Vinksallaan tuuleen
Olen joskus ääneen ihmetellyt, miten uskollisen punavihreä maan johtavan sanomalehden Helsingin Sanomien toimitus on. Energiakeskustelua seuratessa ei voi kuin jatkaa ällistelyä: kuinka kauan laatulehdellä on varaa promottaa yhtä puoluetta kallistelun nakertamatta tilauskantaa ja journalistista uskottavuutta? Toimittajat politikoivat vihreiden laariin niin, että lukijaa hävettää.
Keskustelu tuuli- ja vesivoimasta on hyvä esimerkki. Hallituksen päätös lisätä tuulivoiman ja vesivoiman osuutta uusiutuvan energian tavoitteisiin pääsemiseksi on herättänyt vesivoiman osalta ahdistusta, tuulivoiman osalta hurmosta. On vaikea välttää ajatusta että tuulivoima on joillekin maailmankatsomuksellisessa erityisasemassa, koska sen vuoksi ollaan huolissaan jopa likaisimman ja tehottomimman energiamuodon jatkuvuuden puolesta tarkoitusko pyhittää keinot?
Keskustelun taustalla on säätövoiman tarve. Päästötön tuulivoima on hyvä mutta oikukas käyttövoima, jonka sähköntuotanto on satunnaista ja vaikeasti ennustettavaa. Se vaatii rinnalleen aina korjauselementin eli säätövoimaa ja varatehoa. Ellei säätövoimaa suostuta kehittämään vesivoimasta, jäljellä on likaisempi vaihtoehto: lauhdevoima, ja siinä kaasu tai hiili. Fossiilinen varavoima valitettavasti kuitenkin heikentää tuulivoiman ilmastohyötyä.
Viime viikolla toimittaja Minna Passi taisi tehdä ennätyksen. Kuvattuaan ensin, miten vähän tuulivoima tarvitsee varavoimaa, hän toivoi, ettei perinteistä varavoimakapasiteettia, kuten lauhdevoimaa, poistuisi liiaksi markkinoilta. Lauhdevoimakaasuturbiineihin satsausta hän nimitti jopa arvovalinnaksi asenteellisuutta paljastavampaa kommenttia lienee vaikea löytää. Energiateollisuus sai toimittajalta moitteet siitä, että se satsaisi mieluummin vesivoimaan, koska se on bisneksenä parempaa. Raha ratkaisee, syytti toimittaja energiayhtiöitä, jotka satsaisivat mieluummin vesivoimaan kuin lauhdevoimaan.
On selvää, että näin on: EU:n päästökauppa suosii päästöttömiä energiantuotantomuotoja, kuten kuuluukin. Ei silloin pidä moittia, jos raha ratkaisee. Näyttääkin siltä, että jopa isopäästöinen lauhdevoima saa tuulivoiman kannattajilta synninpäästön – tuulivoiman pyhittäessä sen? Kyse ei ole vain suomalaisesta ilmiöstä, sillä muutamissa tuulivoimamaissa, kuten Saksassa, kukoistaa hiilivoiman renessanssi. Sääli sinänsä, mutta hyvin paljastavaa tuulivoiman todellisen potentiaalin kannalta. Tuulivoiman huipunkäyttöaika on vaatimaton. Voimaloiden yhteenlasketun tehon vertaaminen muihin energiavaihtoehtoihin ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta: varavoimaa tarvitaan, ja siksi energiahuollon perustaminen tuulivoimaan merkitsee aika usein fossiilisen energiankäytön kasvattamista.
Tuulivoimainnossa sivuutetaan usein sen heikkoudet. Kansalaiskeskustelu tulisi käydä siitä, ollaanko arvokasta rannikkomaisemaa ja luonnonrauhaa valmiita uhraamaan. Kun otetaan huomioon, kuinka valtaisa määrä tuulivoimapuistoja tarvitaan, jos tuulivoimaa aiotaan käyttää uusiutuvia energianlähteitä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, maisema- ja meluhaittoja ei siedä vähätellä.
