Hilpeätä! Ilta-Sanomat ilkamoi uutisissaan, että olen löytänyt yhteyden Äiti Teresan ja filosofi Ludwig Wittgensteinin välillä. Sitten toimittaja kuka liekin näkee vaivaa osoittaakseen, kuinka ristiriitainen havaintoni on: Wittgensteinhän oli homoseksuaali, jonka mielestä Jumalasta ei voi edes puhua ja Äiti Teresa oli roomalaiskatolilainen nunna.
No mutta. Ilta-Sanomat osoittaa ilmeisen filosofisen sivistymättömyytensä, sillä Wittgenstein on siitä merkillinen filosofi, että hänestä kyllä löytää yhteyden mihin tahansa. Lisäksi toimittaja lienee unohtanut, että nuoren Wittgensteinin lisäksi filosofian historia tuntee myös vanhemman Wittgenstenin, toki samassa persoonassa.
Vuonna 1995 kävin Kalkutassa ja tapasin Äiti Teresan. Vuonna 1997 hän kuoli, ja kirjoitin hänen hautajaispäiväkseen Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille artikkelin, eräänlaisen muistokirjoituksen Äiti Teresasta ja hänen elämäntyöstään. Olin noihin aikoihin Helsingin Sanomien NYT-liitteen avustaja. Juuri tuota 12 vuotta vanhaa artikkelia, joka löytyy kotisivuiltani, Ilta-Sanomat nyt siteeraa.
Toki pysyn yhä kannassani. Artikkelissani perustelin näiden ajattelijoiden yhteyttä seuraavasti:
"Jos minä olisin aikoinaan katsonut joukkoja, en olisi saanut mitään aikaan, Äiti Teresan kerrotaan sanoneen. Ehkä juuri se lause on avain hänen salaisuuteensa. Hänelle elämä oli aina ja kaikissa olosuhteissa pyhää. Hänen tapansa antautua yhdelle kerrallaan aivan kuin tämä olisi ainoa maailmassa mahdollisti syvän keskittymisen ja työrauhan. Tässä suhteessa Teresa oli wittgensteinilainen.
Wittgenstein esitti ajatuksen siitä, ettei kukaan voi olla suuremmassa hädässä kuin yksittäinen ihminen. Arvelen että hän tarkoitti jotakin tällaista: Maailmassa ei ole suurempaa tajunnan yksikköä kuin yhden ihmisen tajunta. Tuskaakaan ei voi laskea yhteen. Ei ole summattua tajuntaa, joka kärsisi suurempaa kärsimystä kuin yksi. Jos onnistun auttamaan yhtä, autan suurinta mahdollista yksikköä, yhden ihmisen kokonaista maailmaa.
Wittgensteinia pidetään yhtenä vaikeaselkoisimmista filosofeista. Muistan, kun kävin 80-luvun alussa Andre Mauryn vetämää Wittgenstein-kurssia Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksella, Maury totesi, että vaikka vielä ymmärtäisi mitä Ludwig sanoo, jää usein vaivaamaan se, ettei ollenkaan tiedä miksi hän sanoo niin.
Kun kymmenen vuotta myöhemmin menin töihin Kirkon Ulkomaanapuun, eräs kuuluisa Wittgensteinin lause teoksesta Yleisiä huomautuksia ponnahti mieleeni Ruandan katastrofin yhteydessä.
Tuntui kuin olisin ensimmäisen kerran saanut mittasuhteita siihen, mitä Wittgenstein tarkoitti sanoessaan, ettei kukaan voi olla suuremmassa hädässä kuin yksittäinen ihminen. Kai juuri sitä, ettei massiivisessa katastrofissakaan kärsimys laadullisesti kasva yhden ihmisen kärsimystä suuremmaksi. On sitä siis ympärillämme paljon tai vähän, olemme aina tekemisissä yksittäisen ihmisen kärsimyksen, ehkä suurimman mahdollisen kärsimyksen kanssa. Ei ole tajuntaa, joka kärsisi yhteenlaskettua kärsimystä. Ja tässä suhteessa Wittgensteinin ajatus oli aivan rinnasteinen sille, mikä antoi Äiti Teresalle voiman taistella kärsimystä vastaan: yksi ihminen kerrallaan, ei koko maailman murheiden taakkaa – muuten läkähtyy.
Oliko Äiti Teresa suuri wittgensteinilainen, sitä en tiedä. Se oli itse asiassa Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen sanavalinta heidän laatimassaan ingressissä. Mutta pahoin pelkään, että Äiti Teresa oli jopa suurempi wittgensteinilainen kuin Wittgenstein itse, sillä tajuttuaan tämän seikan Äiti Teresa lievitti käytännön teoillaan suurimman mahdollisen yksikön tuskaa.
Jutun lienee kirjoittanut ihminen, jonka Wittgenstein-kurssi on kesken eikä hän vielä arvaa mitä kaikkea herralta on tulossa. Suosittelen tutustumaan mm. wittgensteinilaiseen fideismiin, Herra nähköön! Se käy myös suomeksi esimerkiksi perehtymällä Reijo Työrinojan erinomaiseen wittgensteintutkielmaan nimeltä Uskon kielippi, jossa hän käsittelee uskonnollisten väitteiden ja käsitteiden luonnetta Wittgensteinin myöhäisfilosofian valossa.
Mutta tärkeimpään: tuo Wittgensteinin ja Teresan oivalluspari antaa voimaa. Tämä atomisointi ei tosin ratkaise maailman ongelmia, mutta vapauttaa yhden maailman tuskan määrästä ahdistuneen ihmisen auttamaan toista ihmistä. Se ei ole vähän.
Ps. Lisäksi Wittgensteinia ja Äiti Teresaa yhdistää vähintäänkin se sama, joka yhdistää Eija-Riitta Korholaa ja paaviakin: kumpikaan ei lemmi naisia.
