Suru sormusten herrasta

Elämäni vaikuttavimmat äänestysjonot olen nähnyt vaalitarkkailijana Zimbabwessa. Kun yön pimeys väistyi ja aurinko nousi, vaeltavat ihmisjoukot valtasivat tiet. Mugaben joukkojen pelottelusta huolimatta ihmiset äänestivät. Zimbabwessa se saattoi merkitä paitsi riskinottoa, myös kymmenien kilometrien kävelyä äänestyspaikalle ja tuntien jonottamista. Helppoon äänestämiseen tottuneelle näky oli vaikuttava. Oman äänen esilletuonti merkitsi ihmisille toivoa, ja se tehtiin ylpeydellä.

Toivon, että kaikki äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa halveksivat ihmiset näkisivät edes kerran nuo jonot. Edelleenkään Telluksella ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin demokratia. Filosofi-teologi Niebuhr löysi syyn ihmisolennon kaksinapaisuudesta: kykymme hyvään tekee demokratian mahdolliseksi ja taipumuksemme pahaan tekee sen välttämättömäksi. Vain demokratia takaa, että vallan turmelemien tilalle saadaan uusia kasvoja ja rotaatio raikastaa rakenteita.

Valitettavasti myös demokratian vastavoimat ovat kovat; niin Zimbabwe kuin naapurimaammekin on siitä huolestuttava esimerkki. Demokratian voitto vie joskus tuskallisen kauan aikaa – ja kohta taas on aloitettava taistelu uudelleen,

Itse elin elämäni 40 ensimmäistä vuotta ei-poliitikkona. Totuin mieltämään poliitikot lähtökohtaisesti niin hyväosaiseen eliittiin kuuluviksi, että he tuskin kykenisivät eläytymään muiden ongelmiin. Politiikkaan osallistuminen vaatii yksinkertaisesti ylimääräistä rahaa; korviaan myöten velkaantuneet eivät kampanjoimaan pysty. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus: puolueiden olemassaolo itse asiassa hillitsee järjestelmän kaupallistumista. Siksi kannatan parjattua puoluetukea.

Demokratiauskoa heikentänee myös poliittisissa piireissä ilmenevä taipumus yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Vai mitä muuta on se, ettei politiikassa työskennellyt tunnu löytävän reittiä normaaliin elämään? Poliitikkojen olisi syytä pitää siviiliammattitaitoa yllä riippumattomuutensa takaamiseksi. Maa tarvitsee päättäjiä, joiden maailma ei kaadu vaalitappioon. Oikeastaan ihmettelen, miksei tämä ole yhtä itsestäänselvä asia kuin vaatimus taloudellisten kytkösten ilmoittamisesta. Vaihtoehdottomuushan on kokonaisvaltainen taloudellinen kytkös. Se ei jäävää missään erityisesti mutta kaikessa yleisesti. Se saa ihmisen tarraamaan kiinni valtaansa.

Aina kun katselen Tarua Sormusten herrasta, mieleeni tulee Mugabe, joka ei millään luovuttaisi sormustaan pois. Mutta tulee paljon muutakin.

Keskiviikosta lähtien saa äänestää eurovaaleissa. En äänestä, sanoo vieläkin muuutama vastaantulija, mutta perustelee sen syillä, joiden vuoksi hänen nimenomaan pitäisi äänestää. Viitataan eliittiin, joka elää elämäänsä muista irrallaan, tai siihen, ettei kuitenkaan voi vaikuttaa. Tai siihen, että poliitikot ovat niin kelvottomia.

Suomi lähettää europarlamenttiin 13 edustajaa, äänestät tai et. Heidän määränsä ei protestista vähene,  Äänestäminen on ainoa tapa vaikuttaa heidän laatuunsa.  Jos et äänestä, joku toinen  voi käyttää äänensä tuplana – ja mistä tiedät, että hän on fiksumpi kuin sinä?

Näiden kolmentoista mepin harteilla on tärkeä vastuu. Suomi on antanut Brysseliin valtaa, ja se täytyy tuoda takaisin järkevänä lainsäädäntönä, jossa hyvää jäsenmaata ei rangaista. Jos tässä tehtävässä epäonnistutaan, se merkitsee työpaikkojen menetyksiä tai askeleita taaksepäin ympäristömme suojelussa. Se on nähty, hyvässä ja pahassa.

Tärkein kysymys onkin: mitä Brysseliin mennään tekemään? Valinta on sinun.

 

 

 

Share Button

4 kommenttia artikkeliin “Suru sormusten herrasta

  1. Paluuviite: Kurt
  2. Paluuviite: Vincent
  3. Paluuviite: freddie
  4. Paluuviite: curtis

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *