Kokoomuksen hallituskumppani Keskusta on menneellä viikolla puhunut kahden ministerinsä suulla syöttötariffien puolesta uusiutuvan energian käytön edistämiseksi. Hallitusneuvotteluissa syöttötariffit olivat yksi kuumia kiistakysymyksiä: Kokoomus vastusti niitä tehottomana tapana edistää uusiutuvaa energiaa. Pekkarinen puolestaan ajoi niitä voimakkaasti, saamatta kuitenkaan riittävää tukea puolueeltaan. Lopputulokseksi jäi, että hallitusohjelmaan kirjattiin kuta kuinkin nitistetty kanta syöttötariffeihin, poikkeuksena hyvin pienet biovoimalaitoshankkeet. Ohjelmaan jäi kuitenkin porsaanreikä, jota Pekkarinen ja aihealuetta opetteleva Lehtomäki nyt hyödyntävät: kun tieto Suomelle tulevasta EU-taakanjaosta varmistuu, uusiutuvien tukitoimiin voidaan palata. EU-maat tekivät maaliskuussa sitovan päätöksen nostaa uusiutuvan energian osuus vuoteen 2020 mennessä viidennekseen, ja vaikka Suomi on jo nyt noin 25 prosentin osuudessa, sen odotetaan saavan tuntuvan lisävelvoitteen.
Tästäkin näkymästä huolimatta Kokoomus pitää syöttötariffeja yhä edelleen lyhytnäköisenä keinona.
Syöttötariffi tarkoittaa kiinteää lisähintaa, jonka kantaverkonhaltija maksaa järjestelmän piiriin kuuluvasta sähköstä tuottajalle tämän markkinoilta saaman myyntihinnan päälle. Järjestelmä on käytössä mm. Itävallassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa. Syöttötariffin piirissä oleva tuotanto on suljettu markkinoiden ja kilpailun ulkopuolelle. Se edistää sähköntuotantoa, vaikka bioenergian käytön päätuote onkin lämpö.
Pekkarinen perusteli syöttötariffien mielekkyyttä juuri sillä, että se ei lisäisi valtion kustannuksia. Kuluttajien kustannuksia se sitä vastoin lisäisi. Sekä teollisuus että kotitaloudet maksavat kaikki syöttötariffijärjestelmän kustannukset siirtomaksuissa.
Syöttötariffit sopivat oikeastaan vain sinne, missä uusiutuvan energian lähtötaso on hyvin alhainen. Kun tuotantoa on paljon, järjestelmä on hyvin kallis ja hallinnollisesti raskas. Saksassa on käytössä noin 500 eri syöttötariffia ja sähkön hintaa se on selvästi nostanut.
Tuottajille luvattu takuuhinta johtaa tehottomuuteen. Hyvänä huonona esimerkkinä toimii Saksa, missä tuulivoimaa rakennetaan huolettomasti sinnekin, missä ei tuule. Saksan tuulivoiman huipunkäyttöaika vuosina 2001-2004 oli 1500 tuntia, kun taas Iso-Britanniassa se oli 2400 tuntia. Periaatteessa syöttötariffien avulla mistä tahansa energiasta saadaan tuottajalleen kannattavaa, vaikka kissannahan hankaussähköstä mutta eri asia on, onko hanke järkevä ja kestävällä pohjalla.
Kokoomus lähtee siitä, että Suomi saavuttaa EU:n asettamat velvoitteet parhaiten ilman syöttötariffia. Kokemus osoittaa tämän. Me emme ole sattumalta Euroopan kärkeä bioenergian hyödyntäjinä. Kunnia kuuluu ennen muuta metsäteollisuudelle, joka hyödyntää tehokkaasti ennen kaikkea metsäteollisuuden prosesseissa syntyviä bioliemiä ja sivutuotteita sekä hakkuutähteitä. Tilannetta on turvannut se, ettemme ole sotkeneet markkinoita keinotekoisilla järjestelmillä. Jos syöttötariffeilla häiritään markkinoita, vahinkoa koituu ensimmäiseksi juuri metsäteollisuudelle, kun raaka-ainepuuta ohjautuu jalostuksen sijasta energiakäyttöön. Miksi siis turvautuisimme uusiutuvien edistämiseksi keinoon, joka ajaa vahvimman uusiutuvan energian tukijalkamme pois?
Miten tämä tapahtuisi? Syöttötariffi kyllä lisäisi biosähköä kaupungeissa ja kunnissa, mutta samalla se nostaisi sellupuun hintaa, koska samasta raaka-aineesta kilpailisivat biovoimalaitokset. Niiden puustamaksukyky olisi luonnollisesti sellutehtaita parempi, kun apuna olisivat syöttötariffit yhdessä päästökaupasta saatavan päästöoikeushyödyn kanssa. Turvatakseen puun saatavuuden metsäteollisuuden olisi maksettava sellupuusta lisää. Tätä hinnannousua ei voi kuitenkaan siirtää lopputuotteeseen.
Suomen bioenergiasta metsäteollisuus tuottaa 80 prosenttia. Sen ansiosta metsähakkeen käyttö on kehittynyt jopa yli tavoitteiden. Korjuuteknologian kehityksestä ovat hyötyneet yli neljäsataa kaupunkien ja kuntien metsähaketta käyttävää laitosta. Metsäteollisuus on todennut syöttötariffien aiheuttaneen jo vakavia ongelmia keskieurooppalaiselle puunjalostukselle.
Riittävä puun tarjonta on metsäalan merkittävin haaste tällä hetkellä, ja sitä lisää Venäjän puuntuonnin alenema. Tähän tilanteeseen ei tulisi lisätä syöttötariffin aiheuttamaa markkinahäiriötä. Nykyiset edistämistoimet, harkinnanvarainen investointituki ja sähköveron palautus olisi sitä vastoin viisaampi strategia. Ne kannustavat investointeihin ja bioenergian käytön lisäämiseen.
Vastikään Paavo Lipponen jyrähti Suomen Kuvalehden artikkelissaan energiahypen haittaavan ilmastopolitiikkaa. Hän kuvasi EU:n ilmastopolitiikan ongelmaksi sen byrokraattisuuden ja raskasrakenteisuuden, joka on ylhäältäpäin saneltua suunnitelmataloutta. Lipponen toivoi EU:n tulevan järkiinsä, mutta nyt näyttää siltä että käy päinvastoin: EU:n hölmöilyt rantautuvat meille.
