Suunnitellessamme energialinjauksia vuodelle 2050 tärkeintä on selkeä visio mihin pyrimme; sen sijaan keinot ja välitavoitteet tulee jättää avoimiksi ja ohjaaviksi. Parlamentin mietintö energiatiekartasta on siksi hyvä ja tasapainoinen: olisi lyhytnäköistä lukita tavoitteet ja keinot muuttuvassa maailmassa. Toimimme globaalissa maailmassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, siksi globaalit ongelmatkaan eivät ratkea paikallisesti ja yksin. Olisi myös virhe tehdä sitovia tavoitteita uusiutuville energiamuodoille ja päästövähennyksille jo nyt, edes välitavoitteena vuodelle 2030, sillä maailman energiamarkkinat ovat isoissa mullistuksissa ja ilmastonmuutosta koskevan tutkimustiedon lisääntyminen saattaa pakottaa muutoksiin. Liuskekaasu on jo mullistanut Amerikan energiamarkkinat ja samalla globaalit markkinat täysin: muutos on mahdollista myös Euroopassa, mikäli liuskekaasuvarannot saadaan ympäristön kannalta kestävään käyttöön. Vastaavasti ilmastotieteen kehittyessä painopiste on siirtymässä hiilidioksidin kontrolloinnista nopeampiin ja tehokkaampiin ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin, kuten vaikkapa mustan hiilen eliminoimiseen.
Julkisuuteen vuotanut IPCC:n seuraava arviointiraportti antaa viitteitä siitä, että CO2:n rooli heikkenee; poliitikkojen tulisi havahtua tähän. EU:ssa on viime aikoina ollut epäterve trendi tehdä lyhytnäköisiä populistisia energiaratkaisuja, esimerkkinä Saksa ydinvoiman lopettamis- ja uusiutuvien energioiden tukisuunnitelmiensa kanssa. Näiden päätösten hintalappu on osoittautumassa mahdottomaksi kestää – seurauksena hiilivoiman voittokulku. Uusiutuvan energian runsas tukipolitiikka syöttötariffeineen on vahingollista uusiutuvan energian itsensä kannalta: nämä energiamuodot eivät ikinä kypsy tehokkaiksi kun niiden ei tarvitse hakea kannattavuuttaan markkinoilta vaan ne jäävät ikään kuin syöttötariffien suomaan rintaruokintaan.
