Euroopan parlamentin puhemiehen Martin Schulzin mielestä oli varmasti mukavaa toivottaa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğantervetulleeksi taloon tiistaina, kun sama mies vastasi viime kevään Gezi-protestien yhteydessä antamaamme päätöslauselmaan, ettei hän tunnusta parlamentin päätöksiä, ja että ne ovat mitättömiä. Erdogan sanoi, ettemme me mepit ymmärrä, että Turkin sisäpoliittisista asioista niin vapaasti ja ikävästi puhumisella on hintansa. Tämä oli tietysti järkyttävää – ennen kaikkea siksi, että Turkki on EU-jäsenehdokas (ks. lisää bloginihttps://www.korhola.com/lang/fi/2013/06/turkki-yha-ankarampi/). Avaanpahan jälleen suuni Erdoğanin kehotusten vastaisesti.
Joulukuussa 2013 Turkin hallitus joutui uuteen kriisiin ja valtavan korruptioskandaalin syövereihin. Maata johtava AKP-puolue on nyt pahasti jakaantunut, ja jopa Erdoğanin kannattajia on kääntynyt pääministeriä vastaan, mikä vaikeuttaa hänen suunnitelmiaan ryhtyä maansa presidentiksi tämän vuoden vaaleissa. Erdoğanin vastaus korruptioskandaaliin – tehoisku poliisivoimiin ja oikeuslaitokseen – on järkyttänyt EU:n johtajia, jotka kuitenkin toivottivat Erdoğanin tervetulleeksi Brysseliin tällä viikolla. Olisin itse ehkä ollut tiukempi.
Erdoğanin imperium uhattuna
Jo vuonna 2010 Wikileaksin jenkkikaapelit raportoivat Turkin korruptiosta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Asian paljastuminen vaati kuitenkin islamistileirin sisäisen kiistan. Oppositio ei onnistunut saamaan epäilyjään läpi suuremmalle yleisölle ennen kuin Erdoğan ajautui kriisiin entisen liittolaisensa, imaami ja muslimimystikko Fetullah Gülenin,kanssa. Gülen asuu omaehtoisesti maanpaossa Yhdysvalloissa ja hän on perustanut valtavan Hizmet-verkoston, johon kuuluu kouluja, mediayrityksiä, ja sairaaloita ympäri maailmaa. Verkoston tärkeänä osana ovat ns. dershane-koulut, joilla valmennetaan lukiolaisia yliopiston pääsykokeisiin.
Jo vuosien ajan Hizmet-verkosto on varmistanut pääministerin voittoputken valtavalla äänimäärällä, kun taas pääministeri on varmistanut verkoston liiketoiminnan jouhevuuden ja sen, että gülenistit saavat merkittäviä rooleja poliisivoimissa ja oikeuslaitoksessa. Nyt Erdoğan on syyttänyt Güleniä yrityksestä perustaa “valtiota valtion sisään” ja ulkomailta johdetusta salajuonesta häntä vastaan, ja pääministeri päätti sulkea dershane-koulut. Erdoğanin mukaan korruption vastaisen kampanjan tarkoituksena on pääministerin ja hänen puolueensa mustamaalaaminen ennen vaaleja. Erdoğanin ja Gülenin mielipide-erot ovat kyteneet pinnan alla jo jonkin aikaa. Esimerkiksi Gezi-protestien aikana Gülen kritisoi jo julkisesti hallituksen kovia otteita.
Pääministeri ei kuitenkaan pelkää ainoastaan Gülenin lähipiiriä. 11 vuotta vallassa ollut Erdoğan on vaihtanut useat asiansa erinomaisesti taitavat virkamiesneuvonantajat sukulaisiinsa ja ystäviinsä, sillä hän ei luota enää kehenkään (kirjoitin viime keväänä blogin, jossa kerroin ns. kymmenen vuoden sairaudesta, vallan vaikutuksesta aivokemiaan:https://www.korhola.com/lang/fi/2013/06/turkki-yha-ankarampi/). Ministeriöiden rekrytointi on muuttunut. Henkilökunta, joka ei paastoa ramadanin aikana, piilottelee ja syö vessoissa ruokatuntien aikana. Jos Turkissa haluaa menestyä yksityisellä sektorilla, kannattaa järjestää lasten avioliitot Erdoğanin lähipiirin kanssa. Turkissa ei ole nähty tällaista enää vuosikymmeniin, ja monesta tuntuu, että maa on menossa ajassa taaksepäin.
