Kun muutin Lontooseen nuoren perheeni kanssa loppukesällä 1989, Eurooppa oli natisemassa liitoksistaan. Muistan tunteeni, kun pakkasin tavaroita puoleksi vuodeksi: mietin, pääsemmekö koskaan takaisin vai ratkaiseeko Neuvostoliitto Itä-Euroopan maiden liikehdinnän aiheuttamat kuprut miehittämällä naapureitaan. Miten käy silloin Suomen? Siksi pakkasin mukaan kaikki mustavalkokuvieni negatiivit, jotka olivat siistissä kansiossa. Se oli varotoimi: muistot jäisivät.
Ihmeellinen aalto pyyhki kuitenkin yli Euroopan. Totalitarismi menetti otteensa. Kirkot olivat siinä osaltaan merkittävässä roolissa: tavalliset ihmiset voimaantuivat yhteydestä toisiinsa ja uskalluksesta, jonka usko vapauteen ja oikeuteen loi. Sille rohkeudelle ja yhteisöllisyydelle eivät sortajat mahtaneet mitään.
Siitä kaikesta on hyvin vähän aikaa, mutta miten paljon olemme jo unohtaneet. Tunnelmat palasivat mieleeni kun luin Sofi Oksasen Expressen-lehdessä julkaistun tiukan kirjoituksen Älkää pettäkö meitä jälleen. Hän kertoi heräävänsä joka päivä miettien, onko tämä se päivä, jolloin Itä-Eurooppa myytiin, jälleen kerran. Oksasen mukaan uusi aika on alkanut, kylmien sotien välinen aika on päättynyt. Se rajautui neljännesvuosisadan pituiseksi.
Sofi Oksanen katsoo lännen nukkuneen sillä aikaa ruususen unta. Kylmien sotien välinen aika olikin Venäjän historiassa vain anomalia. Brezhnevin oppi on nyt päivitetty Putinin opiksi. Eurooppa on naiivisti uskonut Putinin valheita sillä aikaa, kun tämä varustaa itseään uuteen nousuun.
Oksanen korostaa, että kolonialismia ei tarvitse ymmärtää. “Se on vain ahneutta, joka pitää pysäyttää. Vai olisiko syytä ymmärtää Elisabeth II:a, jos hän haluaisi palauttaa Iso-Britannian kolonialismin täyteen loistoonsa? Yrittäisittekö käsittää Merkelin aivoituksia, mikäli hän uhoaisi Saksan menneen suuruuden palauttamisesta? — Mitä jos Saksaa johtaisivat Gestapo-koulutuksen saaneet ihmiset? Miltä tuntuisi, jos Hitler olisi saksalaisten mielestä yksi maan historian suurimmista miehistä, kuten Stalin on Venäjällä? Mitä jos Saksa väittäisi, että Eurooppaa (tai venäläisittäin Gayropaa) hallitsee homosalaliitto, kuten antipropagandalain siivittämällä Venäjällä väitetään? Muistatteko, kuka väitti länsimaiden degeneraation johtuvan juutalaisten salaliitosta?”
Onko Oksanen oikeassa? Jos hän on, usein purkamani huoli kasvaa entisestään. Nyt kun Euroopan tulisi olla vahva ja riippumaton, jotta se voi antaa totalitarismipyrkimyksille vastuksen, mitä onkaan tapahtunut? Se on ajanut taloutensa kuralle ja tehnyt itsensä heikoksi: ilmastopolitiikalla on ulosliputettu teollisuutta ja työpaikkoja, ja energiapolitiikalla on pantu Eurooppa polvilleen Venäjän eteen. Yksipuolinen ilmastopolitiikka leikkasi vain tuotannon päästöjä mutta lisäsi päästörunsasta tuontia. Energiamarkkinat on vastaavasti onnistuttu sekoittamaan. Meillä on kallis ja epävakaa energia. Ne ovat anteeksiantamattomia vihreän politiikan virheitä, koska ne eivät ole auttaneet siinä, mihin niiden piti tehota.
Siksi välillä kysynkin, kenen agendaa on ajettu.
(Kolumni Nykypäivä-lehdessä 2.5.14)
