Europarlamentin käytävillä on puolen vuoden ajan puhuttu uudesta skandaalista, joka saattaisi toistaa kolmen vuoden takaisia tapahtumia. Tuolloin tulivat julkisuuteen hollantilaisen komission virkamiehen Paul van Buitenenin europarlamentille vuotamat dokumentit komissiossa esiintyneistä väärinkäytöksistä ja korruptiosta. Riippumaton ns. viisaiden miesten asiantuntijaryhmä tutki hallinnollisella osastolla tarkastajana toimineen Buitenenin väitteet. Sen lausunto oli musertava ja johti komission eroon keväällä 1999.
Sama virkamies toimitti elokuussa 2001 EU:n petostentorjuntayksikkö OLAFille laajan selonteon tietoonsa tulleesta 270 uudesta väärinkäytöksestä. Viime viikolla OLAFin esitutkinnan määräaika kului umpeen ja komissio ilmoitti jatkotutkimuksista. Esiinnostetuista tapauksista tutkimukset jatkuvat yhteensä 39 kohdalla. Buitenen itse on tällä kertaa pitänyt huolen siitä, ettei häntä voida moittia vuotamisesta. Asia on kuitenkin saamassa julkisuutta, mm. Stern -lehti on saanut haltuunsa OLAFille toimitetun aineiston.
Tapahtumilla on yhtäläisyyttä paitsi alullepanijan, myös tutkimusaiheen suhteen. Edellisten paljastusten päähuomio keskittyi Leonardo da Vinci-koulutusohjelman väärinkäytöksiin ja eritoten korruptioon komissaari Edith Cressonin kabinetissa.
Buitenen päätti tuolloin vuotaa tietonsa parlamentille, koska se oli äänestämässä ohjelman hyväksynnästä vaillinaisin tiedoin. Myös tällä kertaa Leonardo-ohjelmalla sanotaan olevan huomattava rooli. Asia tuli esiin, kun europarlamentin piti äänestää tammikuun täysistunnossa Leonardo-mietinnöstä.
Mietinnön esittelijä, saksalainen parlamentaarikko Gabriela Stauner (EPP-ED) oli saanut samana päivänä tiedon, että Buitenenin OLAFille toimittama selonteko käsittelee myös Leonardo-ohjelmassa havaittuja säännönvastaisuuksia. Stauner katsoi komission yrittäneen harhauttaa parlamenttia ja tulkitsi, että se käytännössä haki parlamentilta "puhtaustodistusta": mahdollisen skandaalin tullessa ilmi voitaisiin todeta parlamentin jo hyväksyneen komission menettelytavat. Asia palautettiin valiokuntaan.
Europarlamentin laillinen velvollisuus on valvoa komissiota, mikä osaltaan saattaa selittää sen käyttämiä kovia sanakäänteitä. Komission on syytä niitä sietää, mutta toisaalta parlamentin on varottava, etteivät vuolaat sanat kärsi inflaatiota. Siksi voisi olla paikallaan asettaa sama viisasten komitea arvioimaan myös uusi tilanne; heillähän olisi vertailuaineistoa. EU:n neuvostolta, joka elää puolivuosittain vaihtuvissa puheenjohtajasykleissä, lienee turha odottaa edes maksumiehen tarkkaavaisuutta.
Paul van Buitenen oli vuoden -99 skandaalin sankari ja konna. Lehdistö ihaili hänen esilletuloaan, Hollannin kuningatar palkitsi hänet ritarin arvolla mutta toisaalta komissio rankaisi virkamiestään, koska katsoi Buitenenin rikkoneen virkamiessääntöä vuotamalla luottamuksellista aineistoa ulos. Buitenen itse puolustautui, että oli yrittänyt toimia virallista reittiä jo yli vuoden ajan sen johtamatta toimenpiteisiin. Hän vetosi virkamiessäännön 21. artiklaan, joka takaa virkamiehelle oikeuden toimia esimiestensä ohi, kun kyse on rangaistaviin tekoihin viittaavista tiedoista. Myös viisaiden komitea katsoi johtopäätöksissään, että komission olisi oma-aloitteisesti pitänyt ajoissa toimittaa parlamentille päätöksenteon kannalta olennaiset tiedot.
Miksei sitten komissio reagoinut ajoissa? Tavallaan komissio aiheutti skandaalinsa itse: jos sen itseäänkorjaava mekanismi olisi toiminut, ei asia olisi koskaan saanut niin vakavia mittasuhteita. Ongelma ei ollut niinkään väärinkäytöksissä – olisihan suoranainen ihme ellei sellaisia löytyisi miljardibudjetin instituutiosta – vaan komission ilmeisessä haluttomuudessa tuoda esiin ja korjata niitä.
Viisaiden komitea esittikin loppupäätelmissään syksyllä -99, että komissiossa tarvitaan selkeää toimintakulttuurin muutosta. Siksi komission itsensä kannalta ratkaisevaa onkin, miten se nyt käsittelee esitettyjä epäilyjä. Kiinnostavampia kuin – epäitsenäiseksi moititun – OLAFin selvitysten tulokset ovat epäilemättä komission asenteet tutkimuksiin juuri nyt.
Toisaalta herkkänahkaisuus on hyvin ymmärrettävää. Viisaiden miesten 15.3.99 julkistama ensiraportti päättyi kohtuuttomaan yleistykseen: "On yhä vaikeampaa löytää ketään, jolla olisi edes vähäistä vastuuntuntoa." Kun ottaa huomioon, että suurin osa komission työstä ja toimintatavoista kestää kriittisen tarkastelun milloin vain, lause tuntuu pahanilkiseltä ja populistiselta. Se upposikin helposti eurovihamieliseen ja skandaaleita janoavaan lehdistöön ja epäilemättä etäännytti EU:ta tavallisen kansalaisen silmissä entisestään. Tällaisessa etäännyttämisessä ei demokratian kannalta voi nähdä paljoakaan hyvää.
Buitenenin puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että hän itse toimi hyvässä uskossa eikä suinkaan eurovihamielisistä motiiveista, päinvastoin. Laajentuva Eurooppa tarvitsee vahvan komission, ja ollakseen vahva instituution on kyettävä tunnistamaan heikkoutensa ja korjaamaan havaittuja virheitä.
Parlamentin on pidettävä mielessä, että komissiota koskevia tutkimuksia ei saa käyttää vallan hamuamiseen komission kustannuksella. Sen sijaan tilanne testaa sitä valtaa, joka sillä jo on. Halutaanko sitä käyttää rakentavasti vai hajottavasti on omantunnon kysymys, jolla on vaikutuksia pitkälle Euroopan tulevaisuuteen.
Helsingin Sanomat, 08.03.2002