Korruptiovyyhti tulee julkisuuteen
Maallistuneiden turkkilaisten, ns. kemalistien, kauhukuvien toteutumisen kulminoituma oli ns. Ergenekon-oikeudenkäyntien loppu elokuussa, jossa Erdogan ja Gülen olivat myös liitossa armeijaa ja maallistunutta oppositiota vastaan. Ergenekon verkoston sanottiin yrittäneen vallankaappausta, ja suurin osa epäillyistä tuomittiin maanpetoksesta. Ergenekon-tutkimuksia johti silloin pääministerin lähipiiriin kuulunut johtava korruptiosyyttäjä Zekeriya Öz, joka on nyt kuitenkin kääntynyt entistä sponsoriaan vastaan.
Öz yritettiinkin siirtää huomattavasti mitättömämpään työtehtävään tammikuun alussa, kun hän oli vastuussa huijaussyytteiden nostamisesta useita vaikutusvaltaisia AKP:n lähipiiriläisiä vastaan. Porukkaan kuului mm. kolmen (nyt jo entisen) ministerin pojat. Özin tutkimukset tulivat julkisuuteen joulukuun puolivälissä, kun Istanbulin poliisin korruptio-osasto pidätti yli 50 epäilyä, joihin kuului mm. korkea-arvoisia valtiollisten instituutioiden ja ministeriöiden virkamiehiä, kolmen ministerin pojat, Istanbulin konservatiivisen Fatih-kaupunginosan pormestari ja kiinteistöpohatta Ali Ağaoğlu, jolle on myönnetty kaikki Istanbulin tärkeät rakennushankkeet viime vuosina. Seteleitä on löytynyt epäiltyjen kodeista miljoonien eurojen edestä mm. kenkälaatikoihin pakattuna. Öz kertoi medialle, että pääministeri uhkaili häntä, jotta hän jättäisi hallituksen korruptiotutkimukset.
Korruptioskandaalin toinen vaihe alkoi joulukuun lopussa, kun Erdoğanin omien poikien Bilalin ja Burakin mahdollisesta kutsumisesta kuulusteluihin ilmoitettiin. Bilalin Turgev-säätiö on ilmeisesti saanut ostaa hallituksen kiinteistön in Istanbulin Fatih erittäin suopeaan hintaan, mutta maksoi syytteen mukaan kolmen miljoonan euron edestä lahjuksia vastikkeena. Bilalia ei pidätetty, sillä pääministerin perheen lähipiiriin kuuluvat poliisit kieltäytyivät veljesten ja muiden AKP:n liittolaisten pidättämisestä, ja toista korruptiotutkintakierrosta ei hyväksytty oikeuslaitoksen korkeimmilla johtoportailla. Muammer Akkaş, toista tutkintaa johtanut syyttäjä, poistettiin virasta, ja hän ilmoitti julkisuuteen, ettei saanut hoitaa tehtäviään rauhassa.
Hallitus vastaa: oikeusvaltioperiaate uhattuna
Korruptiosyytökset ovat hankala paikka AK-puolueelle. Vaikka AK-lyhenne tulee sanoista oikeus ja kehitys, tarkoittaa “ak” turkiksi myös valkoista, ja puolue on myynyt itseään kansalle erityisen puhtoisena. Joulupäivänä – vain tunteja sen jälkeen, kun kolmen ministerin poikien nimet tulivat julkisuuteen – Erdoğan järjesteli hallituksensa kokoonpanon uudelleen, ja kymmenen ministeriä vaihdettiin. Yksi heistä oli Turkin EU-ministeri (joka on muuten antanut mielenkiintoisia lausuntoja, ks. blogini:https://www.korhola.com/lang/fi/2013/06/turkki-yha-ankarampi/).
Pääministeri on sanonut, että korruptioskandaalissa on kyse ns. lainsäädäntövallan vallankaappauksesta. Hän on varoitellut, että kaikki, jotka yrittävät suistaa hänet vallasta skandaalin keinoin tulevat jäämään tyhjin käsin. Tammikuun alussa hallitus vastasi korruptiosyytteisiin asetusehdotuksella, joka muuttaisi lain tuomareiden ja syyttäjien korkeasta neuvostosta (HSYK). Asetuksen tarkoituksena on lisätä hallituksen valtaa elimen jäsenten nimityksessä ja hallinnossa. Erdoğanin kannattajien puolustusargumentti on, että asetus ei uhkaa tuomioistuinten riippumattomuutta, vaan lähinnä parantaa sitä, kun Gülenin kannattajien valtaa leikataan. Erdoğan on myös “puhdistanut” poliisivoimat epäilyttävistä toimijoista: n. 350 poliisia on erotettu tehtävistään, ja ankaralaispoliisien tilalle on kutsuttu muita vähemmän poliittisia poliiseja maakunnista.
