Muistiinpanoja poliittiselle muistille

19.7.2015

Me emme ole päässeet Kreikasta eroon. EU:ssa se on hallinnut työlistaa jo yli viisi vuotta. Listaan tähän mitä olen aiheesta ehtinyt vuodesta 2010 alkaen kirjoittaa. En uskalla väittää että olen ollut oikeassa ja missään tapauksessa huomioni eivät ole riittäviä, mutta palvelkoon tämä näkökulma poliittista muistia. Sen heikkous on joka tapauksessa ilmeinen vaara, kun seuraavia päätöksiä tehdään.

Kun tieto Kreikan talouden todellisesta tilanteesta oli paljastunut, kerroin komission suunnitelmista pelastuspaketin suhteen: Kreikka: mitä, miksi ja kuinka paljon. 

Sitten kerron pari päivää myöhemmin toukokuussa 2010, kuinka omatunto herätti yöllä: “tälle tielle ei pitäisi mennä”: Rakennammeko hiekalle?   Siitä lähtien minun on ollut vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä, sillä tuona hetkenä tiesin niin varmasti, mitä ei pidä tehdä. Ja se hetki tuli ja meni.

Olin vielä puolueen varapuheenjohtaja, mutta hyvää vauhtia joutumassa pölhöpopulistien kastiin: Hengen ja aineen kriisi.

Muillakin oli hankalaa. Syyskuussa 2010 kirjoitin kotisivujeni blogiin kiinnostavasta aamiaistilaisuudesta, jossa Slovakian ministeri paljasti, mikseivät he rientäneet Kreikan avuksi: Miksei Slovakia riennä pelastamaan Kreikkaa. Puheeseen vastasi Kreikan entinen ministeri, ja nykytapahtumien valossa tarina on hieman vitsikäskin.

“Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Joulukuussa 2010 tunnustin pelkääväni, että se koskee myös meitä: Politiikkaa sielun näkökulmasta.

Kesäkuussa 2011 pohdin tekemistä Suomen uudelle hallitukselle, johon kaipailin tuolloin kolmea suurinta, ja esitin idean kaksoisvaluuttajärjestelmästä. Pidin tilannetta niin pahana, että uskalsin ehdottaa epäperinteistä ratkaisua: Palataan lähtöruutuun.

Samassa kuussa jatkoin siteeraamalla Nouriel Roubinin analyysiä tilanteesta: Onko Kreikkaa pakko rahoittaa. Nouriel kuului niihin, jotka eivät olisi pitäneet velkajärjestelyä katastrofina.

Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa Hankalia totuuksia elokuussa 2011 ihmettelin, saako vain oppositiossa esittää hankalia totuuksia. Entinen pääministeri  Mari Kiviniemi ehdotti yllättäen Kreikan ulosmenoa eurosta.

Syyskuussa 2011 kerroin blogissa Vastuutonta pelleilyä, millä oikeudella Suomi voisi vaatia vakuuksia. ”Eihän Kreikka-pelleilyssä sinänsä ole mitään järkeä. Haluan vain muistuttaa, että pelleilyä on harjoitettu iät ja ajat. Kalliisti.”

Toukokuussa 2012 toistin ajatukseni rinnakkaisvaluutasta sisäisen devalvaation mahdollistajana: Pelkään kaaosta. Samoihin aikoihin kysyin komissiolta kantaa asiaan, joka torjui idean Olli Rehnin johdolla: Komissio vastasi Korholan kysymykseen rinnakkaisvaluutasta. 

Talousasioihin ja velkakriisiin otin kantaa myös katsauksessani puoluekokouksessa Rovaniemellä kesäkuussa 2012: ”Keskuspankin hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että korkoja nostettaessa kuluttajien käytettävissä olevat tulot kasvavat Saksassa suurten talletusten johdosta, kun taas Espanjassa ne laskevat suurten velkojen takia. Samaan aikaan on vaikea hillitä ja tukea talouskasvua.”

Toukokuussa 2013 kirjoitin Kokoomuksen Nykypäivään kolumnin Epämukavia totuuksia, jossa tunnustan, että euron pelastaminen nykytilanteessa lisää väkisinkin yhteisvastuuta ja vastikkeettomia tulonsiirtoja muualle. Ainoa vaihtoehto, joka ei käytännössä sisällä kasvavaa yhteisvastuullisuutta, on euroalueen jonkinasteinen hajoaminen. Tunnustan myös, että itse pidän muiden velkojen maksamista mahdottomana: siitä seuraa moraalikato.

Heinäkuussa 2013 otin kantaa Kreikan tilanteeseen kysymällä, mitä me vielä odotamme, jumalallista väliintuloako. Mietin onko mikään siiutä muuttunut. Kaksi vuotta sitten Porin Suomi-Areenalla keskusteltiin tavalla, joka voidaan toistaa taas parin vuoden päästä?

Eurovaalien alla 2014 kirjoitin Pari kysymystä Kreikasta, jossa tunnustan duubioni siitä, että maa olisi oikeasti tervehtymisen tiellä. Epäilin niissä vaaliteatteria, ja ihmettelen kerta toisensa jälkeen, että se menee aina läpi.  “Olen poliitikko. Ammattini ei ole optimismi vaan rehellisyyden harjoittaminen, vaikkei moni tällaista luonnehdintaa poliitikosta uskoisikaan. – – -Mikään ei oikeasti vielä viittaa siihen, että Kreikan talous olisi oikenemassa. Eikä muuten Suomenkaan.”

 

Share Button