Jatkan hieman Turkki-aiheesta, sillä tämän päivän Die Weltissä oli aiheesta hyvin kirjoitettu artikkeli: lainaan sitä tähän ja palaan ystäväni kommentteihin:
Pamuk ja Eurooppa
Die Welt 17.12.2005
Kirjoittaja Mariam Lau
"Huono päivä Turkille, oli EU:n tarkkailijoiden yleinen kommentti eilen turkkilaista kirjailijaa, Orhan Pamukia vastaan suunnatun prosessin avajaispäivänä Istanbulissa. Pamukia syytetään turkkilaisuuden halventamisesta, koska hän oli maininnut haastattelussa armenialaisten ja 30.000 kurdin kansanmurhan. Astuessaan oikeussaliin Pamuk joutui oikeistonationalistien mukiloitavaksi. Sivukanteentekijän (Nebenkläger) asianajaja löi brittiläistä Eurooppa-poliitikkoa Dennis McShanea. Todellakin: "Huono päivä Turkille.
Pamuk oli antanut omalla vaatimattomalla tyylillään lausunnon ennen prosessin alkamista ja todennut sarkastisesti, että todelliseksi turkkilaiseksi kirjailijaksi tulee vasta, kun on joutunut oikein kunnolla hyökkäyksen kohteeksi.
Kuitenkin: varsinainen skandaali on itse syytteen nostaminen ja se, ettei Erdoganin hallitus tehnyt mitään tämän absurdin prosessin estämiseksi. Lain pykälä, jonka perusteella syyttäjä tulee vaatimaan kolmen vuoden vankeusrangaistusta Saksan Kirjakauppojen Liiton rauhanpalkinnon saajalle, on EU-oikeuden vastainen, sillä se rajoittaa mielipiteenvapautta Turkissa. Juuri tuollaiset esi-demokraattiset (heikko sana suomeksi, mutta tark. demokratiaan sopimattomia, ennen demokratiaa laadittuja lakeja, vordemokratisch) asetukset tekevät Turkin EU-jäsenyyteen hyväksymisen mahdottomaksi.
Koko tilannetta voi sanoa täydellä syyllä traagiseksi. Pamuk ei tahtoisi missään tapauksessa vaikuttaa kirjoituksillaan sitä vastaan, että Turkki lähestyy Eurooppaa. Niinpä hänelle ulkomailta tulevilla solidariteetin ilmauksilla on kahtalainen vaikutus: toisaalta ne lohduttavat, mutta toisaalta taas aiheuttavat mielipahaa. Ne osoittavat nimittäin, miten pääsemättömästi hän on kahden tulen välissä. Konservatiivisille EU-parlamentaarikoille Pamukin tapaus on todiste Turkin jäsenyyden mahdottomuudesta, mutta juuri heille Pamuk tahtoisi selvittää, kuinka hyödyllistä Turkin jäsenyys olisi kaikille osapuolille. EU on siinä kummallisessa tilanteessa, että se joutuu panemaan toivonsa kemalismiin, joka juuri nyt uhkaa Pamukia, mutta on toisaalta suojamuuri islamismia vastaan, joka enemmän kuin muut liikkeet hyötyy demokratisoitumis-prosessista.
Die Weltin katsauksen kirjoittaja pitää varsinaisena skandaalina syytteen nostamista. Ystäväni mielestä varsinainen skandaali on koko pykälä. Ei ole kysymyksessä vain Pamuk, vaan kymmenet kirjailijat ja journalistit. Joitakin vuosia sitten muuan tavallinen turkkilainen kansannainen sai kaksi vuotta vankeutta samanlaisen (silloin vielä lievemmän) pykälän nojalla haukuttuaan linjurikuskia sanomalla: Ei teistä turkkilaisista miehistä ole mihinkään!. Hänen oikeudenkäyntiinsä ei tietenkään tullut kukaan ulkomaalainen tarkkailija.
Useimmat EU:n tarkkailijat kiinnittävät nyt huomiota prosessiin, ja pitävät sen mahdollista lopputulosta skandaalina ja eurooppalaisen vapauskäsitteen vastaisena. Mutta oletetaan, että poliittisista syistä ei tätä prosessia käydäkään ja Pamuk pääsee syytteestä. Ovatko silloin asiat hyvin?
Varsinainen ongelma on edelleen olemassa: se on laki, joka suojelee Turkin valtiota kansalaisilta. Se on uudessa muodossaan ankarampi kuin edellinen ja sitä on käytetty ja käytetään useissa kymmenissä prosesseissa. EU ei saisi katsoa asiaa vain journalistisella intressillä, vaan mennä sen juuriin asti.
Turkin tasavallan perustuslaissa on paljon hyvää, mutta se pakottaa puolueet, koululaitoksen, median, virkamiehet ja tavallisen kansan ajattelemaan valtion virallisen filosofian, kemalismin puitteissa. Kaikki muu on rangaistuksen uhalla kiellettyä. On olemassa jopa laki tasavallan perustajan Atatürkin suojelemiseksi. Tätä lakia myös käytetään. Kukaan ei uskalla arvostella Kemal Atatürkiä julkisesti. Koululaisetkin joutuvat oppimaan ulkoa hänen usein viisaita ajatuksiaan.
Turkin kemalistit pitävät itseään eurooppalaisina. Eurooppa heille merkitsee uskonnon vastaisuutta. Mutta Atatürkin jumaloiminen, joka on perustuslaissa vahvistettu, sopii sekin huonosti Eurooppaan. Kaikki puolueet joutuvat perustuslain mukaan määrittelemään itsensä kemalisteiksi. Kemalismin tarkoitus oli kyllä eurooppalaistaa Turkki, mutta se tulee ylhäältä ja on sementoitu lakiin ja oppikirjoihin niin absurdisti, että länsimaissa se herättää kiusallisia mielleyhtymiä. Lähinnä tulee mieleenvain tietyt totalitaristiset diktaattorit, jotkasaivat osakseen samantapaisen virallisen jumaloinnin.
Ystäväni kuvaa: Se on saanut niin naurettavia piirteitä (joille ei kukaan kuitenkaan uskalla nauraa), että urheilu-uutisissa saattaa kuulla: Sivasköyn Atatürk-lukion ja Ersurumin Atatürk-lukion joukkueet kohtasivat Sivasköyn Atatürkstadionilla ja Izmitin Atatürklukion ja Bursan Atatürklukion joukkueet pelasivat taas Izmitin Atatürkstadionilla. Ensiviikolla molemmat ottelut pelataan uudestaan Ersurumin Atatürkstadionilla ja Bursan Atatürkstadionilla.
Kun joulutähteä alettiin myydä Turkissakin, sen nimeksi tuli tietenkin Atatürk-kukka.
Hän jatkaa: "Kaikki voimat (äärinationalisteja lukuun ottamatta) pyrkivät Eurooppaan saadakseen ulkopuolista tukea sisäpoliittisia vastavoimia vastaan: Islamistit kemalisteja, kemalistit islamisteja, liberaalit konservatiiveja jne. Kaikki toivovat tietenkin myös rahaa. Sitähän mekin toivomme!
