Tulipas soppa tapauksesta, jota olen selostanut blogissani Poliittinen huora. Kun matkustin torstaina Strasbourgista Helsinkiin (tällä kertaa matka kesti raivostuttavat 11 tuntia), YLEn tv-uutiset soitti minulle ja pyysi kommenttia Vihreän Langan uutisesta. Sen mukaan minä olisin myöntänyt saaneeni ydinvoimateollisuudelta vaalirahaa. Onneksi YLE tarkisti asian, ja sain todeta uutisen vahvasti väritetyksi. Lisäksi ällistelin, mikä on asian periaatteellinen ongelma.
Helsingin Sanomat ei välittänyt tarkistaa uutista vaan julkaisi Vihreän Langan väitteen perjantaina. Olen kuitenkin tyytyväinen, että vastineeni, sanoisinko lähes oikaisuni, sai palstatilaa lauantain Hesarissa.
(Kuten olen todennut, pysyn väitteessäni, etten ole saanut ydinvoimateollisuudelta vaalirahaa. Pohjolan Voima kylläkin osallistui vaaliseminaariini, mutta tarkkaan ottaen se ei ole ydinvoimayhtiö. Teollisuuden Voima on sen tytäryhtiö (n.57 % omistus), mutta PVO itse on energian multiosaaja. Se on Euroopan suurimpia biovoimalaitos-rakentajia, se uusii vesivoimaansa, se on Suomen suurin tuulivoiman rakentaja, se rakentaa kaukolämpövoimalaitoksia ja teollisuuden vastapainelaitoksia jne. Ennen kaikkea se on osakasomistajuusperiaatteella toimiva yhtiö, joka ei rikastu windfall-profitilla ja pörssisähköllä. Paavo Lipposen sietää olla ylpeä asemastaan sen neuvonantajana.)
Mutta jos nyt kuitenkin jonkun mielestä ydinvoimateollisuus täten minua tuki, missä olisi uutinen? Jos voitaisiin osoittaa, että olen ollut ajattelussani inkonsistentti, ja että kantani olisi muuttunut vaalituen myötä, kyseessä olisi uutinen: olisin kelvoton poliitikko. Mutta jos kantani muuttui vuosituhannen vaihteessa ilman minkään ydinvoimatahon lobbausta tai rahaa, missä asian raskauttavuus? Olen ilmasto- ja kansanterveyssyistä vakaumukseeni tullut nainen – enkä ainoa. Äskettäin tapasin suuren ympäristöjärjestön Euroopan-johtajan, joka tunnusti saman: ei oikein kehtaa vastustaa ydinvoimaa, kun kasvava hiilivoimahan se meidät tukehduttaa.
Ohessa vastineeni, jonka tein Vihreälle Langalle, lehdelle johon olen kolumnoinut peräti viiden vuoden ajan.
Huonoa journalismia
Vihreä Lanka (39/07) ällistytti uutisoinnillaan, jonka mukaan olisin myöntänyt ydinvoimateollisuuden vaalirahoituksen kampanjassani. Vielä enemmän ällistytti summien mainitseminen, joka loi vahvan mielikuvan 25 000 eurolla ostetusta ydinvoiman puolestapuhujasta, maksetusta naisesta.
Tällaisia juttuja syntyy vain huonolla journalismilla, jossa toimittajalla on valmiiksi päätetty missio, ja jossa haastateltavalle esitetään kysymys, jota ei enää uutisessa toisteta.
Vihreän Langan toimittaja soitti minulle 25.9. ja viittasi väitteeseen, jonka mukaan olisin saanut vaalirahoitusta ydinvoimasta hyötyvältä taholta – pitääkö tämä paikkansa? Yllättäen esitettyyn kysymykseen olisi kiusallista antaa virheellistä vastausta. Tietäen, että vaaliseminaareihini osallistui useiden eri teollisuudenalojen yrityksiä, sanoin, etten pysty sulkemaan tätä mahdollisuutta pois. Esimerkkinä ydinvoimasta hyötyvistä tahoista ajattelin mm. metsäteollisuuden yrityksiä, joilla voi olla omistajaosakkuutta tai ns. ketjutettua osakkuutta ydinvoimasähköön.
Tarkistin haastattelun jälkeen tilanteen, ja voin todeta että itse ydinvoimateollisuus ei ole vaalikampanjaani tukenut – ellei sellaiseksi lasketa Pohjolan Voiman vaaliseminaariini ostamaa yhtä 350 euron (!) arvoista lippua. Sanottakoon silti, että Pohjolan Voima tekee myös tuuli- ja biovoimaa.
Ydinvoimanäkemykseni vaihdoin vastustajasta kannattajaksi vuosituhannen vaihteessa ympäristösyistä, ja niistä syistä kannatan ydinvoimaa yhä – kuten IPCC, monet ilmastotutkijat ja kasvava joukko vihreitä maailmalla.
Eniten kuitenkin ihmettelen maailmankuvaa, joka jutun taustalla on: ajatus poliitikosta eräänlaisena huorana, joka voidaan rahalla ostaa asian kuin asian kannattajaksi. Kenen arvoista se oikeastaan kertoo? Ei ole hintaa, jolla myisin oikeuteni ajatella vapaasti. Onko vihreillä vastaava vapaus vai merkitseekö vihreys iankaikkista vihkiytymistä ydinvoiman vastustamiseen, maksoi se planeetalle mitä tahansa?
Eija-Riitta Korhola, europarlamentaarikko, Kokoomus
