Ei suoranaisesti komea mutta miellyttää verkkokalvoa
Kun muutama vuosi sitten menin USA:han, tiukanoloinen tullivirkailija kyseli, millä asialla olen. Kerroin meneväni Washingtoniin ja senaattiin. – Ketä sitten tapaatte siellä? – Hillary Clintonin. – Stay away from the other Clinton, mies varoitti.
En nyt kuitenkaan ehdoin tahdoin välttelisi tuota miestä. Sikarien omintakeinen humidointi olisi aika unohtaa. Politiikassa ei lahjakkaita puhujia ja vangitsevia visionäärejä ole liikaa. Karismaa on kaunista katsella ja miettiä, mistä kaikesta se koostuu.
Bill Clintonin esitys Tampere-talolla oli rauhallinen ja viisas. Oli rohkaisevaa nähdä hurmaustaitoinen poliitikko, joka silti onnistuu välttämään pöyhkeyden ja turhamaisuuden.
Kuulin Clintonia viimeksi Montrealin ilmastokokouksessa, jossa hän ylisti tuulivoimaa ja tunnusti rakastavansa Kioton sopimusta. Yleisö tietenkin hullaantui mutta minun oli vaikea olla miettimättä, miksei noin palava tunnustus voinut tulla jo virassa ollessa.
Se vähän ärsytti, mutta niin kuin me kaikki, myös Clinton ansaitsee toisen tilaisuuden.
Tälläkin kertaa Clintonin ykkösviesti liittyi ilmaston lämpenemisen uhkaan. Mitään muuta, ei edes terrorismia, voida pitää hänen mukaansa kasvihuoneilmiön veroisena, sillä kaikissa muissa tapauksissa on kyse paikallisesta uhasta. Terrorismi voi kyllä tappaa ihmisiä, mutta koko ihmiskuntaa sillä ei koskaan lannisteta.
Tampereella Clinton ei määritellyt liian tarkkaan ilmastomuutoksen ratkaisumalleja. Saattoi jopa olla, ettei hän tainnut kertaakaan mainita Kioton sopimusta. Ehkä niin on viisainta. Hänkin luultavasti on huomannut sen heikot kohdat, ja tajuaa että tarvitaan laajempia avauksia, jos jotain todella halutaan saada aikaan.
Oliko Clinton hyvä? Oli. Kollegani Piia-Noora Kauppi tosin oli kuullut saman setin pariin otteeseen aiemminkin Davosin kokouksessa, ja ehkä tällä kertaa jet lag oli vienyt pois jotakin sellaista terää, jota Amerikan mantereella kuulin.
Istuin salissa puhetaidosta väitelleen tohtorin Juhana Torkin vieressä, ja oli kiinnostavaa seurata, mihin ammattilainen kiinnittää huomiota. Ciceron kaavat löytyivät Clintonin puheesta aika vaivattomasti.
Puheensa lopuksi Clinton vastaili Juhani Pekkalan esittämiin kysymyksiin.
Helsinkiin palasin Arto Antturin ja Juhana Torkin hauskassa seurassa. Olimme yhtä mieltä siitä, että Jari Sarasvuo yllätti taas kerran yleisön. Puhe köyhyyden torjumisesta ei ehkä ollut se puhe, jota joukko oli samppanjalasien ääressä asennoitunut kuulemaan, mutta se oli erittäin hieno. Sarasvuo ei jäänyt suinkaan Clintonin varjoon – itse asiassa ilman sitä ilta olisi jäänyt vajaaksi.
