0,7 % bkt-osuus seuraavan hallituksen ohjelmaan

24.5.2002

Suomen hallituksen on korjattava kiireellisesti nykyisten kehitysyhteistyömäärärahojen surkea taso, vaati europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kd) Helsingissä sunnuntaina. Korhola yhtyy Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry:n Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundmanin kritiikkiin, jonka mukaan hallitus vetäytyy kuvitellun kansalaismielipiteen taakse.

Mielipidemittausten mukaan kehitysyhteistyön lisäämisellä on ollut viime vuosina suuri kannatus.

Korhola totesi, että on kerta kaikkiaan kiusallista edustaa hyvin pärjäävää Suomea, joka antaa tukea vain 0,31 %. Hallitus on itsekin määritellyt häpeärajakseen 0,34 % tason. "Mutta sekään ei riitä; yhä edelleen on syytä pitää tavoitteena YK:n määrittelemää 0,7 % bruttokansantuotteesta. On erityisen tärkeää, että tavalliset poliitikot ja tavallinen kansa pitää kiinni tästä tavoitteesta. Olen iloinen siitä, että myös vastaperustettu painostusryhmä Attac muistuttaa asiasta; samalla kuitenkin täytyy pitää huolta, ettei se merkitse asian liukumista pois aivan normaalilta agendalta", Korhola muistutti.

Tuen osuuden määritteleminen suhteessa bruttokansantuotteeseen on Korholan mukaan reilu lähtökohta. Jos maalla menee taloudellisesti huonommin, tuen markkamäärä laskee automaattisesti. Muita säätöjä ei tarvita, Korhola sanoi.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *