Turkki, yhä ankarampi

Turkista on kuultu hämmentäviä lausuntoja sen jälkeen, kun me mepit ilmaisimme mielipiteemme maan hallituksen ja poliisilviranomaisen väkivaltaisesta vastauksesta rauhanomaisiin protesteihin.

Turkin EU-ministeri Egemen Bağış sanoi virallisessa lausunnossaan, että “europarlamentaarikot pitävät vastuuttomasti uskaliaita ja irrationaalisiapuheita. Länsimaiden medialähetykset ovat samoilla linjoilla (…) On kuitenkin selvää, että europarlamentaarikkojen absurdit lausunnot johtuvat siitä, että he haluavat mediahuomiota. (…) Toivon, että he palaavat järkiinsä niin pian kuin mahdollista. Ennen kaikkea, Euroopan parlamentin käyttäminen tähän tarkoitukseen (…) vahingoittaa instituution uskottavuutta. Sen takia olisi viisaampaa, jos EU:n virkamiehet pistäisivät tälle lopun.”

Tästä voi vetää ainakin kolme johtopäätöstä:

– Turkin hallitus ei pidä Turkkia länsimaana
– Turkin hallitus ei arvosta yhteisiä eurooppalaisia instituutioita ja halventaa eurooppalaisia poliitikkoja
– Turkissa virkamiehellä oletetaan olevan oikeus rajoittaa parlamentaarisia puheenvuoroja

Lausunto jatkuu vielä korskeampana: “Kenenkään ei tulisi astua hyväksyttävyyden rajojen ulkopuolelle ja syyttää Turkin tasavaltaa väkivallan käytöstä. Tuollaiset syytökset eurooppalaisilta poliitikoilta ja etenkin maista, joiden omat maineet on jo tuhottu tässä mielessä, ovat hyväksymiskelvottomia. Turkissa ei ole valtion väkivaltaa. (…) Me tunnemme ne kansalliset ja kansainväliset pelaajat tässä salajuonessa. (…) Turkilla on uudistusmielisin ja vahvin hallitus koko Euroopassa ja karismaattisin ja voimakkain johtaja koko maailmassa. Jos jollain on ongelma tämän asian kanssa, olen pahoillani. Ainoastaan häviäjille pääministeri Erdoğanin johtajuus on ongelma.”

Tästä voi päätellä taas seuraavaa:

– Turkin hallituksen väkivallan määritelmä on puutteellinen
– Protestoijia pidetään salajuonen edustajina; tätä johtopäätöstä vahvistaa Turkin sisäministeri Muammer Gülerin lausunto, jonka mukaan “kaikki, jotka jäävät protestoimaan tullaan pitämään terroristijärjestöjen edustajina tai kannattajina”
– Valta on turmellut sekä Turkin pääministerin että hänen lähipiirinsä

Lausunnon keskeinen osio koskee Turkkia EU-jäsenehdokkaana: “Turkki ei ole banaanivaltio. Se on demokraattinen ja maallinen valtio, joka noudattaa oikeusvaltioperiaatetta. Turkki tietää hyvin, miten sen tulisi hallita itseään sen valtioperinteiden mukaisesti. Toivon, että ne, jotka ovat joutuneet sivuraiteille tässä ohimenevässä tilanteessa ovat laskeneet sen hinnan, joka sekä Turkin hallituksen että Turkin tasavallan haukkuminen tuo tullessaan. (…) On pötyä, että jotkut europarlamentaarikot ja virkamiehet uskovat, että Turkin jäsenneuvottelujen jäädyttäminen olisi uhka Turkille. Sen jäädyttäminen ei ole itse asiassa uhka Turkille vaan EU:lle. (…) Tässä yhteydessä varoitamme ottamasta sellaista kantaa, joka vaarantaa niitä positiivisia kehityksiä, joita on viime aikoina suunniteltu – ja joka voi johtaa Turkki-EU -suhteet peruuttamattomaan tilaan.”

Tästä voi lukea seuraavaa:

-Lausunto viittaa Turkin tasavallan maallistuneisiin perinteisiin, ja siihen, että hallitus noudattaa niitä periaatteita. 1990-luvulla Erdoğan sanoi kuitenkin itse, että hänen ainoana tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen ja että ei voi olla sekä muslimi että maallistunut
– Kansainvälisen yhteisön tulisi yksinkertaisesti pitää protesteja ohimenevänä tilanteena
– Turkille ei ole paljoakaan väliä, olisiko se EU:n jäsen vai ei

Asenne tuli jo selväksi muutama viikko sitten, kun laajentumiskomissaari Stefan Füle esiintyi kokouksessa pääministeri Erdoğanin vierellä, ja tämä otti näyttäin elkein käännöskuulokkeet korvilta. Parlamentin nolaamisjuhlat jatkuivat myös AKP:n puoluekokouksessa, jossa Erdoğan totesi, että “eilen jotkut puhuivat Euroopan parlamentissa. Antakaa minun vastata tässä: en tunnusta mitään päätöstä, jonka Euroopan parlamentti tekee meistä.”

Vallankäytön psykologiaa tutkinut Dublinin yliopiston professori Ian Robertson kirjoitti pari viikkoa sitten mielenkiintoisen blogin vallan turmelevasta vaikutuksesta. Hänen mukaansa Turkin pääministeriä saattaa mahdollisesti vaivata ns. “kymmenen vuoden sairaus”: niinkin pitkällä rajoittamattoman vallan periodilla on Robertsonin mukaan neurologisia vaikutuksia aivoihin. Tämä ei ole uusi sairaus Turkissa. Tasavallan ongelmana on ollut sen alkumetreistä lähtien karismaattisten johtajien ihannointi. Eri hallitusten ongelmana on ollut myös, että kansan ilmoittaessa sen olevan valmis muutokseen siihen ei vastattu toivotulla tavalla, vaan usein autoritaarisesti, jopa väkivalloin.

EU on kuitenkin näytellyt omaa osaansa Turkki-hirviön synnyttämisessä. Olemme lupailleet paljon, antaneet vähän. Macho-maa kokee olevansa nolattu, ja se todella onkin usein tapahtunut europarlamentissa, eikä EU:n kritiikki tositilanteessa enää pure. Emme ole kehuneet maata silloin, kun se olisi ansainnut kehut.

Mitä pitäisi sitten tehdä EU:n ja Turkin suhteille? Rakentavaa yhteistyötä tulisi jatkaa, mutta on kysyttävä, onko nykyisen hallituksen sokea tukeminen viisasta. Joidenkin arvioiden mukaan se olisi nimenomaan hyötynyt EU-prosessista, sillä esimerkiksi EU:n vaatima armeijan “siviilihallintoon” vieminen on auttanut AKP:ta nostamaan puoluetoverit korkeisiin virkoihin. Rauhanprosessi kurdien kanssa tuo lisää ääniä idästä.

Siksi myös oppositio ja kansalaisjärjestöt tarvitsevat EU:n tuen. Turkki tarvitsee terveen puoluekentän, jossa koko poliittinen kirjo saa todellisen mahdollisuuden osallistua politiikkaan. Nyt maassa on voimassa enemmistödemokratia; asenne, jossa lähes 50% äänistä saanut AKP voi tehdä mitä vain. Valitettavasti Turkin hallitus ei näe tilannetta enemmistödemokratian ongelmana, vaan uskonnollisena hyökkäyksenä.

Aikaisemmin vallassa olleet kemalistit eivät antaneet esimerkiksi hunnutettujen naisten käydä yliopistoa, ja järjestelmä ei suojellut uskonnollisia vähemmistöjä. AK-puolueen retoriikka varoitteleekin paluusta järjestelmään, jossa hartaita sorretaan ja vääräoppiset saavat rellestää. Vaikka pääministerin vaalisloganeissa oli nimenomaan aikaisemmin tärkeää, että kaikki voivat elää Turkissa vapaasti, hän on unohtanut tämäv. Nyt lainsäädäntöehdotuksiin on hiipinyt islamistisia piirteitä, jotka taas estäisivät maallistuneen väestönosan haluaman elämäntyylin. Mielestäni Turkin olisi nyt aika löytää hegeliläinen teesin (kemalismin) ja antiteesin (islamismin) synteesi, joka edustaisi modernia, pluralistista demokratiaa ja ennen kaikkea uskonnonvapautta. Uskonnollisia arvoja saa olla politiikassa, mutta lainsäädännön ja perustuslain tulisi olla uskonnollisesti neutraaleja.

Share Button

11 kommenttia artikkeliin “Turkki, yhä ankarampi

  1. Paluuviite: oliver
  2. Paluuviite: Oliver
  3. Paluuviite: ben
  4. Paluuviite: Shaun
  5. Paluuviite: neil
  6. Paluuviite: Nathan
  7. Paluuviite: William
  8. Paluuviite: Jon
  9. Paluuviite: tom

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *