keskusteluamme seuratessa sitä voi joskus olla vaikea uskoa – minä todella hätkähdin Matti Vanhasen yksipuolista, ilmoitusluonteista julistusta viikonlopun Hesarissa neljännestä pääministerikaudesta. Se antoi aihetta epäillä miehen suhteellisuudentajun laatua ja tarjosi epämiellyttävän näkökulman muutamiin seikkoihin.

Itse elin elämäni 40 ensimmäistä vuotta ei-poliitikkona. Totuin mieltämään poliitikot lähtökohtaisesti niin hyväosaiseen eliittiin kuuluviksi, että he tuskin kykenisivät eläytymään muiden ongelmiin. Politiikkaan osallistuminen vaatii yksinkertaisesti ylimääräistä rahaa; korviaan myöten velkaantuneet eivät kampanjoimaan pysty. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus: puolueiden olemassaolo itse asiassa hillitsee järjestelmän kaupallistumista. Siksi kannatan parjattua puoluetukea.

Demokratiauskoa heikentänee myös poliittisissa piireissä ilmenevä taipumus yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Vai mitä muuta on se, ettei politiikassa työskennellyt tunnu löytävän reittiä normaaliin elämään? Poliitikkojen olisi syytä pitää siviiliammattitaitoa yllä riippumattomuutensa takaamiseksi. Maa tarvitsee päättäjiä, joiden maailma ei kaadu vaalitappioon. Oikeastaan ihmettelen, miksei tämä ole yhtä itsestään selvä asia kuin vaatimus taloudellisten kytkösten ilmoittamisesta. Vaihtoehdottomuushan on kokonaisvaltainen taloudellinen kytkös. Se ei jäävää missään erityisesti mutta kaikessa yleisesti.

Näillä puheilla potkin omaa nilkkaani. Tiedän sen. En ole mikään erityistapaus. On oltava varovainen – ja nöyrä, niin kokoomuslainen kuin se sana nykyään onkin.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *