Europarlamentti aloitti Kioton sopimukseen valmistavan EU:n sisäisen päästökaupan käsittelyn reilut kaksi vuotta sitten. Saimme eteemme keskeneräisen, aivan ilmeisesti kiireessä kyhätyn suunnitelman, jossa oli monta aukkoa ja avointa kysymystä. Kun nyt muun muassa Saksan teollisuus ja poliitikot voihkivat päästökauppadirektiivin kurjuutta ja Kioton epäkohtia, en voi kuin huokaista syvään. Jälkiviisaus ei olisi ollut ainoa vaihtoehto. Meitä oli muutama, jotka varoitimme.Mutta direktiivi oli teknisesti monimutkainen ja asian kritisointi poliittisesti epäkorrektia. Mukavuudenhalu valtasi poliitikot, asian annettiin mennä.
Nyt näyttää siltä, että Kioton pöytäkirja ei tule voimaan. Kansainvälisen oikeuden mukaan Kioton pöytäkirja sitoo silti allekirjoittajia useita vuosia. Tänä aikana sitä ei voida muuttaa, jolloin Kioto-prosessi jää aivan liian staattiseksi.
Äskettäin kirjoitin EU:n energia- ja ympäristökomissaareille avoimen kirjeen, jossa vetosin heitä tarkastelemaan rehellisesti Kioton kohtaloa. Kioton tavoitteissa pysyminen on välttämätöntä, mutta Kioto-prosessin haitalliset vastavaikutukset olisi kiireesti kyettävä myöntämään ja torjumaan. Muutoin sopimus kääntyy kestävän kehityksen tavoitteita vastaan. Kioton kohdalla näyttää siltä, että suurin virhe liittyy ns. hiilivuotoon, joka uhkaa toteutua, kun tuotanto siirtyy maihin, joita Kioto-tavoitteet eivät koske. "Saastuttaja maksaa" -periaate on näin muuttumassa "Saastuttajalle maksetaan" -käytännöksi.
Ilmastomuutos on kuitenkin todellinen uhka, ja siksi sen vastustamistoimet tulisi pitää vahvana ja dynaamisena. Yksi keino on analysoida EU:n edelliset politiikat, jotka ovat useimmilla aloilla jo onnistuneesti irrottaneet taloudellisen kasvun päästöjen kasvusta. Tähän on päästy, kun toimet on hajautettu monimuotoisiin ja tehokkaisiin politiikkoihin, jotka luovat dynamiikkaa ja jopa ympäristön ja yhteiskunnan kannalta myönteisiä sivuvaikutuksia. Näitä pitäisi nyt vahvistaa ja soveltaa muillekin sektoreille. Ennen muuta tätä tulisi nyt soveltaa maailmanlaajuisesti.
Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelmille tulisi antaa riittävä toimivalta ja hajauttaa ilmastomuutoksen vastustaminen energiatehokkuuden, uusiutuvan energian ja puhtaan teknologian edistämistoimiin. Tämä loisi myös muutokselle tarpeellisen dynamiikan.
Uusi lähestymistapa avaisi myös Yhdysvalloille ja Venäjälle uuden mahdollisuuden tulla mukaan ja osallistua kasvihuonekaasujen vähentämiseen. YK:n puitteissa tulisikin luoda selkeät maailmanlaajuiset rakenteet hiilitaloudelle ja hinta CO2:lle samalla kun edistetään voimakkaasti markkinaperusteisia kannustimia päästöjen vähentämiseen.Samoin Kiinan ja Intian päästöjen huima kasvuvauhti on taitettava YK:n puitteissa.
Realismia on, että maailmassa käytettävästä energiasta n. 85 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Asialle on tehtävä jotakin. Uusiutuvien energialähteiden osalta on vaara, että humallumme iskulauseista emmekä huomaa kokonaisuutta. Jo nyt tutkimuspanos uusiutuvien edistämiseen on suhteettoman suuri, ja EU on jälleen valmis kasvattamaan uusiutuvien vähimmäisosuutta. Edelleen suurin osa uusiutuvista tulee suurista vesivoimalaitoksista, eikä niitä olla valmiita enempää lisäämään. Muut uusiutuvan energian muodot ovat edelleen hyvin marginaalisia.
Ongelma on siinä, ettei narua voi työntää. Sitä pitää vetää. Tutkimuspanos ei enempää auta, mutta globaali kysyntä auttaisi. Siksi ilmastokokousten parasta antia olisi se, jos uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja kysyntää kaikkialla maailmassa edistetään ja siten samalla luodaan maailmanlaajuisia markkinoita eurooppalaiselle uusiutuvien energioiden tekniikoille.
Energia-lehti, 28.04.2004
