Varoitus. Tämä teksti saattaa sisältää ei-kokoomuslaista epäröintiä. Me kokoomuslaiset kannatamme kaupan esteiden purkamista, ehdottomasti minäkin. Olisi siis hyvin luontevaa kannattaa myös transatlanttista vapaakauppasopimusta EU:n ja USA:n välille. En pidä TTIPin ongelmana välttämättä sitä, että ovet avautuvat vieraille vaikutteille tai että kunnianhimoinen säätelymme vaarantuisi. Ongelma on, että vapaakauppasopimuksen vastavuoroisuuteen liittyy kysymyksiä, joita ei ainakaan julkisesti ole käsitelty. Havaintojeni mukaan niistä ei myöskään puhuttu europarlamentissa silloin, kun keskustelu vapaakauppasopimuksen riskeistä ja mahdollisuuksista käynnistyi.
Puhutaanko nyt?
Uutisissa kerrottiin jälleen kerran, että vapaakauppasopimus avaisi USA:n julkiset hankinnatmyös eurooppalaisille. Minua askarruttaa tämä termi. Euroopassa julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan valtion, läänien, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen hankintoja, jotka ovat EU:n sisämarkkinoiden piirissä. Sopimus avaisi nämä EU:n puolelta myös amerikkalaisille yrityksille. Mutta käsitykseni mukaan USA:n puolella kysymyksessä on liittovaltion hankinnat, sillä neuvotteluosapuolena on USA:n liittohallitus, eikä sillä liene mandaattia sopia osavaltioiden, piirikuntien (counties) ja paikallistason hankintojen vapauttamisesta.
Vastaava ongelma oli esillä jo viimeisen GATT-kierroksen neuvotteluissa 1990-luvulla, ja tämä epäsymmetrisyys lienee yleisessä tiedossa.
EU:lla itsellään on aivan erinomaiset mahdollisuudet neuvotella kaupasta. Ne mahdollisuudet ovat niin hyvät, että siinä saattaa sokeutua olettamaan vastapuolesta samoin. Siinä missä EU on kaupan alalla yhtenäinen sakki, Yhdysvallat on lainsäädännöllisesti ja markkinana hyvin kirjava kokonaisuus. Onhan se ymmärretty ja otettu huomioon?
Kauppapolitiikka on alue, jossa EU:n toimivalta suhteessa jäsenvaltioihin on laajimmillaan. EU:lle luovutettua toimivaltaa käyttävät sen toimielimet. Ulospäin EU:ta edustaa komissio, joka neuvottelee sen puolesta. Toimivalta kattaa tavara- ja palvelukaupan sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kauppanäkökohdat, joita koskevat päätökset tehdään pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Palvelukaupan osalta poikkeuksena ovat sosiaali-, terveys-, koulutus- ja kulttuuripalvelut. Näistä niin sanotun jaetun toimivallan kysymyksistä päätetään yksimielisesti, ja niitä koskevat sopimukset on ratifioitava erikseen kussakin EU-jäsenmaassa.
Tämä kaikki merkitsee, että jäsenmaiden ulkomaankauppaministerit ovat itse asiassa hyvin kevyen kansallisen salkun kantajia: jäsenmaat eivät voi säätää kansallisia kauppapoliittisia normeja eivätkä tehdä sopimuksia keskenään tai EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Sen sijaan he ovat poliittisen vallan heavy usereita, jos löytävät yhteisen sävelen. Ei ihme, jos ulkomaankauppaministerimme ovat EU-myönteisiä – sillä muuten heillä ei olisi mitään tekemistä.
Kuviossa piilee kuitenkin riski olettaa liikaa toisista osapuolista. Se olisi murheellista jatkoa sille, mitä on nähty ilmastopolitiikassa: EU ei ole välittänyt siitä, että pelikenttä on täysin epätasainen, koska se saa henkistä tyydytystä “ilmastojohtajuudesta”. Nyt pitää olla tarkkana.
Kysymykseni onkin, voiko GATT-neuvotteluissa aikoinaan havaittu epäsymmetria toistua USA:n liittovaltion kanssa. Onko yhä mahdollista, että neuvottelumandaatit ovat epäsymmetriset, vai onko EU:n tasolla tämä tällä kertaa otettu huomioon? Voisiko käydä niin, että EU avaisi kaikkien jäsenmaidensa kaikki julkiset hankinnat amerikkalaisyrityksille, mutta USA olisi avaamassa vain liittovaltion hankinnat EU-maiden yrityksille?
Olisi myös tarpeellista tietää, miten suuret nämä osapuolten avautuvat markkinat olisivat ja onko suuruuksien ero lähtökohtaisesti jotenkin huomioitu.
Jos huolessani on perää, silloin tämä neuvottelumandaattien epäsuhta pitäisi myös avata mediassa. Silloin pitäisi harkita uudelleen sanavalintaa, onko USA todella avaamassa ”julkisia hankintojaan”. Puhummeko samasta asiasta?
Tunnustan, etten tiedä. Mutta väitän että en ole yksin. Olen kysellyt, ja toistaiseksi kukaan ei ole osannut vastata, koska tästä ei puhuta – siitä huolimatta, että joka kerta vapaakauppasopimuksesta puhuttaessa mainitaan vastavuoroisuus. Ehkäpä ongelma on jo ratkaistu, mutta kiinnostaa kuulla miten. Haluan hyvän ja reilun sopimuksen.
Lähetin aiheesta kysymyksen eilen illalla puoli yhdeksän jälkeen Ulkoministeriön virkamiehelle. Tätä blogia kirjoittaessa kilahti. Olen kertakaikkiaan vaikuttunut UM-virkamiehen ahkeruudesta, sillä vastaus tuli aamulla ennen kello seitsemää. Vastaus oli asiallinen ja korkeatasoinen sekä osoitti perehtyneisyyttä; osavaltioiden oma toimivalta julkisissa hankinnoissa myönnettiin haasteeksi, todettiin, että tavoitteet on edelleen syytä pitää korkealla, ja kysymykseeni luvattiin vielä palata.
Virkamiehet eivät asiassa nuku, mutta koska olen kärsimätön luonne, kysyn, tietääkö joku muu lisää. Tietääkö Lenita Toivakka, tietääkö sopimusta kannattanut Hesarin pääkirjoitustoimittaja?
Kuka tietää?
