Muutama vuosi sitten olin Intiassa, jossa meille muukalaisille neuvottiin erikoista liikennekäyttäytymistä. Jos joutuu onnettomuuteen tai näkee sellaisen, pakoon vain oikopäätä, paikalle ei pidä jäädä selvittelemään tai auttamaan. Ohje tuntui pöyristyttävältä.
Perustelut olivat kuitenkin vastaansanomattomat. Seuralaisemme kertoi, että vastikään yksi lapsi oli jäänyt bussin alle. Raivostunut väkijoukko halusi välitöntä kostoa ja toteutti sen polttamalla seuraavat seitsemän paikalle tullutta bussia kuljettajineen. Koska et voi tietää, onko autonmerkkisi, ihonvärisi tai lähestymissuuntasi sattumoisin kohtalokas, paras kun pakenet henkesi edestä.
Taustalla on maailmankäsitys, jossa vääryys tapahtuu ikään kuin kosmisella näyttämöllä. Tekijä, tapahtuneen syistä puhumattakaan, sinänsä on sivuseikka – tärkeintä on että tapahtunut rikos saa hyvityksen. Aivan kuin jossain olisi vaaka, joka on heilahtanut väärään asentoon ja se on heti palautettava uhrilla.
Voimme kai vain onnitella itseämme siitä, että olemme solmineet yhteiskuntasopimuksen, joka merkitsee mm. rangaistusten siirtymistä harkinnan päähän. Välittömästä kostonhimosta vapautetussa kulttuurissa voidaan asiallisesti pohtia, kuka teki mitä ja ketä pitää rangaista. Tämä merkitsee oikeusturvaa itse kullekin.
Terrorismin maailmassa on ilmeinen vaara palata siihen henkiseen tilaan, jossa vaaditaan vaistomaista ja välitöntä kostoa. Ne suuntautuvat yleensä viattomiin ihmisiin, ovat tekijöinä sitten terroristit tai heidän toimiinsa vastaavat suurvallat. Ellei tekijää löydetä, umpimähkäisestä kostosta ei ole poliittiseksi ratkaisuksi. En näe mitään muuta rakentavaa ratkaisua kuin ne ikävystyttävät entiset: politiikan demokraattiset prosessit.
Yhtä hankalaa dilemmaa on vaikea välttää. Aseistaan luopuvaa rauhantekijää on palkittava, mutta terrorismista ei saa palkita. Miten määritellä rajat? Miten estää, etteivät ne, jotka ryhtyvät poliittisiin prosesseihin terroriin turvautuneiden tahojen kanssa, tee tahtomattaan tyhjäksi nollatoleranssa? Jos maailma oppii, että terrorin harjoittaja voi nousta varteenotettavaksi osapuoleksi ja saa palkaksi poliittista vastuuta, onko se kutsu: tämä toimii?
Lensin tiistaina Norjan vaalien jälkeen Oslosta Brysseliin. Vierustoverini, populistista Edistyspuoluetta äänestänyt mies selaili lehteä ja pulputti: "Nämä poliitikot eivät tee mitään, suu vain käy blaa-blaa-blaa." Tunnustin olevani yksi heistä.
Brysseliin tultua työpäivä katkesi kesken, kun europarlamentti tyhjennettin varmuuden vuoksi mahdollisen terrorin varalta. Seurasin kodissani uutisia ja olin helpottunut, että vaikka ulkoministeri Powell vakuutti USA:n etsivän tekijät vastuuseen, hän samalla varoitteli välittömän koston mielialoista.
Ajattelin, että toivottavasti maailmassa säilyvät demokraattiset välineet, silläkin uhalla että joku kuulee vain sanat blaa-blaa-blaa.
Uutislehti 100, Syyskuu 2001
