Irtopisteitä

Eilinen blogini sai liikkeelle myös sellaiset, jotka ajattelevat, ettei kokoomuslainen voi suhtautua kriittisesti eurokriisin hoitoon olematta irtopisteiden keräilijä. Ei tällaiseen voi vastata muuten kuin läpinäkyvyydellä, arvioikaa itse. Kokoan tähän yhteen linkkiin kaiken, mitä olen vuodesta 2010 julkisesti kirjoittanut Kreikasta ja talouskriisistä.

Aloitin sen neutraalisti kertomalla komission suunnitelmista pelastuspaketin suhteen:  Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon. 

Sitten kerron pari päivää myöhemmin toukokuussa 2010, miksi heräsin yöllä huoleen: tälle tielle ei pitäisi mennä: Rakennammeko hiekalle?  

Kirjoitin samasta asiasta kolumnin myös Kokoomuksen Nykypäivään; olin tuolloin puolueen varapuheenjohtaja: Hengen ja aineen kriisi.

Muillakin oli hankalaa. Syyskuussa 2010 kirjoitin kotisivujeni blogiin kiinnostavasta aamiaistilaisuudesta, jossa Slovakian ministeri kertoi, mikseivät he rientäneet Kreikan avuksi: Miksei Slovakia riennä pelastamaan Kreikkaa. Puheeseen vastasi Kreikan entinen ministeri, ja nykytapahtumien valossa tarina on hieman vitsikäskin.

“Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Joulukuussa 2010 tunnustin pelkääväni, että se koskee myös meitä: Politiikkaa sielun näkökulmasta.

Kesäkuussa 2011 pohdin tekemistä uudelle hallitukselle, johon kaipailin kolmea suurinta, ja esitin idean kaksoisvaluuttajärjestelmästä. Luottoriskijohdannaisten ja hedgerahastojen sijaan peräänkuulutin talouden pelisääntöjen tervehdyttämistä, yksinkertaisesti terveempää ja inhimillisempää kapitalismia, jossa keskeinen arvontuottaminen perustuu työntekoon. Toisin sanoen, paljastin idealistisuuteni blogissa Palataan lähtöruutuun.

Samassa kuussa jatkoin siteeraamalla Nouriel Roubinin analyysiä tilanteesta: Onko Kreikkaa pakko rahoittaa. Nouriel kuului niihin, jotka eivät olisi pitäneet velkajärjestelyä katastrofina.

Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa Hankalia totuuksia elokuussa 2011 ihmettelin, saako vain oppositiossa esittää hankalia totuuksia, kun  entinen keskustalainen pääministerimme ehdotti yllättäen Kreikan ulosmenoa eurosta.

Syyskuussa 2011 kerroin blogissa Vastuutonta pelleilyä, millä oikeudella Suomi voisi vaatia vakuuksia. ”Eihän Kreikka-pelleilyssä sinänsä ole mitään järkeä. Haluan vain muistuttaa, että pelleilyä on harjoitettu iät ja ajat. Kalliisti.”

Toukokuussa 2012 toistin ajatukseni kaksoisvaluutasta sisäisen devalvaation mahdollistajana: Pelkään kaaosta. 

Talousasioihin ja velkakriisiin otin kantaa myös katsauksessani puoluekokouksessa Rovaniemellä kesäkuussa 2012: ”Keskuspankin hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että korkoja nostettaessa kuluttajien käytettävissä olevat tulot kasvavat Saksassa suurten talletusten johdosta, kun taas Espanjassa ne laskevat suurten velkojen takia. Samaan aikaan on vaikea hillitä ja tukea talouskasvua.”

Huhtikuussa 2013 otin kantaa Kyproksen kriisiin, joka repäisi uudelleen kriisin tunnelmat pintaan blogissa Kypros-domino: ”Vihollismaat sidottiin tiukasti yhteen taloudellisista eduistaan. Tuli rauha. Mitä tapahtuu, kun ystävät sidotaan tiukasti yhteen taloudellisista tappioistaan, yhteiseen isoon velkaan? Pelkään vastata.”

Toukokuussa 2013 kirjoitin Kokoomuksen Nykypäivään kolumnin Epämukavia totuuksia, jossa tunnustan, että euron pelastaminen nykytilanteessa lisää väkisinkin yhteisvastuuta ja vastikkeettomia tulonsiirtoja muualle. Ainoa vaihtoehto, joka ei käytännössä sisällä kasvavaa yhteisvastuullisuutta, on euroalueen jonkinasteinen hajoaminen. Tunnustan myös, että itse pidän muiden velkojen maksamista mahdottomana: siitä seuraa moraalikato.

En tiedä syntyykö tästä looginen kokonaisuus, mutta rehellistä ajattelua se ainakin on. Ja keskeneräistä, ehdottomasti.

Share Button

5 kommenttia artikkeliin “Irtopisteitä

  1. Paluuviite: brandon
  2. Paluuviite: cory
  3. Paluuviite: Mathew
  4. Paluuviite: lewis
  5. Paluuviite: Allen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *