Olli Tammilehto toi esiin (HS 11.5.02) ydinvoimaan tarvittavan uraaninlouhinnan aiheuttamia ympäristövaikutuksia alkuperäiskansojen elämään ja katsoi, ettei ydinvoiman käyttö voi täten edistää suomalaisten eettisinä pitämiä päämääriä.
On hyvä, että epäkohtia tuodaan esiin, koska se merkitsee mahdollisuutta puuttua niihin. Sen sijaan on hämmentävää, ettei Tammilehto huomaa mainita mitään maakaasun vastaavista, jopa pahemmista ongelmista. Nykyisessä energiakeskustelussahan maakaasua on esitetty ydinvoimaa eettisempänä ja puhtaampana vaihtoehtona. Siperiassa tuotetusta maakaasusta ei kuitenkaan ole energiaratkaisuksi sille, joka haaveilee kestävästä kehityksestä ja paremman maailman jättämisestä lapsillemme. Siellä alkuperäiskansat ovat kokeneet ympäristökatastrofin vailla vertaa. Mutta poliittisesta tarkoituksenmukaisuudestako johtuu, että ympäristöaktivistimme ovat tällä kertaa hiljaa?
Maakaasu on fossiilinen, uusiutumaton polttoaine. Poltettaessa siitä vapautuu noin puolet vähemmän kasvihuonekaasuja kuin kivihiilestä tai öljystä, mutta tämä luku koskee vain Suomen päässä tapahtuvaa polttoa. Jos tuotannon alkupuolen metaanipäästöt ja putkivuodot lasketaan mukaan – ja miksi ei laskettaisi – ollaan lähes samalla viivalla muiden fossiilisten polttoaineiden kanssa. Kun ydinvoiman kohdalla vaaditaan tarkasteltavaksi koko prosessia uraanin louhinnasta lähtien, olisi rehellistä soveltaa samaa arviointia maakaasulle.
Maailman suurin maakaasun tuotantoalue on Länsi-Siperiassa, suomalaisten kielisukulaisten nenetsien ja hantien kotiseuduilla. Myös Suomessa käytettävä maakaasu tulee sieltä. Ongelmat liittyvät poraukseen ja kuljetukseen, ja ainakin ikiroudan alueella ne aiheuttavat ekokatastrofeja. Kaasun lämmöstä sulanut maa vajoaa jopa kymmeniä metrejä ja saattaa huuhtoutua tulvien mukana pois kokonaan. Ilmaston lämpeneminen, jota sen tuotanto aiheuttaa, vain pahentaa tilannetta. Länsi-Siperiassa on alueita, jotka uhkaavat muuttua hyllyväksi saaristoksi: paimentolaisten elinmahdollisuudet on kokonaan tuhottu. Mutta missä viipyvät nenetsien oikeuksia puolustavat aktivistit nyt? Missä esimerkiksi Bellona?
Yllättävää kyllä, Bellona on keskittynyt vastustamaan Norjan Snøhvit-kaasukentän rakentamista, vaikka juuri tuolla alueella kaasuntuotannossa harjoitetaan päästötöntä ympäristöosaamista. On hämmentävää huomata, että ympäristöliike on niin sirpaleinen, että Suomessa se kampanjoi energiahuollon rakentamista maakaasun varaan mutta Norjassa se vastustaa maakaasun tuotantoa. Juuri Bellona on laittanut vireille Eftan valvontaviranomaisessa kanteen Norjan valtiontukipäätöksestä ja siten käytännössä pysäyttänyt hankkeen.
Ilmastomuutoksen valossa on päivänselvää, etteivät kasvihuonekaasut saa nyt lisääntyä. Ei hyvistä syistä eikä huonoista syistä. Ilmakehä ei tiedä, ovatko ne "kilttejä" kaasuja, jotka on päästetty ilmaan korvaamaan alasajettua ydinvoimaa, vai "tuhmia", jotka tulevat alunalkaenkin lyhytnäköisten energiaratkaisujen vuoksi. Motiiveista riippumatta ne tuottavat vahinkoa. Kyseessä ei ole edes hypoteettinen riski vaan varma katastrofi. Omalla kohdallamme tässä on syy siihen, miksi ydinvoimakriittinen ihminen voi tietyissä olosuhteissa hyväksyä ajallisesti rajatun ydinvoiman käytön. EU:n energiaskenaariot lukeneena pidämme toiveikkaana ajatteluna, että päästöt saataisiin muulla tavoin nopeasti kuriin. Pitäisi toki, eikä ole vaikeata ymmärtää niitä, jotka näkevät tilanteen toisin. Mutta kunnioittavasti tahdomme kuitenkin kysyä: entä jos poliittisesta toiveikkuudesta maksetaan liian kova ja lopullinen hinta?
Päivänselvää on sekin, että tutkimustiedot ilmastonmuutoksesta pitää ottaa vakavasti myös ydinvoimaleirissä. Ratkaisu rakentaa lisäydinvoimaa ei saa merkitä tuudittautumista siihen, että nykymeno voisi jatkua. Uusiutuvien käyttöön on panostettava henkemme kaupalla, ja energiansäästöstä on tultava osa yhteistä arkeamme.
Eija-Riitta Korhola, fil.lis., Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan jäsen
Atte Korhola, fil.tri, arktisen globaalimuutoksen professori
Helsinki
Helsingin Sanomat, mielipide, 18.05.2002