Murhattu ministeri ja rikoslain musta aukko

15.4.2014

Olen vuosia tehnyt ihmisoikeustyötä, ja yksi havaintoni on, että ihmisoikeuksien ongelmamaissa sorto perustuu usein rikoslain laajennettuun eli venytettyyn tulkintaan. Sellaiset laajennetut tulkinnat ovat ikään kuin ihmisoikeuksien musta aukko, johon saattaa solahtaa kuka tahansa. Eri maissa tuo musta aukko on erilainen: Turkissa sen nimi on rikoslain artikla 301, joka koskee turkkilaisuuden halventamista ja jonka nimissä ihmisiä […]

Lue lisää

Itämeren poliittinen kanta

15.4.2014

Jos Itämeri olisi henkilö, mitä hän ajattelisi EU:sta? Puoluekantaa en arvaile mutta olisiko hän euroskeptikko vai EU-jäsenyyden kannattaja? Myönnän, että olin aikeissa kirjoittaa tarinan Itämeren turhautumisesta, sillä pitkäaikaisena europarlamentaarikkona näen ja muistan parhaiten monet turhauttavat hetket ja menetetyt mahdollisuudet.  Muistin esimerkiksi harmistukseni, kun tuntui, että Suomi oli puheenjohtajakaudellaan 2006 liian häveliäs eikä nostanut Itämeren suojelua […]

Lue lisää

Mepin työpäivä valokuvina

14.4.2014

Valokuvaaja Jiri Halttunen kävi viime joulukuussa pikavisiitillä Brysselissä kuvaamassa mepin työpäivää, joka on kaikkea mahdollista puheista lobbaritapahtumiin, sähköposteista ja neuvotteluista tv-haastatteluihin ja radioblogeihin.  Jiri itse kommentoi vierailuaan: ”Kuvausmatka oli upea kokemus: oli kiinnostavaa päästä seuraamaan lähietäisyydeltä, miten kiireistä ja haastavaa työtä mepit tekevät.” Tästä linkistä löytyy mitä Jiri havaitsi kameran takaa. Käy tutustumassa!  

Lue lisää

Pari kysymystä Kreikasta

14.4.2014

Kun uutinen Kreikan menestyksellisestä paluusta lainamarkkinoille tuli, moni ajatteli Mario Draghin kuuluisaa lausetta “Whatever it takes”. Oliko heinäkuussa 2012 lausuttu tahdonilmaus vihdoin tehonnut markkinoihin? Ja onko Kreikka toipumisen tiellä? Olen poliitikko. Ammattini ei ole optimismi vaan rehellisyyden harjoittaminen, vaikkei moni tällaista luonnehdintaa poliitikosta uskoisikaan. Optimismi ei ole toki kiellettyä, taloushan on myös tunnetta, joten toiveikkuudella on tärkeä […]

Lue lisää

Immeinen immeisenä

12.4.2014

Politiikka on myös tunteen asia. Sen olen huomannut, kun olen tarjonnut ihmisille tietoa heidän oikeuksistaan, otteita EU:n perusoikeuskirjasta.Byrokratian kielellä se ei synnytä mitään erityistä reaktiota, mutta omalla paikallismurteella ilmaistuna tunteet heräävät ja kyynel voi tulla silmään. Koska tänään olen ollut kiertueella Kuopiossa ja Siilinjärvellä, panen menemään perusoikeuksia savoksi. Olen käännättänyt näitä alunperin jo kymmenen vuotta sitten, […]

Lue lisää

Politiikka on myös tunteen asia – tutustu EU:n perusoikeuksiin yhdeksällä eri murteella

12.4.2014

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on  vuosien ajan  julkaissut murrekortteja, jotka sisältävät  otteita Euroopan unionin perusoikeuskirjan keskeisimmistä artikloista yhdeksällä eri suomalaismurteella. Murreversiot, stadin slangi mukaanlukien, ovat herättäneet huvitusta ja kiinnostusta perusoikeuskirjan sisältöä kohtaan. ”Voiko sen sanoa toisin -asenne on joskus tervellinen lähestymistapa asiaan kuin asiaan, ja etenkin politiikan kieltä se raikastaa”, Korhola toteaa. ”Olen huomannut, että siinä […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen koskien EU:n tukea Syyrian demokratian puolesta toimiville ryhmille

9.4.2014

Kirjallisesti vastattava kysymys E-000253/2014 Komissiolle (Varapuheenjohtajalle / Korkealle edustajalle) työjärjestyksen 117 artikla Eija-Riitta Korhola (PPE) Aihe:            VP/HR – EU:n tuki Syyrian demokratian puolesta toimiville ryhmille Komission varapuheenjohtaja / ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja on toistuvasti korostanut, että Syyriaan tarvitaan rauhanomainen poliittinen ratkaisu (esimerkiksi Euroopan parlamentissa 11. syyskuuta 2013). Koska kansainvälinen yhteisö ei tähän mennessä ole kyennyt […]

Lue lisää

Kymmenen vuoden sairaus

7.4.2014

Turmeleeko valta? Aivan ilmeisesti, väittää Dublinin yliopiston neuropsykologian professori Ian Robertson, joka on tutkinut eri huumeiden vaikutusta aivokemiaan. Menestys ja valta ovat niitä ihmiskunnan huumeita, joilla on suurin aivoja muuttava vaikutus eikä kenenkään aivot selviä muutoksitta, mikäli näitä huumeita saadaan jatkuvasti ja suurina annoksina. Robertson kirjoitti huomiotta herättäneen blogitekstinsä vajaa vuosi sitten kun Turkin pääministeri Erdogan vastasi Gezi-aukion mielenosoituksiin ankaruudella, […]

Lue lisää

Komissio vastasi Korholan kysymykseen koskien tukea miehitetyillä palestiinalaisalueilla sijaitseville pakolaisleireille

4.4.2014

Kirjallisesti vastattava kysymys E-000327/2014 Komissiolle (Varapuheenjohtajalle / Korkealle edustajalle) työjärjestyksen 117 artikla Eija-Riitta Korhola (PPE) Aihe:            VP/HR – Tuki miehitetyillä palestiinalaisalueilla sijaitseville pakolaisleireille Syyrian kriisi on aiheuttanut kolmannen palestiinalaisten pakolaisaallon ja inhimillisiä tragedioita, kuten nälkiintymistä, sattumanvaraisia kranaattitulituksia ja Yarmoukin pakolaisleirin piirityksen Damaskoksessa. EU ilmoitti oikeutetusti antavansa 16 miljoonaa euroa lisää YK:n Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- […]

Lue lisää

Kapteenin halaus

4.4.2014

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen lentoliikenteen päästökauppaa koskevan neuvottelutuloksen: kaadoimme komission aikeet laajentaa järjestelmää koskemaan EU:n ulkopuolisia toimijoita. Olen tyytyväinen tulokseen, koska vastasin mietinnöstä teollisuusvaliokunnassa, ja nyt hyväksyttiin versio, joka oli alkuperäinen esitykseni. Siksi tuntuikin juhlavalta, kun lennolla Brysselistä Helsinkiin koneen kapteeni kävi henkilökohtaisesti tuomassa pikkolopullon samppanjaa ja kiittämässä ilmasovusta. Vaikka eurooppalaiset lentoyhtiöt jatkavat päästöoikeuksista maksamista […]

Lue lisää