Oikeusvaltioperiaatteen ja vallan kolmijaon toteutumattomuuden uhasta ei ole huolestunut pelkästään Turkin oppositio tai EU. Useat AKP:n kansanedustajat ovat eronneet tehtävistään, ja esimerkiksi puolueeseen kuuluva presidentti Abdullah Gül, jolla on haaveena jatkaa virassaan tai vaihtoehtoisesti pääministerinä, on kritisoinut Erdoğania. Myös hiljattain hallituksesta eronneet ministerit vaativat koko hallituksen ja pääministerin eroa. Tammikuun alussa kymmenet tuhannet ihmiset ovat protestoineet kadulla.
Tilannetta on lietsonut erinäisten epäilyttävien tapahtumien vyyhti. Pääministerin veljestä Mustafa Erdoğanista on vuotanut julkisuuteen seksivideo, ja pääministerin veljenpojasta ja turvamiehestä Ali Erdoğanista levisi video, jossa hän kehotti poliiseja käyttämään hyväksi setäänsä vastaan mieltään osoittaneita tutkintavankeja. Merkittäviä poliiseja on löytynyt kuolleena erikoisissa olosuhteissa, vaikka hallitus väittää, että he olivat tehneet itsemurhan.
Osa julkisuuteen tulleista tapauksista on varmasti oikeaa korruptiota. Osa on kuitenkin todennäköisesti islamistileirin sisäistä valtataistelua. Silti kyseessä on aika paha juttu puolueelle, joka profiloi itsensä “valkoisena”. AK-puolue on myös ehdottanut uutta Internet-lakia, joka lisäisi sensuuria, ja maassa on vangittu enemmän toimittajia vuonna 2013 kuin Kiinassa ja Iranissa. Erdoğan on mm. uhannut USA:n suurlähettilään lähettämistä maasta, sillä hän on kritisoinut hallintoa avoimesti. Erdoğanin paranoia muistuttaa kommunismin ajan Itä-Euroopan diktaattorien vakuutteluja siitä, että kaikki levottomuudet johtuvat ulkomaalaisista salajuonista.
Tulevaisuus EU:ssa?
Erdoğanin vierailu Brysseliin lyötiin lukkoon jo paljon ennen korruptioskandaalin puhkeamista, ja sen tarkoituksena oli luoda positiivista voimavirtaa uuden jäsenyysneuvottelukierroksen aloittamisen jälkeen. Marraskuussa 2013 avattiin ensimmäinen neuvottelukappale usean vuoden tauon jälkeen, ja joulukuussa Turkki ja EU allekirjoittivat myös laittomien maahanmuuttajien palauttamista koskevan sopimuksen. Vaihtokauppaan kuului neuvotteluiden aloittaminen Turkin kansalaisten viisumiliberalisoinnista. Tämä oli ennen korruptioskandaalin puhkeamista, ja tunnelma oli toivoa täynnä.
EU:n toimijat olivat kauhuissaan, kun tieto korruptiosyytöksistä kiiri Brysseliin. Mutta Turkin johdon pokka piti ja se tuli EU-johdon vieraaksi viime tiistaina. Erdoğan ei ollut käynyt Brysselissä viiteen vuoteen, ja maan hallituksen mukaan viime viikon vierailu on merkki siitä, ettei Turkki ole luopunut EU-tavoitteestaan. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Turkki on nyt kauempana kuin koskaan EU-jäsenyydestä. Erdoğanilla oli vierailun aikana korkean tason tapaamisia komission puheenjohtajaBarroson, neuvoston puheenjohtaja Van Rompuyn ja parlamentin puhemiehen Schulzin kanssa. Vierailun aikana järjestettävässä lehdistötilaisuudessa Barroso kertoi, että Erdoğan oli vakuuttanut EU-johtajat siitä, että Turkki kunnioittaa oikeusvaltioperiaatetta nyt ja tulevaisuudessa.
