Suomen tiedetään hakevan muutosta turpeen kohteluun YK:n ilmastopaneelissa, sillä päästökauppa on entisestään heikentänyt kotimaisen turpeen asemaa. Tämä biomassa lasketaan YK-tasolla fossiiliseksi polttoaineeksi, ja määritelmä tulee kalliiksi Suomelle, jossa turvetta uusiutuu vuosittain noin 40 TWh edestä. Moni kaipaisi turvesuolle puun kaltaista määrittelyä.
Eikä ihme. Jos puuta ja turvetta poltetaan rinnakkaisissa polttokattiloissa ja niiden päästöt mitataan putken päästä, puun CO2-luku on 109,6 g/Mj, turpeen luku on 106 g/Mj. Molemmissa tapauksissa hiilidioksidi on hiilidioksidia, eivätkä yhteyttävät kasvit "haista" niitä erilleen. Ero onkin siinä, miten asiat on jo sovittu. Kioton sopimus antaa anteeksi hiilidioksidipäästöt, jos ne tulevat jonkin elollisen, orgaanisen aineen polttamisesta. Logiikka on, että kun aine kuitenkin aikanaan lahoaa, se päästää hiilidioksidia, joten on samantekevää, jos tämä tehdään polttamalla.
Jos siis lähdetään siitä, että runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttava puu ei niitä laskennallisesti päästäkään, kun sen elinkaari otetaan huomioon, on vähintäänkin kohtuullista pohtia, voitaisiinko turvesuo kokonaisuutena ottaa vastaavaan elinkaaritarkasteluun. Hapettomassa tilassa oleva turve ei tosin lahoa, mutta tietynlaisilla soilla turpeenkorjuu vähentäisi suon metaanipäästöjä merkittävästi ja sovittaisi polttopäästöt.
Kerran olimmekin EU:ssa jo onnistua turpeen pelastuksessa, mutta valitettavasti Suomi pilasi mahdollisuutensa itse. Euroopan parlamentti hyväksyi marraskuussa 2000 määritelmän turpeen uusiutuvuudesta sen vuotuisen kasvun osalta.
Tuolloin turve oli aidosti myötätuulessa, ja se tuuli haaskattiin pahasti. Komission virkamies, joka vuosia oli istunut turpeen päällä ja vastustanut sen luokittelemista uusiutuvaksi, muutti täysin kantansa kun esittelin hänelle uusinta tutkimusta ja ideaa "uusiutuva vuotuisen kasvun osalta" ja sanoi, että tämä muotoilu ratkaisisi ne ongelmat, joita komissiolla on ollut turpeen suhteen. Hän soitti toimistostani saman tien sille virkamiehelle. joka tuolloin käsitteli asiaa ja käski tutustumaan papereihini, sekä sanoi että komission ei pidä vastustaa parlamentin hyväksymää kantaa mikäli neuvosto sen hyväksyy. Samalla hän sanoi, että olisi "rikollista Suomelta olla puolustamatta" tätä muotoilua.
Seuraavana päivänä ajatus kaatui neuvostossa Suomen vastustukseen. Hankkeeseen ei uskottu, riskiä ei rohjettu ottaa.
Parlamentin päätös herätti tavattomasti huomiota. Monet suomalaistahot olivat innoissaan; olihan turve valtava potentiaali kotimaisilla energiamarkkinoilla, ja sen käyttö tuki puuhakkeen käyttöä.
Osa ympäristöjärjestöistä ja vihreistä halusi pitää kiinni siitä, että turve on fossiilinen, uusiutumaton polttoaine. Uusin tutkimus oli kuitenkin tullut toisiin johtopäätöksiin: turve ei ole fossiilinen eikä uusiutuva, se on siltä väliltä, ja tarvitsisi kokonaan kolmannen kategorian hitaasti uusiutuvana biomassana.
Turpeen määrittely liittyi direktiiviin, joka koski uusiutuvien energialähteiden osuutta sähköntuotannossa. Kun Greenpeace lobbasi minua sanoen, että turve pitää poistaa listalta, sillä se ole uusiutuva, totesin että sittenhän heillä ei ole mitään huolta: määritelmän mukaan turve oli uusiutuva sikäli kuin se vuosittain uusiutuu. Jos se ei uusiudukaan, määritelmä vaikuttaa soihin yhtä vähän kuin samppanjavispilä ihmisoikeuksiin.
Ajatus uusiutuvuudesta turpeen vuotuisen kasvun osalta on kestävän kehityksen mukainen: korjataan korot mutta ei kajota pääomaan. Arvokasta suoluontoa on suojeltava, ja koskemattomat suot ovat aarre, joka on säilytettävä tuleville polville. Turpeen korjuu Suomessa onkin ollut noin puolet vuotuisen kasvun määrästä, ja turvetuotannon piirissä on vain noin 0.5 % maamme soista.
Strasbourgista äänestyksen jälkeen kotiin tullessamme kysyin Hautalan Heidiltä lentokentällä, mitä hän oli ajatellut turpeen uusiutuvuutta koskevasta muutosesityksestä. En tullut maininneeksi, että se oli minun omani; tekijän nimihän ei näy enää täysistuntoon tulleissa muutosesityksissä, mikäli ne on hyväksytty valiokunnassa. Heidi tiesi kertoa varmalta taholta tulleen tiedon, että kyseessä oli VAPOn masinoima muutosesitys, hän tiesi jopa firman työntekijän, jonka kynästä se oli lähtöisin. Minun oli pakko tunnustaa, että se oli omasta päästäni enkä edes ollut koskaan tavannut ketään VAPOsta. Totta puhuen minä humanistiparka en tuolloin ollut edes varma, mikä VAPOn toimiala olikaan. Se selvisi vasta, kun sain kauniin kiitoskirjeen tuolta konsernilta, joka näkyi korjaavan turvetta. Se olikin ensimmäinen yhteydenotto heiltä. Aina me emme siis ole pelkkiä lobbareiden etäispäätteitä, me mietimme itsekin.
Uskon, että viimeistä sanaa turpeesta ei ole sanottu. Komission turvesympatia on kasvanut sitä mukaa, kun energiapolitiikassa on alettu korostaa paikallista tuotantoa. Viime viikolla kollegani Reino Paasilinna järjesti europarlamentissa lounaan aiheesta. Paikalla oli merkittävä määrä parlamentaarikkoja, ja komissiota kovisteltiin ottamaan uusi tutkimus vakavasti. Perästä kuuluu, aivan varmasti.
