”Vaikuttamistyötä ei vain tehdä sillä, että toimijat tehtailevat muutosehdotuksia, joilla miedonnetaan ilmastonmuutosta koskevia sanamuotoja ja vastustetaan lähes kaikkea, mitä ilmaston suojelemiseksi oikeasti tehdään, eli Kiotoa, päästökauppaa ja uusiutuvan energian tavoitteita.”
Kollegani Sirpa Pietikäinen ja Satu Hassi päättivät tämänpäiväisen mielipidekirjoituksensa yllä olevaan lauseeseen. Vihjaus on ulkonaisesti hienovarainen mutta suomeksi se tarkoittaa, että Korhola tehtailee vahingollisia muutosesityksiä. Ja että on olemassa ”oikeita” asioita, joita tehdään ilmaston suojelemiseksi: näitä ovat Kioto, päästökauppa ja uusiutuvan energian tavoitteet. Samalla paheksutaan, että Korhola vastustaa juuri näitä oikeita asioita.
En voi kuin kiittää kunniasta ja tunnustuksesta. Siinä on sanottu kaikki, ja todettu vieläpä tehokkuuteni.
Mutta, kuten usein, totuus on tässäkin tapauksessa satua ihmeellisempää. Nyt kerron kuinka ihmeellistä.
Miedonsin todella ilmastonmuutosta koskevaa sanamuotoa, kun parlamentti halusi ”tuomita yritykset saada ilmastonmuutoksen syitä ja vaikutuksia koskevien tutkimusten tulokset näyttämään epäilyttäviltä, epävarmoilta tai kyseenalaisilta.” Halusin lieventää tätä huolestuttavan holhoavaa lausetta, itse asiassa deletoida sen kokonaan, koska poliitikkojen sekaantuminen tiedemiesten tutkimustuloksiin ja niiden tulkintoihin on riskialtista – perustelen aihetta enemmän täysistuntopuheessani.
Ja kyllä: minä vastustan Kiotoa tehottomana ja byrokraattisena. Olisi jo aika todeta, ettei Kioton keisarilla ole vaatteita, ja etsiä tehokkaampia keinoja ja sopimuksia. Siitä julkaisi viime syksynä Nature-lehti kiinnostavan artikkelin, josta kerroin blogissani Nature antoi Kiotolle kovanpuoleisen tällin. Kiinan päästöt, joihin Kioton keinot eivät pure, kasvavat sellaista vauhtia, että vuonna 2030 ne ovat yhtä suuret kuin koko maailman päästöt nyt. Mitä hyötyä silloin on, jos neljännes maailmasta on kärvistellyt Kioton tahtiin? Paitsi tehoton, Kioto on vaarallinen, koska se on hyydyttänyt keskustelun uusista lähestymistavoista ja tehokkaammista vaihtoehdoista. Tästä aiheesta olen kirjoittanut mm. blogissani Stern, Science ja Nature.
Ja kyllä: vastustan päästökauppaa sen nykymuodossa. Ja miksi kukaan ihastelisikaan ilmastotekona järjestelmää, joka rikastuttaa kohtuuttomasti sähköntuottajia tuomatta vastineeksi ilmastohyötyä? Komissiokin on vihdoin ymmärtänyt päästökaupan ongelmat. Olin ensimmäinen Euroopan parlamentissa, joka otti esiin hiilivuodon ja windfall profitin ongelmat jo 2002. Aikoinaan komissio torjui niiden olemassaolonkin – mutta kuka tahansa komission päästökauppaesityksen lukija voi nyt todeta, että komissio tunnustaa ne ongelmiksi itse. Olen kirjoittanut aiheesta jo vuosia sitten, tässä yksi esimerkki: Mikä päästökaupassa epäonnistui. Päästökauppaa periaatteessa en vastusta, siitä voi tehdä hyvänkin version.
Ja kyllä: vastustan myös komission uutta päästökauppadirektiiviesitystä siinä muodossa kuin se on tullut ulos. Sitä on välttämätöntä korjata muutosesityksillä. Etenkään en altistaisi kaikkea huutokaupalle, sillä ei ole mitään takeita siitä, että sillä saataisiin tehokkaimmat päästövähennykset – valtavat kustannukset se lähinnä takaa. Itse päästöjen leikkauksia en vastusta, sanottakoon tämä rouville selkeästi. Vain metodia pidän ongelmallisena. Totean senkin, etten ole kritiikkeineni mikään orpo piru tai outo lintu: tärkeimmät jäsenet ryhmässämme ovat jo allekirjoittaneet tehtailemani muutosesitykset, mukaan lukien parlamentin ilmastonmuutosraportööri ja entinen ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Florenz. Komission ehdotuksen ongelmista olen kertonut kolumnissani Manipulaatiota, spekulaatiota ja huutokauppaa.
Ja siunatuksi lopuksi: kyllä, vastustan uusiutuvan energian tavoitetta tällä aikataululla (20-20), ja sietäisi muidenkin miettiä asiaa, etenkin kun viikko sitten Nature Geoscience varoitti sen uhkaavan hiilinieluja. Juuri tästä olen vuorenvarma, että ennemmin tai myöhemmin myös ympäristöjärjestöt joutuvat itse toteamaan kampanjoimansa direktiivin vaarat – mutta toivottavasti eivät myöhemmin, sillä ilmastonmuutoksen tehokkaalla vastustamisella on kiire, eikä meillä ole varaa tuhota metsiämme. (Ja kun ne sitten joskus huomaavat uusiutuvien direktiivin uhkan metsille, veikkaan että ne kääntävät nopeasti takkinsa ja antavat ymmärtää, että ovat aina olleet kriittisiä biomassan käytölle.) Lisää aiheesta olen kirjoittanut blogissani Mikä uusiutuvien direktiivissä on vikana ja miksei tuuli kelpaa minulle?
Hyvät rouvat, te ilmeisesti siis tiedätte mitä ilmaston suojelemiseksi ”oikeasti” pitää tehdä. Kertokaa, miksei se sitten suju tehokkaammin. EU vain kasvatti päästöjään, samoin maailma, jonka vauhti huimaa jo päätä.
Ps. Jos rouvittelin liikaa, se saattoi johtua siitä, että mieheni jäi tämänpäiväisessä artikkelissa kokonaan vaille nimeä ja titteliä. Atte Korhola paitsi ansaitsisi tulla kutsutuksi nimeltä, myös kestäisi sen.
Vastineemme tämän päivän artikkeliin
3 kommenttia artikkeliin “Hienovaraisuuksien suomennoksia”