Jäsenvaltioista monet eivät ole ihan yhtä vakuuttuneita kuin EU-instituutioiden pomot. Saksa on jo varoittanut, että hallituksen vastaus korruptioskandaaliin vaarantaa Turkin EU-neuvottelut. Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier keskusteli asiasta kollegojensa kanssa Brysselissä maanantaina, ja sanoi, että ulkoministerit eivät ole tyytyväisiä siihen, etteivät he ole saaneet vastauksia turkkilaisilta useisiin kysymyksiin.
Erdoganin hallinnon vastaus epäileville EU-kollegoille oli simppeli:“Kysymme yksitellen oikeuslaitoksen riippumattomuudesta EU:n jäsenmaissa, Espanjassa, Ranskassa…” Hän myös sanoi, että on turha kritisoida Turkin oikeuslaitosta, kun EU:ssa ei ole yhtenäistettyä oikeuslaitosjärjestelmää. Erdoğanin toinen valttikortti on Syyrian pakolaiskriisi: Turkki on ottanut suuren vastuun pakolaisista, kun taas EU välttelee omaa vastuuta. Jos Turkki ei pidä pakolaisista huolta, he virtaavat nopeasti Eurooppaan. Turkki vakuutteli myös, että EU tarvitsee maata, jonka talous on loistavalla mallilla. Tilanne ei kuitenkaan ole niin loistava. Ulkomaiset investoinnit ovat vähentyneet tasaisesti viime kesästä lähtien. Erdoğanin menestyksen avaimena on ollut nimenomaan talouskasvu, ja lama voi viedä häneltä äänet seuraavissa vaaleissa.
Vaaleja odotellessa
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olen pyrkinyt olemaan Turkki-suhteessani rakentava vaikka alun perin äänestinkin jäsenyysneuvottelujen aloittamista vastaan. Kun EU teki päätöksensä jäsenyydestä, ajattelin että sitten tehdään parhaamme että jäsenyydestä tulee mahdollisimman hyvä, eikä kiusata kokelasta tai nöyryytetä vain periaatteen vuoksi. Ihmettelen silti, miksi EU päästi Turkin niin helpolla Gezi-protestien osalta ja nyt korruptioskandaalissa. Näin menetämme pienimmänkin mahdollisuuden ns. porkkana ja keppi -logiikan käyttämisessä. EU ei ole uskottava, jos se ei nosta meteliä, kun siihen on aihetta, vaan palkitsee Turkin uusilla neuvotteluilla.
Turkista on tullut autoritaarinen valtio – mutta se ei tarkoita sitä, että maan kansalaiset haluaisivat autoritaarisen valtion. Erdoğanin ylimielinen ulkopolitiikka sai monet uskomaan, ettei EU olekaan enää Turkille hyvä vaihtoehto. Nyt monet ovat ymmärtäneet, että eurooppalaiset arvot ovat parempia Turkille kuin islamistipolitiikka. Yksi asia on selvä: Erdoğanin uudelleenvalinta vaikeutuu, vaikka EU ei osaisikaan olla tarpeeksi tiukkana.
Oppositiopuolue CHP on valinnut kovan luokan kandidaatin, ristiriitaisia tunteita herättävän Mustafa Sarıgülin, Istanbulin pormestariehdokkaakseen maaliskuun paikallisvaaleissa. Sarıgülillä on todelliset mahdollisuudet voittaa vaalit, ja kuka ikinä voittaa Istanbulissa, voittaa todennäköisesti myös koko maassa. Tämä luo myös uudet asetelmat presidentinvaaleihin. Kun apua tulee vielä toisenlaiselta oppositiolta puolueen sisältä – Gülenin verkostolta, jonka Erdoğan on vannonut tuhoavansa – voi Turkki vihdoin saada uuden johtajan 11 vuoden jälkeen.
Jos Erdoğan haluaa varmistaa vaalivoittonsa, hänen tulisi todennäköisesti vetää pois asetusehdotus, joka antaa lisää valtaa hallitukselle tuomareiden nimittämisessä. Kysymys kuuluu: onko EU:n taktiikka nimenomaan se, että annamme tilanteen mennä niin huonoksi, että Turkin kansa keksii itse äänestää keisari Erdoğanin ja hänen perheensä pois vallasta? Toivon niin, sillä muuten EU on toiminut aika säälittävästi tilanteessa, jossa sillä olisi vielä moraalista valtaa.
