Päätin jokin aika sitten, että kun Turkista on nyt tehty EU:n jäsenkandidaatti, en käytä päivääkään energiaani päätöksestä marisemiseen. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Vaikka en itse pitänyt aikaa kypsänä sen enempää Euroopan kuin Turkinkaan kannalta, päättelin, että nyt on syytä tehdä rakentavassa hengessä töitä, jotta Turkista todella tulisi mahdollisimman hyvä jäsen.
Viime viikolla esillä ollut kirjailija Orhan Pamukin oikeudenkäynti osoittaa kuitenkin, että prosessi tulee olemaan pitkä ja vaikea. Pamuk sai syytteen turkkilaisuuden halventamisesta mainitessaan armenialaisten kansanmurhan ja kurdien murhat, ja häntä uhkaa kolmen vuoden vankeustuomio. Komissaari Olli Rehn ja tapausta seuranneet kollegani europarlamentista ovat sanoneet, että oikeudenkäynnin tulos tulee osoittamaan, mihin suuntaan Turkki on menossa.
Useita vuosia Turkissa elänyt länsimaalainen ystäväni piti näitä lausuntoja hyvää tarkoittavina mutta naiiveina. Ongelma ei ole yksittäinen oikeudenkäynti tai edes lain tulkinta, vaan laki itse. Kyseisen pykälän olemassaolo jo osoittaa, minne suuntaan Turkki on menossa, tai missä se itse asiassa jo on, riippumatta siitä, miten sitä käytetään Pamukia vastaan. Kyseessä on rikoslain artikla 301, joka koskee turkkilaisuuden halventamista.
Tällainen artikla on ollut jo pitkään olemassa, mutta se muutettiin entistä ankarammaksi viime keväänä, kuten lehdistön vapauden rajoituskin. Tämä kaikki tapahtui EU:n jäsenyyskampanjan aikana.
Useimmat EU:n tarkkailijat kiinnittävät nyt huomiota prosessiin, ja pitävät sen mahdollista lopputulosta joko skandaalina tai rohkaisevana merkkinä. Mutta oletetaan, että poliittisista syistä ei tätä prosessia käydäkään ja Pamuk pääsee syytteestä. Ovatko silloin asiat hyvin?
Ei ole kysymyksessä vain Pamuk, vaan kymmenet kirjailijat ja journalistit. Joitakin vuosia sitten muuan tavallinen turkkilainen kansannainen sai kaksi vuotta vankeutta samaisen pykälän nojalla haukuttuaan bussikuskia: Ei teistä turkkilaisista miehistä ole mihinkään! Hänen oikeudenkäyntiinsä ei tullut kukaan ulkomaalainen tarkkailija.
Oikeusprosessista viikonloppuna kirjoittanut Die Welt kuvasi asetelmaa traagiseksi. Pamuk ei tahtoisi missään tapauksessa vaikeuttaa Turkin jäsenyysprosessia. Juuri epäilijöille hän tahtoisi selvittää, kuinka hyödyllistä Turkin jäsenyys olisi kaikille osapuolille. EU on siinä kummallisessa tilanteessa, että se joutuu panemaan toivonsa kemalistiseen nationalismiin, joka juuri nyt uhkaa Pamukia, mutta on toisaalta suojamuuri islamismia vastaan, joka enemmän kuin muut liikkeet hyötyy demokratisoitumisprosessista.
Uusimman eurobarometrin mukaan 64 prosenttia suomalaisista vastustaa Turkin jäsenyyttä. On selvää, etteivät tällaiset oikeudenkäynnit lisää Turkin suosiota. Selvää on sekin, ettei kansalaisten tahdon yli voida Turkki-kysymyksessä kävellä. Nyt nimenomaan jäsenyyden puolustajilta tarvitaan hereillä olevaa kriittisyyttä, jotta prosessi voisi koskaan herättää luottamusta.
