Olen vastannut myöntävästi kristillisdemokraattien pyyntöön asettua ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Teen sen Uudenmaan vaalipiirissä, jossa kannatukseni kaikissa eurovaaleissa on ollut hyvin korkea.
Ehdokkuudellani haluan tukea tätä poliittista liikettä, jota pidän parhaana kasvupohjana niin Euroopalle kuin Suomellekin. Olen koko poliittisen urani ollut samassa kristillisdemokraattien puolueperheessä, ja aina määritellyt itseni eurooppalaiseksi kristillisdemokraatiksi. Opiskelin nuorena Wienin yliopistossa, ja siellä ollessani ymmärsin eurooppalaisten kansanpuolueiden, EPP-perheen, ratkaisevan merkityksen sotien jälkeiselle Euroopalle. Tätä arvomaailmaa olen edustanut myös kokoomuksessa, jossa vaikutin 20 vuoden ajan. Palasin vuonna 2024 takaisin kristillisdemokraatteihin; ne ongelmat, joiden vuoksi KD:sta vuonna 2003 lähdin, on käsitykseni mukaan ratkaistu puolueen laadittua eettiset säännöt vaalikamppailuja varten.
Kristillisdemokratiahan ei tarkoita uskonnon tai uskonnollisuuden tuomista politiikkaan. Kyse on julkilausutusta ihmiskuvasta. Tunnustamme ääneen, millainen ihmiskuva on ajattelumme taustalla ja miten se ohjaa poliittista ajattelua. Esimerkiksi ajattelemme, että ihminen on arvokas lähtökohtaisesti, riippumatta siitä, onko hän terve tai sairas, rikas vai köyhä, suuri tai pieni, sikiö vai vanhus. Toisekseen se tarkoittaa realistista ihmiskuvaa: ihminen on yhtä aikaa sekä hyvä että paha, meissä jokaisessa on potentiaalia molempiin. Siksi haluamme ottaa etäisyyttä polarisoivaan ja kärjistävään identiteettipolitiikkaan.
Tämä liittyy demokratiaan. Filosofi-teologi Reinhold Niebuhr sanoi sen näin: ”Ihmisen kyky oikeudenmukaisuuteen tekee demokratian mahdolliseksi, mutta ihmisen taipumus epäoikeudenmukaisuuteen tekee demokratian välttämättömäksi.“ Tämähän siis tarkoittaa monia asioita: vaikkapa sitä että valta tai politiikka voi turmella ihmistä ja demokratian avulla hänet täytyy voida rauhanomaisesti heivata pois tehtävistään.
Tähän ihmiskuvaan liittyy myös vastuu lähimmäisistä ja luonnosta sekä terve talousajattelu.
Luin äskettäin vanhoja kolumnejani, joita olin kirjoittanut Vihreään lankaan toimittaja-aikoinani. Noihin aikoihin en harkinnut politiikkaan menoa, pikemminkin minua hirvitti ajatus poliitikosta, jonka on pakko voittaa vaalit. Kirjoitin, että ”politiikka on aivan erityisen kunnioitukseni mutta myös halveksuntani kohde. Jos joku pysyy lahjomattomana eikä ala ostaa eikä myydä aatetta päiväkohtaisen suosion nälässä, hän on ilman muuta sankarini”. Vaikka muutinkin mieleni politiikkaan osallistumisesta, allekirjoitan muuten tuon kolumnin täysin.
Minun ei ole pakko voittaa näissä vaaleissa. Olen tarjolla yhtenä monien hyvien ehdokkaiden joukossa. Osaan hävitä ja jatkaa elämää onnellisena. Osaan myös voittaa sekoamatta siitä. Elämäni olisi helpompaa, jos en pääsisi läpi, sillä rakastan hitaita aamuja ja annosteltua vaikuttamista. Toisaalta ajattelen, että ehkä juuri minunlaisiani riippumattomia ja hyvällä poliittisella muistilla varustettuja ihmisiä saatetaan tarvita. Ylipäätään politiikassa tarvitaan ihmisiä, joille politiikka ei ole elämän tarkoitus.
Aloittaessani europolitiikassa 1999 olin kolmen koululaisen äiti, ja nyt olen kouluikäisten lasten isoäiti. Voisin toki jäädä jo täyspäiväiseksi mummoksi, mutta en ole osannut vielä kokonaan lopettaa poliittista ajattelua, kuten blogikirjoituksistani näkee. Filosofi Francis Bacon sanoi aikoinaan, että se, jolla on lapsia, on antanut kohtalolle panttivankeja. Isoäidiksi tultuani ymmärsin, että se, jolla on lapsenlapsia, on antanut tulevaisuudelle panttivankeja. Minulla on tuolla tulevaisuuden verhon takana jotain niin järjettömän rakasta, että se särkee sydäntä. Haluan tehdä voitavani, että he saisivat elää Suomessa, jossa on rauha, ihmisoikeudet, hyvinvointi ja terveet arvot.
Olen ollut varsin epäkaupallinen ehdokas vuoden 2014 eurovaalien jälkeen. En kampanjoi velkarahalla, vaan ajatuksilla. Jos haluat tukea kampanjaani, voit tehdä sen tilaamalla kirjat Ilkeitä ongelmia tai Kuolemaa nopeampi 20 euron hintaan. Ne voi lukea myös kirjastossa tai suoratoistopalveluissa kuten Storytel tai Bookbeat.
Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta on poliittiset muistelmani eurovuosilta (1999-2014). Keskityn eri teemoihin ja politiikka-alueisiin, joita yhdistää ns. ilkeiden ongelmien (wicked problems) tematiikka.
Kuolemaa nopeampi – lähikuvia elämästä on henkilöḱohtaisemmat muistelmat, joiden kirjoittamisen laukaisi sairastuminen syöpään vuonna 2017. Tilanne ei näyttänyt hyvältä; halusin ehtiä kertomaan, mitä kaikkea rakastin.
