Kysymyksiä vapaakauppasopimuksesta

7.5.2015

Varoitus. Tämä teksti saattaa sisältää ei-kokoomuslaista epäröintiä. Me kokoomuslaiset kannatamme kaupan esteiden purkamista, ehdottomasti minäkin. Olisi siis hyvin luontevaa kannattaa myös transatlanttista vapaakauppasopimusta EU:n ja USA:n välille. En pidä TTIPin ongelmana välttämättä sitä, että ovet avautuvat vieraille vaikutteille tai että kunnianhimoinen säätelymme vaarantuisi. Ongelma on, että vapaakauppasopimuksen vastavuoroisuuteen liittyy kysymyksiä, joita ei ainakaan julkisesti ole […]

Lue lisää

Energiaremontti on epärealistinen – Lukijalta-palsta Etelä-Suomen Sanomat

4.5.2015

Energiaremontti-ryhmän takana olevat professorit ryhtyivät painostamaan Lahti Energiaa sen energia- ja kustannustehokkaasta biolaitosinvestointisuunnitelmasta (ESS 25.4.). Oli kummallista lukea tekstiä, jossa itse asiassa kiitettiin sitä hyvää, jota Lahti Energia todellisuudessa tavoittelee, mutta tuomittiin itse hanke vanhanaikaisena, koska se ei ole riittävän hajautunut. Kirjoittajat ajavat hajautettua energiantuotantoa olettaen, että sitä tulee pitää lähtökohtaisesti hienona asiana. Olemme tottuneet […]

Lue lisää

Seitsemäs kysymys

29.4.2015

Tasan kaksi vuotta sitten (28.4.2013) Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa ja seminaarissa Seinäjoella Juha Sipilä linjasi puolueensa nousukiitoon ottamalla kantaa eurokriisiin. Sipilä listasi puheessaan kolme vaihtoehtoa: Yhtäällä on eurosta eroamisen tai sen hajoamisen mahdollisuus, toisaalla on liittovaltiokehitys sen pelastamisoperaatiossa. Sitten hän nimesi oman vaihtoehtonsa, jota hän kutsui käytännönläheisen integraation tieksi: kyllä eurolle, ei liittovaltiolle. Sipilä tiivisti: ”Haluamme säilyttää EU:n […]

Lue lisää

Sometusta Kiinassa

27.4.2015

Terveiset Kiinasta. Twitter ei toimi, Instagram ei toimi, Gmailia voi lukea mutta siihen ei pääse vastaamaan, Facebook ja Messenger ei aukene ollenkaan. Linkedin toimii. Olen siis olemassa. Jos olisin täällä tällä kertaa pidempään, hakisin ja maksaisin kiertoreitit, mutta en jaksa vielä viikon vierailulla. Selvitän ne seuraavalla kerralla. Nyt keskityn ympäristöpolitiikkaan. Kun lupauduin Pekingin Tsinghua –yliopiston […]

Lue lisää

ER Kiinassa Tsinghua -yliopiston Brookings ajatushautomossa

24.4.2015

Olen Kiinassa 21.-29.4. Tsinghua yliopiston yhteydessä olevassa Brookings -ajatushautomossa. Kovin paljon en ehdi somettamaan tapahtumista. Linkedin on kiitettävän kätevä, siinä missä Twitter ja FB on blokattu. Kerron täällä Kiinan johtaville ilmastopolitiikan linjaajille, mitä eurooppalaisia virheitä heidän kannattaisi ilmasto- ja energiapolitiikassa välttää. ”A lesson learnt: Don’t repeat our mistakes” on yhden esitelmäni nimi. Jos joku tuttu […]

Lue lisää

Kiitos tukijoille

20.4.2015

Rakkaat tukitiimiläiset Suuri kiitos kaikesta siitä tuesta, jota olen kevään aikana teiltä saanut. En voi koskaan sitä määrää hyvittää. Jotkut teistä ovat uurastaneet voimiaan säästämättä, ja se on tehnyt suuren vaikutuksen. Teidän takianne olisin halunnut voittaa. Pidän tulosta todella hyvänä siihen nähden, että lähdin niin myöhään vaaleihin. Se oli saalis joka saatiin muutamien ihmisten jalkatyöllä […]

Lue lisää

Logiikkojen nelikenttä: puheeni terrorismin vastaisessa tapahtumassa Senaatintorilla

18.4.2015

Suomalaisten hengelliseen perintöön kuuluu tarina laupiaasta samarialaisesta. Siinä matkalla oleva ihminen ryöstetään, pahoinpidellään ja jätetään alastomana tien varteen virumaan. Ohi kulkee tuon ajan uskonnollinen ja yhteiskunnallinen eliitti: ensin pappi ja  sitten arvostetuimman kansanosan leeviläisten edustaja, ja viimeisenä yhteiskunnan  väheksytyimmän vähemmistön, samarialaisten edustaja. Jokaisella matkaajan kohdanneella oli oma logiikkansa. Ryöstäjät ajattelivat, että se mikä on sinun, […]

Lue lisää

Päivän lehti-ilmoitukseni Hesarissa

18.4.2015

Tästä linkistä pääset lukemaan blogitekstini jolla perustelen lehti-ilmoitukseni väitettä. Pidän sitä mitä Pariisin sopimuksella nyt tehdään, maanosanpetoksena. Tästä linkistä pääset lukemaan aihetta koskevan tiedotteeni. Kiitos että kävit sivuillan!    

Lue lisää

Pariisin sopimus uhkaa velvoittaa Suomea yli miljardin lisälaskuun

14.4.2015

Lehdistötiedote 14.4.2013 FT Eija-Riitta Korhola – Pariisin ilmastosopimuksessa päätetään uudesta ilmastosopimuksesta, ja todellinen uhkakuva on, että siellä päätetään Euroopan talouden alasajosta, sanoo ilmastopolitiikasta väitellyt kansanedustajaehdokas FT Eija-Riitta Korhola. – Kyseessä on suuren luokan poliittinen päätös, josta tulisi puhua avoimesti vaalien alla. Se on myös niin suuri päätös, ettei sitä pidä alistaa mahdollisesti kokemattomille ympäristöministereille. Jos Suomi Pariisin sopimuksen myötä  hyväksyy itselleen uuden yli miljardin euron […]

Lue lisää

Tämä teidän täytyy tietää

14.4.2015

Hyväksytkö, että Suomi saa itselleen uuden vuotuisen miljardin lisälaskun kaiken päälle? Jos et, sinun on korkea aika kiinnostua politiikasta. Tämä ei ole vitsi. Heti vaalien jälkeen yksi politiikan isoimmista ajankohtaiskysymyksistä laukeaa päälle: miten Suomi valmistautuu ilmastosopimusta käsittelevään Pariisin kokoukseen ja sieltä joulukuussa odotettuun Pariisin sopimukseen. Pahimmillaan sieltä voi tulla Suomelle yli miljardin vuotuinen lisälasku. EU-asioista […]

Lue lisää