Lupasin jatkaa keskustelua turpeesta.
Sanottakoon aluksi, etten palvo mitään energiamuotoa. Ydinvoimaa vastustin vaistonvaraisesti vuosikausia. Enpä muuten mitään muutakaan energiamuotoa fanittanut, koska taisin olla juuri niitä cityvihreitä, jotka uskoivat sähkön tulevan seinästä. Jos sitä nyt ylipäänsä tarvitsi.
Myöhemmin kun lainsäädäntötyössä näin oikeita faktoja faktojen perään, piti muuttaa asennetta. Ei riitä, että vastustaa kaikkea yhtä aikaa, jos ei tarjoa mitään vaihtoehtoa. Energiaa tarvitaan maailmassa niin paljon, että kaikki järkevät energiamuodot on otettava huomioon. Energiapolitiikassa on jatkuvasti valittava pienimpiä pahoja ja torjuttava niitä suurimpia ja tyhmimpiä.
Niihin suurimpiin ja tyhmimpiin ei Suomen tapauksessa kuulu turve. En pidä sitä täydellisenä, niin kuin en mitään tässä maailmassa, mutta turve on ehdottomasti energiapolitiikan pienempi paha, jonka on syytä olla osa energiapalettiamme.
Turve luetaan YK-tasolla päästöjä tuottavaksi polttoaineeksi, ja tuo määritelmä tulee varsin kalliiksi Suomelle, jossa tätä biohajoavaa massaa uusiutuu vuosittain noin 40 TWh:n edestä. Vaikka turve sai IPCC:n luokituksessa vuonna 2006 oman luokkansa fossiilisten ja biomassan väliin, sen päästökertoimena käytetään edelleen korkeaa lukua, joka on fossiilisten polttoaineiden tasoa.
Turve tarvitsisi päästökerroinkorjauksen, joka ottaisi huomioon sen erikoislaadun: se ei ole fossiilinen eikä uusiutuva vaan hitaasti uusiutuva biomassa.
Harva suomalainen tietää, että Euroopan parlamentti on kerran hyväksynyt turpeen uusiutuvien listalle ja komissio oli valmis sen määritelmän hyväksymään. Valitettavasti Suomi pilasi mahdollisuutensa itse.
Euroopan parlamentti hyväksyi marraskuussa 2000 määritelmän turpeen uusiutuvuudesta sen vuotuisen kasvun osalta. Idea oli juuri siinä, että se määrällinen osa joka vuodessa kasvaa soille, saisi uusiutuvan kohtelun. Se olisi kestävää kehitystä: korjataan vuotuiset korot mutta ei kajota pääomaan.
Strasbourgista äänestyksen jälkeen kotiin tullessamme kysyin Hautalan Heidiltä lentokentällä, mitä hän oli ajatellut turpeen uusiutuvuutta koskevasta muutosesityksestä. En tullut maininneeksi, että se oli minun omani; tekijän nimihän ei näy enää täysistuntoon tulleissa muutosesityksissä, mikäli ne on hyväksytty valiokunnassa. Heidi tiesi kertoa ”varmalta taholta” tulleen tiedon, että kyseessä oli VAPOn masinoima muutosesitys, hän tiesi jopa firman työntekijän, jonka kynästä se oli lähtöisin. Minun oli pakko tunnustaa, että se oli omasta päästäni, en ollut tavannut ketään VAPOlta enkä totta puhuen ollut edes varma, mikä VAPOn toimiala oli. Se selvisi vasta, kun sain kauniin kiitoskirjeen tuolta konsernilta, joka näkyi korjaavan turvetta. Se olikin ensimmäinen yhteydenotto heiltä. Aina me emme siis ole pelkkiä lobbareiden printtereitä, me mietimme itsekin.
Tuolloin turve oli aidosti myötätuulessa. Komissio muutti täysin kantansa kun tammikuussa 2001 esittelin ideaa uusiutuvuudesta “vuotuisen kasvun osalta”. Johtava virkamies sanoi, että muotoilu ratkaisisi ne ongelmat, joita komissiolla on ollut turpeen suhteen. Komissiossa päätettiin, ettei parlamentin kantaa vastusteta, mikäli neuvosto sen hyväksyy. Samalla hän sanoi, että olisi “rikollista Suomelta olla puolustamatta” tätä muotoilua, viitaten siihen lainsäädäntöön joka uusiutuvan energian tavoitetta koskien EU:sta oli tulossa.
Seuraavana päivänä ajatus kaatui neuvostossa Suomen vastustukseen. En tiedä kuka viime kädessä on asiasta vastuussa. Lipposen hallituksessa oli vihreä ympäristöministeri, joka vastusti turvetta. Suuri valiokunta oli äänestänyt, ja äänestys oli mennyt tasan. Me monet suomalaismepit melkein itkimme menetettyä mahdollisuutta. Turpeen määrittely liittyi silloiseen RESE-direktiiviin, joka koski uusiutuvien energialähteiden osuutta sähköntuotannossa.
Turve on meidän öljymme ja kaasumme. On vastuutonta, että Suomessakin turvetta korvataan muualta tuodulla kivihiilellä. Turve on arvokas paikallinen energiavara, ja se tukee erinomaisesti puunpolttoa ehkäistessään kattilakorroosiota ja parantaessaan palamistulosta.
Turpeen energiahyötykäyttö voidaan toteuttaa ympäristöarvoja loukkaamatta. Oikein kohdennettu turpeenkorjuu vähentää myös päästöjä, ja siksi turpeenkorjuu tulisikin kohdentaa soihin, joihin on jo kajottu. Arvokasta suoluontoa on suojeltava, sillä koskemattomat suot ovat aarre, joka on säilytettävä tuleville polville. Turpeen korjuu Suomessa onkin ollut noin puolet vuotuisen kasvun määrästä, ja turvetuotannon piirissä on vain noin 0.5 % maamme soista. Turpeenkorjuun vesistöille aiheuttamat vahingot ovat estettävissä, ja ne tuleekin estää pintavalutuskenttien sekä kemiallisen ja mekaanisen puhdistuksen avulla.
Mittani alkaa täyttyä meidän energiatekopyhyytemme kanssa. Miksi paikallisesti arvokasta energiavaraamme ja energiaosaamistamme ajetaan alas, vaikka sille on olemassa vastuullinen ja päästöjä vähentävä käyttömuoto? Mitä hyvää on siinä, että turve korvataan hiilellä? Kuinka kauan suomalaiset hyväksyvät meidän omaehtoisen kurjistamisemme – tänä aikana jolloin jokaisen joka katsoo vaihtotasettamme pitäisi kauhistua?
